Siirry pääsisältöön

Oma kokemus kuivasilmäisyydestä

Melkeinpä jokainen nainen kärsii ikääntyessään kuivasilmäisyydestä. Yleensä neljänkympin jälkeen alkaa ilmaantumaan näitä limakalvojen kuivumisongelmia. Toisilla kuivasilmäisyys on tosi suuri ongelma ja jatkuva vaiva.

Pelkät kostutustipat eivät auta

Itselläni kuivasilmäisyys oli pahimmillaan kymmenisen vuotta sitten ja olin yhden talven ihan hukassa silmäongelmieni kanssa. Muistan silloinkin olleeni jossain Aasiassa ja lentokoneessa silmät alkoivat pistellä ja kirvellä. Suomeen päästyäni tilanne paheni koko ajan ja kokeilin kostutustippoja ensimmäisen kerran elämässäni. Minulla silmät eivät valuneet vaan tuntui, että silmäluomi jää kiinni silmän pintaan ja räpytteleminen sattui. Aamuisin tuntui etten saa silmiäni auki ja luomet olivat turvonneet ja punakat. Menin aika pian silmälääkäriin joka neuvoi toisia kostutustippoja. Ne eivät auttaneet yhtään enempää kuin edellisetkään. Kävin sen talven aikana useammallakin silmälääkärillä enkä saanut sen kummempaa apua. Olin jo ihan masentunut, koska iltaisin piti laittaa jotain rasvatahnaa jonka kanssa ei voinut lukea ja silmät olivat vielä aamullakin rasvaiset. Rasva myös turvotti ja olin puoleen päivään asti krapulaisen näköinen punaisine silmineni. Kaikista kamalinta oli, että noiden tippojen takia silmissä oli aina joku rasvakalvo joka esti minun normaalin lukuharrastuksen. Se myös aiheutti päänsärkyä, kun yritin väkisin tihrustaa kirjoja. Sitten jotenkin ihan vahingossa tulin ostaneeksi apteekista Lecroryl allergiatippoja. Se olikin pelastukseni ja on vieläkin. En ole koskaan ollut millekään allerginen, mutta ilmeisesti nuo lääketipat rauhoittivat jo muutenkin ärsyyntynyttä silmää. Kyllähän tuo silmän ja silmäluomen limakalvo ärsyyntyy jo pelkästään jatkuvasta silmien käsittelystä. Enää minulle ei ole tullut mitään hankalia vaiheita, koska aina, kun kuivuus tuntuu käytän muutaman päivän Lecoryliä ja välillä sen rinnalla Bepanthen kostutustippoja. Sen olen huomannut, että lentokone on minulle pahin paikka ja yleensä voimakas ilmastointi takuulla ärsyttää silmät.
Multivitamin Power Firm on varsinainen helmi silmänympärysten hoitoon.
Se estää kyynelnesteen kuivattavaa vaikutusta ja siloittaa rypyt tehokkaasti.


Ripsien kestotaivutus sopii myös herkkäsilmäiselle

Tästä ripsien kestotaivutuksesta (88€) on tullut varsinainen menestys ja ilokseni huomaan sen toimivan todella herkkäsilmäiselläkin hyvin. Moni ei voi käyttää silmämeikkiä silmien valumisen takia, mutta haluaisivat jotenkin korostaa silmiä. Kestotaivutus ja kestoväri korvaa hyvin ripsivärin eikä takuulla ole pelkoa valumisesta. Tuo kestotaivutus saa ripset näyttämään pidemmiltä ja se jotenkin myös nostaa silmien ilmettä. Tämän parempaa ja helpompaa kaunistus käsittelyä en tiedä ja olen tosi tyytyväinen, että aloitimme tätä tekemään. 
Nythän TÄHTITARJOUKSESSA on kaksi silmänympäryshoitotuotetta. Ne ovat MULTIVITAMIN POWER FIRM silmänymp.voide ja STRESS POSITIVE EYE LIFT naamio NYT 75€. Tarjous loppuu su 26.1 joten hyödynnä se nyt. Silloin, kun omat silmäni oli pahimmillaan käytin tuota Multivitamin Power Firmiä ja se on kyllä paras silmänympärysvoide valuville silmille. Se sulaa ihon rakenteeseen ja sillä tavoin suojaa ohutta ihoa ettei kyynelneste pääse rohduttamaan silmäluomea. Tuo suolainen kyynelneste ärsyttää ja tulehduttaa silmienympärykset tosi nopeasti. Stress Positive Eye Lift on aivan loistava apu pahastikin rohtuneelle silmäluomelle ja samalla se estää turvotuksen ja tummuuden syntymistä. Tämän silmänympärysnaamion voi jättää vaikuttamaan yön yli mikä tekee siitä helpon käyttää. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...