Viime viikolla Yle nosti esiin rakennekynsien ja ripsipidennysten aiheuttamat allergiat. Hankalin aineosa ovat erilaiset akrylaatit joita ripsien ja kynsien liima-aineissa on runsaasti. Herkistyminen ei ole ainoa ripsipidennysten ja rakennekynsien tuoma ongelma vaan niihin liittyy paljon muutakin.
Harmaa talous rehottaa ripsi-ja kynsibisneksessä
Olen useaan kertaan kirjoittanut omalla alallani olevasta harmaasta taloudesta. Sanoisin, että jopa puolet ripsi-ja kynsibisneksessä liikkuvasta rahasta menee harmaan talouden piikkiin. Ennen näitä rakennekynsiä ja ripsipidennyksiä tehtiin paljon kasvohoitoja kotioloissa ja ne jäivät piiloon verottajalta. Kosmetologikoulutuksia on monen tasoisia ja vain hyvin pieni osa kosmetologeista jää alalle. Kuitenkin he tekevät hoitoja pimeästi ystävilleen ja sukulaisilleen ja näin heikentävät oikeiden kauneushoitolayrittäjien työ mahdollisuuksia.
Sen jälkeen, kun 2000-luvun alussa innostuttiin rakennekynsistä ja noin 2010 ripsipidennyksistä on pimeän työn tekeminen moninkertaistunut. Aluksi näitä kynsiä ja ripsiä tekivät kosmetologit ja kampaajat, mutta muutamassa vuodessa keksittiin kouluttaa kynsiteknikkoja ja ripsiteknikkoja. Yleensä nämä ovat maahantuojan järjestämiä muutaman päivän kursseja joissa opitaan tekemään käytännön työ. Ihotautioppi ja muut terveysasiat eivät näihin koulutuksiin kuulu. Moni oikoi jo tämänkin opintien ja katsoi youtubesta videon miten hommat tehdään ja tilaa halvat aineet Kiinasta. Näissä tapauksissa yleensä oikaistaan tuosta yrityksen perustamisestakin ja halvat hinnat houkuttelee kuluttajia ostamaan pimeää työtä.
Ihmiskauppaa kynsihoitoloissa
Isoissa kaupungeissa Helsingissä, Turussa ja Tampereella suurin osa kynsihoitoloiden työväestä on ulkomaalaisia. Vietnamilaisia pidetään parhaina kynsiteknikkoina ja esimerkiksi USA:ssa kynsibisnes on täysin heidän hallussaan. Tähän ulkomaiseen työvoimaan helposti liittyy kielitaidottomien nuorten tyttöjen riistämistä. Ensimmäinen ihmiskauppa tuomio Suomessa tuli kynsihoitolan omistajalle joka sai pitkän vankeustuomion. Vietnamilainen nainen houkutteli kotimaastaan tyttöjä töihin hänen Helsingin liikkeeseensä. Tytöt eivät juurikaan saaneet palkkaa ja he olivat jatkuvasti johtajan silmällä pidon alla ja asuivat lukittuina pienessä huoneessa. Vasta, kun suomalainen nuori mies ihastui yhteen tyttöön rikosvyyhti alkoi purkautua. Samanlainen tapaus oli Kampin kauppakeskuksessa missä kynsisalongissa oli työssä kielitaidottomia romanialastyttöjä joilta oli otettu passit pois. He saivat palkkaa noin euron tunnilta ja heidän pitkiin työpäiviin alkoi kiinnittämään huomiota naapuriyritykset.
Paikoissa joissa tehdään näin kovan linjan rikollista toimintaa tuskin välitetään kenenkään herkistymisestä. Käytetyt aineet ovat myös halvimmasta päästä ja liimaukset voidaan tehdä teollisuuteen tarkoitetuilla agrylaattiliimoilla. Tosin kuluttajat juuri mahdollistavat tämän pimeän kaupan, kun ostavat palveluita jotka ovat hälyttävän halpoja. Suomen Yrittäjänaisilla on kampanja jossa pyritään herättelemään asiakkaita siihen, että on olemassa vastuullisia yrittäjiä ja sitten niitä jotka tekevät mitä sattuu. Meidän oikeat yrittäjät tunnistaa Vastuullinen yrittäjä logosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti