torstai 26. maaliskuuta 2020

Huolehdi jalkojesi hyvinvoinnista

Olen tehnyt noin 25.000 jalkahoitoa työelämäni aikana. Tein ensimmäiset parikymmentä vuotta sekä jalkahoitoja että kasvohoitoja. Sitten 2000-luvun alussa päätin erikoistua pelkästään kasvohoitoihin, koska yksi ihminen ei voi olla asiantuntija kaikessa.


Jalkojen terveys on tärkeää

Pidin kovasti jalkahoitojen tekemisestä, koska siinä pystyi konkreettisesti helpottamaan asiakkaan kipua ja särkyä. Vielä 80-luvulla hygienia ja jalkojenhoito oli aika epämääräistä ja opin putsaamaan märkäiset tulehdukset ja muut ongelmat. Eivät asiakkaat olisi lähteneet lääkäriin jonkun jalassa olevan mätäpatin takia, vaan minun piti tehdä mitä pystyin. Onneksi sain kaikki aina rauhoittumaan ja asiakkaan olon mukavammaksi. 
Koen vielä nytkin huolta asiakkaiden jalkojen omahoidosta. Jalan asentomuutoksia alkaa tulemaan viisikymppisenä, kun nivelkulumia ilmenee ja hankauskohdat ärsyyntyvät. Jalkojen ennaltaehkäisevä hoito on ihan yhtä tärkeää kuin hampaidenkin hoito. Hyvin vakavat asiat voivat lähteä jaloista liikkeelle. Erityisesti diabeetikoiden ja vanhusten jalat pitää hoitaa hyvin, jotta mitään pahempia ongelmia ei tule. 
Minulla on lähipiirissä kokemus mihin diabetes voi johtaa. Omalta isältäni amputoitiin ensimmäinen jalka pohkeesta hänen ollessaan 73-vuotias ja toisenkin jalan jalkaterä muutama vuosi sitten. Amputoinnit olisivat tapahtuneet jo vuosia aikaisemmin, mutta hyvällä hoidolla niitä saatiin siirrettyä myöhemmäksi. Lääkärien mukaan lähes puolet diabeetikoiden amputaatioista voitaisiin ennaltaehkäistä hyvällä jalkahoidolla.

Jalkahoito kotikonstein

Tee itsellesi jalkahoitopaikka tv:n eteen tai kylpyhuoneeseen. Olohuoneessa tv:tä katsellessa jalkojen hoito sujuu siinä samalla. Laita vatiin Dermalogican BODY WASH (32€) suihku- ja kylpyvaahtoa, joka tappaa bakteereja ja pehmentää kovettumia. Noin vartin liottelun jälkeen raspaa kantapäät ja muut kovettumakohdat. Pari vuotta sitten kehitettiin titaaniraspit, jotka helpottavat raspaamista sekä ovat hellävaraisia ja kestävät käyttöä vuosikymmeniä. Tähän asti nuo titaaniraspit ovat olleet hyvin kalliita, mutta nyt löysin meille myyntiin helpon ja edullisen jalkaraspin. Tämä LADYBUG JALKARASPI 19€ on juuri käteen sopiva ja sillä on helppo ja nopea poistaa ylimääräinen kovettuma.
Varpaan kynnet kannattaa leikata parin viikon välein ja tällainen kotijalkahoito on hyvä tehdä viikottain. Jalkahoitajalla käyntiä suosittelen puolen vuoden välein, jotta jalat pysyvät varmasti hyvässä kunnossa.
Jalkojen rasvaaminen on todella tärkeää ja se pitäisi tehdä päivittäin. Meillä on ollut kymmeniä vuosia myynnissä CCS JALKAVOIDE 19€, joka kosteuttaa ja ehkäisee kovettumia. Tämä jalkavoide on ensisijaisesti tehty diabeetikoille, mutta se on erinomainen ihan kaikille jaloille. CCS -jalkavoide imeytyy hyvin ja vilkastuttaa verenkiertoa, eikä se sisällä hajusteita tai väriaineita. Pidä tämä jalkavoide aina yöpöydälläsi muistuttamassa jalkojesi tarpeista.

Tämä Ladybug jalkaraspi on juuri käteen sopiva ja sillä on helppo ja nopea poistaa ylimääräinen kovettuma. Väreinä pinkki, turkoosi ja lila.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti