Yleensä sanotaan ettei netissä saa kertoa omia asioitaan, koska ne jäävät ikuisesti muistiin. Nyt kuitenkin avaudun meidän perhekriisistä. Minä olen niin riitaantunut Valtsun kanssa ettemme ole edes puheväleissä.
Raadollista touhua
Kaikki alkoi muutama päivä sitten, kun menin työstä kotiin. Olemme kyllä tiedostaneet, että Valtsu luulee olevansa Leijonakuningas ja metsästää höppänöitä päästäisiä tai metsähiiriä ulkoiluhäkistään eli huvilasta. Yleensä Valtsu tuo nämä paistit meille sisälle, että saamme riittävän määrän tuoretta kunnon lihaa. Yäk. Kyseisenä iltana kotiin tullessani aloin vaihtamaan rennompia kotivaatteita ylleni. Yleensä käytän kotona villasukkia ja mielellään kaksia päällekäin, koska jalkani palelevat kesät ja talvet. Sukat oli sängyllämme, koska pidän niitä yösukkinakin. Huomasin ennen jalkaan vetämistä, että sukan sisällä on jotain. Laitoin käteni sukan sisään, mutta en löytänyt mitään ja hoksasin, että se jokin oli kahden sukan välissä kantapään kohdalla. Pistin taas käteni sukkaan ja vetäisin etsimäni päivänvaloon. Kädessäni oli kuivunut hiiren raato. Voitte kuvitella, että huusin niin paljon kuin ääntä sain ja kyllä mieheenikin tuli liikettä. Hän siivosi hiiren pois, mutta totesi sen olleen niin littanassa, että olin ilmeisesti kävellyt koko edellisen illan sen päällä. En edes uskalla kuvitella miten se oli tapahtunut. Hetken kuluttua Valtsu tuli nenä punaisena etsimään raatoaan ja tohkeissaan kävi pussilakanan sisällä ja mylläsi tyynyt ja peitot. Raato oli kuitenkin jo lähetetty hiirten taivaaseen ja se siitä.
Tässä tämä meidän rakas syntisäkki Valtsu nukkuu sikeässä unessa
niin kuin omatunto olisi täysin puhdas.
Kosto elää
Tämän episodin jälkeen pohdimme miten voimme rajoittaa Valtsun metsästysviettiä tai ainakin estää sen ettei raadot pyörisi meillä sisällä. Päädyimme samaan kuin yleensä syksyllä, että suljemme huvilan illalla jo hyvissä ajoin ennen hämärää, koska hämärässä tai pimeässä illassa Valtsu saa eniten saalista. Yritimme sulkea huvilan jo ennen kahdeksaa, mutta se todellakin vaati yrittämistä. Valtsu oli värvännyt veljensä Jössenkin samaan kompukseen ja yhdessä he estivät huvilan luukun sulkemisen. Aina jompi kumpi veljeksistä oli huvilassa ja emme voineet sulkea luukkua ja kun Valtsu tuli syömään, vessaan tai iltatorkuille Jösse päivysti huvilassa. Meidän oli pakko joka ilta kiertää ulkokautta hakemaan pojat huvilasta ja kantaa ne sisälle. Jösse ei oikein edes ymmärtänyt miksi siellä huvilassa piti riekkua myöhään iltaan, kun ruokaa sai metsästettyä jääkaapistakin. Valtsu oli ihan pois tolaltaan ja viipotti pitkin iltaa katsomaan olisiko se luukku sittekin auki. Luulin jo loppuviikosta, että Valtsu unohti koko huvilahomman ja tyytyy osaansa. Kunnes eilen aamulla töihin lähtiessäni laitoin kenkiä jalkaani. Valtsu oli antanut haisevan vastalauseen päätökseemme ja kenkä oli täynnä pissaa. Ikinä ennen Valtsu ei ole sellaista tehnyt ja se on aina ollut täysin sisäsiisti. Tulkitsin sen kostoksi ja olihan se tehokasta, koska nyt olen yksiä kenkiä köyhempi. Päätin etten sille tyypille puhu enää ikinä mitään. Tosin se vaikuttaa sen verran kova kalloiselta ettei minun puhumattomuuteni paljon vaikuta, koska Valtsu kaivautuu viereeni nukkumaan ja kehräämään joka aamuyö ihan niin kuin aina ennenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti