Siirry pääsisältöön

Vaihdevuodet vaikuttavat myös ihoon

Hormonitoiminta vaikuttaa naisella monessa eri ikävaiheessa ihoon ja sen toimintaan. Näiden muutosten kanssa on vain elettävä ja etsittävä hyvät ihonhoitomenetelmät, että iho pysyy kunnossa. Miehet pääsevät tässä asiassa paljon helpommin, kun heille ainoastaan teini-iän hormoniryöpsähdys näkyy ihossa.

Iho ohenee vanhetessa

Eri ihotyypeillä on eri vahvuinen iho ja kuivalla iholle on vain neljä solukerrosta ja rasvaisella iholla viisi. Estrogeeni säätelee ihon vahvuutta ja hyvinvointia ja hiukan yli nelikymppisenä keskimäärin estrogeenin tuotanto vähenee sen verran, että se alkaa näkymään ihossa. Yli viisikymmentä vuotiailla ihon ohentuminen ja veltostuminen on jo silmin nähtävää. Vanhenemismuutokset näkyy kuivassa ihossa nopeammin kuin rasvaisessa ihossa näiden vähäisempien ihokerrosten vuoksi. Jo siinä vaiheessa, kun ohentuminen alkaa voi sitä hidastaa hyvillä kasvohoidoilla ja kotihoitotuotteilla. Ihon suojaaminen uv-säteilyltä on tärkeää, koska se lisää todella paljon ohentumista ja ihosolujen kuolemaa. Ohentuminen johtuu siitä, että ikääntyvällä iholla ei enää synny uusia ihosoluja niin vauhdikkaasti kuin ennen. Kun uutta ihosolukkoa ei synny se ei myöskään poista edestään vanhaa kuollutta solukkoa joten kuolleen solukon määrä paksunee ja eläväsolukerros ohenee. Poistamalla hellävaraisesti kuollutta solukkoa saadaan lisättyä elävien solujen syntymistä. Kuorinta ja ihon uudistumista parantavat hoitoaineet ovat parhaita hidastamaan ihon vanhenemisoireita. Noin 60-65-vuotiaana estrogeenin tuotanto alkaa olla nollilla ja silloin iho jää hyvin suojattomaksi ja kuivuudesta johtuvat pikkurypyt syntyvät nopeasti. 
Hellävarainen kuorinta on tärkeää vaihdevuosien alkaessa ja paras on 
Dermalogican Daily Microfoliant 51€ ja Daily Superfoliant 58€. 
Seerumiksi suosittelen iS Clinicalin Super Serumin 109€.

Hyvä hoito hidastaa vanhenemista

Vaihdevuosien aikana suurimmat muutokset näkyvät ihon värissä ja heleydessä. Iho alkaa näyttämään elottomalta, koska kuollutta solukkoa syntyy enemmän. Se tuo harmaan kalpean ja hilseilevän pinnan iholle jossa myös kuivuus rypyt näkyvät enemmän. Toisaalta vaihdevuosien tuoma hikoilu ja punoitusaallot aiheuttavat myös ongelmia. Hikoilun myötä nousee ihon pintaan myös ihotalia joka tuohon hilseilyyn lisättynä tekee vielä paksumman tahmaisen kerroksen ihon pintaan. Kuumotus- ja punoitusaallot rasittavat pintaverisuonten seinämiä ja couperosaa syntyy helpommin. Tärkeintä on tehdä hoitoja jotka elvyttävät ihon toimintoja ja Dermatude-kasvohoito (170€ ja 4x600€)on tehokkain hoitomenetelmä vanhenemiseen mitä olen ikinä kokeillut.  Kotikäyttöön elvyttävät tehoaineet löytyy iS Clinicalilta ja esimerkiksi ACTIVE SERUM (99€) vaikuttaa kaikkiin näihin ongelmiin. SUPER SERUM (109€)vaikuttaa ihon kimmosäikeisiin ja hidastaa veltostumista. Hoitovoiteena on ehdottomasti paras mahdollinen YOUTH INTENSIVE CREAM (50 ml 226€ ja 100ml 399€). Ihon heleyteen ja hilseilyyn nopea pika-apu on Dermalogican DAILY RESURFACER (78€) hoitotassut ja kauniin pinnan antaa SKINPERFECT PRIMER sk 30 (49€). Ensimmäiseksi kannattaa tulla kasvohoitoon saadakseen oikeat kotihoito-ohjeet. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...