keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Kasvohoito ja kännykkä ei kuulu yhteen

Muistutan taas kerran, että yksi kasvohoidon tarkoitus on rentoutuminen ja rauhoittuminen. Parasta on unohtaa koko puhelin ja keskittyä itseensä ja hoitoon. Puhelimen käyttö häiritsee asiakasta itseään, minun työtäni ja muiden asiakkaiden rentoutumista.


Kännykkä häiritsee kasvohoidon tekemistä 

Nuorisoa moititaan liiallisesta älylaitteiden käytöstä, mutta meillä he eivät ole ongelma. Nuoret eivät näpelöi puhelintaan teinipuhdistuksen aikana eivätkä yritä vastata joka soittoon. Muutama vuosi sitten ikäiseni kiireiset ihmiset eivät olisi luopuneet kännykästään kasvohoidon ajaksi, mutta nykyisinkin hekin ovat ymmärtäneet ettei aina tarvitse olla tavattavissa. Tällä hetkellä eniten puhelimestaan kiinni pitää juuri eläkkeelle jääneet ja seitsemänkymppiset virkeät seniorit. He eivät yritä lähettää tekstiviestejä eikä sähköposteja, mutta he haluavat heti vastata, kun joku soittaa ja jutteluun voi mennä pitkäkin aika. 
Meillä on työpäivät tiukasti täytetty ja jokaiselle kasvohoidolle on varattu määrätty aika. Jos siitä ajasta menee kymmenen minuuttia puheluiden kanssa sähläämiseen se on poissa hoidosta, koska seuraava asiakas ei saa kärsiä siitä, että olen myöhässä tavallaan ihan turhan takia. Tietysti on tilanteita, kun on pakko olla tavattavissa ja ne ovat ihan ymmärrettäviä. Emme me kiusallamme suosittele puhelimen sulkemista. Välillä joku odottaa terveyskeskuksen soittoa tai jollakin on pienet lapset kotona ja äidin pitää olla tavattavissa. Nämä yleensä sovitaan jo hoidon alussa ja puhelin otetaan valmiiksi käden ulottuville ja minä ehdin kertomaan, että puhelin ei saa koskea kasvoihin. Silloin, kun asiakkaalle ei ehdi antaa ohjeita puhelimen käytöstä tai hän unohtaa ne puhelusta tulee yleensä suuri sotku ja ylimääräinen siivous kosmetologille ja tätähän ei asiakas tule ajatelleeksi.


Puhelut estää rentoutumisen ja rauhoittumisen

Puhelimen käytöstä tulee yleensä sellainen sotku, että sen siivoaminen aiheuttaa kosmetologille aikataulun pettämisen. Koko kasvohoidon ajan asiakkaalla on paksu jopa puolen sentin kerros hoitotuotteita kasvoillaan. Asiakas ei tätä tiedä, koska ei näe itseään ja tuotteet ovat ihon lämpöisiä ja voidemaisia joten niitä ei tunne. Hoitoaineita on monen värisiä ja laatuisia ja useimmat eivät lähde kankaasta pois kovinkaan helposti. Esimerkiksi Dermalogican erittäin tehokas ja paljon käytetty kuorinta-aine sisältää japanin hiiltä ja on mustaa väriltään. Jo pienikin määrä sitä väärässä paikassa on ongelmallista, koska se tarttuu pintoihin ja kankaaseen hyvin tiukasti. Sitten huomaamatta näitä aineita asiakas painaa kännykän korvalleen ja poskeensa kiinni. Sen jälkeen hoitotuotetta on kännykässä ja käsissä ja hetken päästä se leviää käsistä kaikkialle muualle. Yritän aina pitää kiinni asiakkaan käsistä ja pyyhkiä ne ennen kuin hän sivelee ne omiin vaatteisiinsa. Hoitotuoli meillä on pedattu sillä tavoin, että kaikki mihin asiakkaan paljas iho osuu on pyyhkeitä jotka menee pesuun joka asiakkaan jälkeen. Kuitenkin petaukseen kuuluu aluspeite ja aitoa villaa oleva päälipeite näin talvella ja ne vaihdetaan harvemmin. Yleensä puhelinta käsitellessä asiakas tietämättään sotkee koko petauksen, hoitotuolin ja pöydän kasvoillaan olleeseen hoitoaineeseen. Kännykkä on aivan täynnä rasvaa, kun se on ollut poskea vasten ja aina yritän senkin puhdistaa jotenkin. 
Tämän ylimääräinen siivoushetki vie sen verran aikaa, että loppupäivän työn tahti kiristyy. Sitten, jos asiakas kesken hoidon alkaa vastaamaan lehtikauppiaalle ja tekee kaupat Kotilääkäri lehdestä niin kuin joskus kävi, ylimääräistä aikaa menee sen verran, että joudun lyhentämään kasvohoitoa merkittävästi. Myönnän myös, kun kuuntelin lehtikauppiaan kanssa käytyä läpän heittoa, että mikä on minun työni ja ammattitaitoni arvo. 
Eniten vahinkoja tapahtuu silloin, kun jätän asiakkaan yksi naamion vaikutuksen ajaksi ja hän lähtee itsekseen hakemaan puhelinta tai lukulasejaan käsilaukusta. Pelkään, että hoitoaineet leviää lattialle ja  hän liukastuu niihin tai kaataa hoitotuolin, koska tuolin pitäisi olla istuvassa asennossa ennen kuin siitä noustaan turvallisesti ylös. Harmillista on myös, jos asiakas menettää osan hoidon tehosta. Dermatude-kasvohoidon viimeistely naamio on aivan erityinen geelilevy joka asetellaan asiakkaan kasvoille vaikuttamaan. Tuon naamion hinta on noin 35€ ja, jos se on kasassa lattialla mihin se putoaa asiakkaan noustessa ylös sen teho on nolla. 
Pyytäessämme, että puhelin pysyy suljettuna emme tee asiakkaille kiusaa vaan meillä on vuosien kokemus siitä ettei yksikään puhelu mene ilman näitä kertomiani vaikutuksia. Kerron tämän siksi, että asiakas tuskin tulee näitä itse ajatelleeksi eikä huomaa mitä tapahtuu. Samoin hänen tärkeä rentoutumishetki menettää merkityksensä täysin. 
.

8 kommenttia:

  1. Anonyymi14:50

    Hyvä, kun otat tämänkin esille. Olen jo ajatellut liimaanko hoitohuoneeseen ison laput, että kännykän käyttö kielletty. Kännykkä, kun isketään poskelle niin voidekerros leviää joka paikkkaan ja lopuksi asiakkaan omiin vaatteisiin. Sitten asiakas ihmettelee, että mites nää vaatteet näin sotkeutui. Hyvä ettei kosmetologia vielä syytetä vaatteidenkin sotkemisesta. Voiteissa oleva kännykkä, kun tungetaan taskuun niin voide ehtii levitä koko etumukseen.
    Eikä mua se aikataulun venyminen niin harmitakkaan, mutta en millään jaksa aina vääntää rautalangasta, että kännykän kanssa sohlaaminen ei käy samalla naamalla jossa on mun kädet ja hoitoaineet. Asiakas voi sanoa, että tee vaan kasvohierontaa rauhassa, kun mä puhun puhelimeen. Mites teet, kun kännykkä ja asiakkaan kädet on tiellä.
    En ymmärrä miksi maksetaan kasvohoidosta ja samalla halutaan kuitenkin tehdä ihan muuta. Kyllä kosmetologillekin kuuluu työrauha.
    Pirre

    VastaaPoista
  2. Anonyymi15:01

    Aivan käsittämätöntä addiktoitunutta käytöstä aikuisilta ihmisiltä. Ripsiä liimataan silmiin, samoin taitaa myös olla kännyköitä, jotka on liimattu käteen.

    Leena

    VastaaPoista
  3. Anonyymi15:58

    Olen tehnyt kosmetologin työtä nyt muutaman vuoden ja sitä ennen olin hammashoitajana. Siinä työssä huomasin miten työn arvostus vaikuttaa kännykkäkäytökseen. Jos hammaslääkäri oli paikalla puhelin sai soida itsekseen, mutta kun hoitaja teki jotain vaihetta yksinään asiakas halusi heti kännykän käteensä. Meillä olikin siellä kielto ettei kännykkää käytetä hoitohuoneissa.
    Sitä samaa olen nytkin suunnitellut. Eihän asiakas tiedä minkä tuhon hän saa aikaiseksi, kun levittelee kännykällä kaikki mömmöt miten sattuu.

    VastaaPoista
  4. Ulrika16:21

    Ei oo todellista. Ihminen varaa kasvohoidon ja maksaa siitä ja sit rupee heittään läppää lehtikauppiaan kaa. En kyllä ymmärrä

    VastaaPoista
  5. Sanna19:35

    Eihän kukaan meidän asiakkaista tahallaan halua tehdä sitä sotkua. He eivät vaan älyä miten sen puhelimen kaa käy. Vanhemmat ihmiset vielä laittaa puhelimen korvalleen, mut nuoremmathan jo puhuvat muuten. Jos asiakas on kesken hoidon tavoittelemassa puhelinta tai lähdössä sitä hakemaan kassista tms.kerron aina kohteliaasti, että kasvoilla on nyt tuhti kerros voiteita ja näytän hänelle sen peilistä. Silloin ymmärretään ettei siihen joukkoon voi puhelinta läntätä.
    Sanna

    VastaaPoista
  6. Anonyymi21:33

    Olisit sanonut asiakkaalle joka tekee lehtitilausta kesken hoidon, että tuo ei käy ja aika taulu sekoaa. Ehkei hän tiennyt teillä olevan kiire.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minä sanoin ja keskeytin puhumisen kahteenkin kertaan. Sanoin, että myöhästyn seuraavan asiakkaan hoidosta ellei puhelu lopu ja keskitytä kasvohoitoon. Tämähän ei auttanut, kun lehtikauppias tietysti piti kiinni omasta myyntitapahtumastaan.
      Meillä ei ole mitenkään kiire vaan hoitoajat on mitoitettu siten, että varattu kasvohoito ehditään hyvin tekemään. Kuitenkin se on laskettu riittämään kasvohoitoon, mutta mitään luppoaikaa siinä ei ole. Jos jättäisin sellaista väljyyttä hoitoihin menisi vapaiden aikojen saanti aina vaan pidemmälle. Ja kasvohoitojen hinnat nousisivat.

      Inkeri

      Poista
  7. Anonyymi12:02

    Elämässä kuuluu keskittyä siihen, mitä on tekemässä. Kosmetologilla kasvohoitoon, kampaajalla hiustenhoitoon, hammaslääkärissä hampaiden hoitoon. Siunaustilaisuudessa kukkien laskemiseen arkulle - ilman, että samalla kuvaa.

    Olen ollut viimeksi mainitussa tilanteessa, jossa sanoin teinille (ei omani) nopeasti, että nyt ei kuvata. Teini ei ehkä tällaista voi tietää, mutta aikuiset voisivat tarkistaa käytöstään ilman, että siitä tarvitsee asiakaspalvelijan heille huomauttaa.
    Leena

    VastaaPoista