sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Kimlandia

Olen ihan hurahtanut äänikirjojen kuunteluun. Tosi kätevää on, kun voi tehdä jotain hyödyllistä ja samalla kuunnella kirjoja. Harmillista vaan on, että minua kiinnostavia kirjoja löytyy niin vähän äänikirjoina. Ehkä pitäisi kokeilla dekkareita joita muutenkin luen paljon.

Pohjois-Koreassa kaikki kyttää kaikkia

Yle:n toimittaja Mika Mäkeläinen on kirjoittanut kirjan Kimlandia kokemuksistaan Pohjois-Koreassa 2016-2019. Tietysti kaikki mitä hän on nähnyt ja haastatellut on tarkoin harkittu ja hänellä oli koko ajan kaksi miestä vahtinaan eli päällystakkeina. Se ei mitään ihan tavatonta ole, koska kaikilla minun ikäisilläni on kokemuksia Neuvostoliitosta ja siellä toimittiin ihan samoin. Ällistyttävää vaan on, että nämä kaikki muut kommunistidiktatuurit hajosivat, mutta Pohjois-Korea sen, kun porskuttaa. Nykyisen tietotekniikan aikana on entistä vaikeampaa pitää kansa tietämättömänä ulkomaailman oloista. Hämmästyksekseni Pohjois-Koreassa on tietokoneita ja varsinkin kännyköitä tosi paljon. Kännykät ovat ihan omaa merkkiään ja niillä ei voi soittaa ulkomaille eikä ulkomailta voi soittaa niihin. Kiinan rajan tuntumassa jotkut uhkarohkeat soittavat ulkomaille loikanneille sukulaisilleen, mutta kiinni jäämisestä seuraisi kuoleman tuomio. Pohjois-Korea on hyvin tyypillinen poliisivaltio jossa kaikki tarkkailevat toisiaan. Ihmiset jaetaan ryhmiin asuin paikkansa mukaan ja yksi saa vastuun vahtia muita ja häntä taas vahtii valtion poliisi joita vielä vahtii joku muu. Lapset aivopestään jo päiväkodeissa pitämään presidentti Kimiä yli-ihmisenä joka osaa kaiken ja tietää kaiken. Häntä ei saa missään tapauksessa kritisoida ja jo lapset oppii vahtimaan vanhempiaan. Koteihin tehdään tarkastuksia monta kertaa vuodessa ja katsotaan onko kaikki siistiä ja onko Kimin kuvasta pyyhitty
pölyt. Yöaikaan tarkistetaan ettei kukaan ylimääräinen yövy missään, koska yökyläilykin on luvan
varaista.

Toimittaja oli käynyt paikallisessa kukkanäyttelyssä ja siellä 
oli vain kahta eri kukkaa ja kummankin nimi oli Kim-alkuinen.
Ei ole mitään mihin ei henkilöpalvonta uloittuisi.


USA on suurin vihollinen

Koko kansa on aivopesty, että USA ja Etelä-Korea voi hyökätä ihan milloin tahansa. Kaikilla on kaasunaamari kotonaan ja jokainen on koulutettu määrättyyn tehtävään sodan alkaessa. Tällä uhalla voi hyvin perustella järjettömät asevarustelut joiden takia kansa näkee nälkää. Pohjois-Koreassakin
on kehittynyt kaksinainen talousjärjestelmä niin kuin aikanaan Neuvostoliitossa. Jokaisella on jotain
sivubisneksiä joista saa ulkomaan valuuttaa ja niillä voi ostaa mitä vaan. Kansa alkaa myös saada enemmän tietoa tietotekniikan avulla mitä muualla maailmassa tapahtuu ja heille alkaakin paljastua, että heillä onkin paljon huonommin asiat kuin ulkomailla. Tähän asti on vielä pystytty pitämään yllä mantraa ettei ulkomailla ole mitään mitä pohjois-korealaiset voisivat kadehtia. Kimillä alkaa olla aina
vaan suurempi ongelma miten kansa saadaan pidettyä tietämättömänä ulkomaailman tapahtumista. Todella harva pohjois-korealainen on käynyt ulkomailla ja ulkomaalaisten tapaaminen ja heille puhuminen on ehdottomasti kiellettyä. Pohjois-Korean nälänhädän syyksi sanotaan USA:n pakotteita ja kaikesta syytetään ulkomaailmaa. Maatalous tehdään lähes ilman koneita ihan ihmistyövoimalla. Koko kansa on velvoitettu määrättyyn työpalveluun ja maataloustyöhön velvoitetaan kaikki kaupunkilaiset. Jokainen maatilkku kaupungeissa on viljelty ja yleensä kasvatetaan kiinankaalia joka on Pohjois-Korean perusruokaa. Suuri ongelma on lannoitteiden puute ja siksi kaikki ihmisulosteetkin kerätään maanparannus aineeksi. Valtio on luvannut noin kymmenen kiloa riisiä kuukaudessa jokaista kansalaista kohden, mutta se on vaan lupaus. Kolmasosa lapsista on aliravittuja ja heidän kasvu on pysähtynyt ruuan puutteen vuoksi. Veikkaan, että kymmenen vuoden päästä Pohjois-Koreaa ei tällaisenaan enää ole. Ihmisiltä ei voi ikuisesti pitää piilossa mitä muualla maailmassa tapahtuu. Jos Kiina lakkaa tukemasta Pohjois-Korean taloutta se romahtaa täysin ja silloin kansa voi nousta kapinaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti