sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Iloa elämään!

En halua väheksyä tätä koronaviruksen aiheuttamaa tilannetta, mutta siihen ei auta, jos vain istutaan pelkäämässä. Itse pyrin elämään mahdollisimman normaalia elämää. Tosin minulle se on siksikin mahdollista, että näin maaseudulla asuessa voi rauhassa lähteä ulos näkemättä yhtään ihmistä.

Ohjeita saa joka paikasta

Nyt on kosmetologit, hierojat ja kampaajat innostuneet laittamaan asiakkailleen tekstiviestinä ohjeita, miten tulee käyttäytyä. Siis tämä sama THL:n ohjeistus käsien pesusta, yskimisestä hihaan ja muusta perusohjeistuksesta. Me emme Marin kanssa lähde tekemään sellaista, koska luotamme siihen, että asiakkaamme ovat valveutuneita ja lukutaitoisia ja noudattavat ohjeita ilman meitäkin. Se ei kuitenkaan tarkoita ettemme välittäisi asiakkaiden hyvinvoinnista, mutta emme ole terveyden asiantuntijoita jotka voivat neuvoa toisiakin. 
En myöskään aio kirjoittaa joka päivä blogissa koronauutisia, koska niitä tietoja netti on täynnä. Ihmiskunnalla on vielä olemassa suurin osa hyvistä asioista ja nyt pitää selviytyä tästä poikkeustilanteesta mahdollisimman vähäisillä vaurioilla. Onneksi meidän asiakkaamme ovat rauhallisia ihmisiä ja esimerkiksi ajanvaraustoiminta on meillä ihan niin kuin ennenkin. 


Kivaa tekemistä kotona!

Sen ymmärrän, että lapsille on vaikeaa keksiä tekemistä kotioloissa pitkäksi aikaa. Aikuisille löytyy kyllä ajankulua muutamaksi viikoksi ihan hyvin. Nyt on loistava tilaisuus opetella käyttämään äänikirjoja ja lukea e-kirjoja. Niin kauan, kun netti toimii viihdykettä on, vaikka kuinka paljon. Netistä löytyy esimerkiksi hyviä kielikursseja joiden avulla voi virkistää kielitaitoaan. 
Omalla kohdalla olen miettinyt, että jos on jäätävä karanteeniin täysin neljän seinän sisälle etsin netistä jonkun mielenkiintoisen verkkokoulutuksen. Niitähän löytyy yrittäjyyteen liittyvinä markkinointikoulutuksina tai sitten voisin kuunnella yliopistojen historialuentoja. Uskoisin, että kohta kansa saa riittämiin ohjeita, miten nettiä voi hyödyntää karanteenissa. 
Meillä on monta avaamatonta palapeliä niin kuin ehkä monella muullakin perheellä. Sekin olisi ihan kivaa ajankulua ja kuunnella vaikka äänikirjaa samalla. Miehenikin oli ihan innostunut ideastani. Palapelin kokoamiseen voin ottaa mukaan iäkkäät vanhempani, jotka myös ehkä kaipaavat ajankulua. Yleensä heillä käy lähes päivittäin vieraita tai he itse kyläilevät jossain. Tämä on ilmeisesti aika harvinaista vanhuksilla, että heillä on niin suuri sosiaalinen verkosto. Vanhempani ovat aina olleet hyvin meneviä ja seurallisia ihmisiä. Nyt se kyläily vähenee, kun ikäihmisillä poikkeilemista kannattaa välttää. Mekään emme nyt käy mieheni vanhempien luona, koska he saavat apua toisen pojan perheeltä, jotka asuvat heidän vieressä. 
Kommentoikaa mitä kivaa lukijat ovat kehittäneet, kun yleisötilaisuudet on suljettu. 

2 kommenttia:

  1. Anonyymi11:57

    Testikommentti Kaisalta

    VastaaPoista
  2. Anonyymi00:01

    Olis ollu suorastaan hölmöä lähetellä ohjeita käsien pesuun. Mä olisin närkästynyt jos tulisi turhia tekstareita.

    Meidän perhe on kaivanut kellarista kaikki vanhat lautapelit ja ihmeen hyvin lapsetkin viihtyy niiden kanssa. Seuraavaksi kokeillaan noita palapelejä.

    VastaaPoista