Mitä ihmisetkin ajattelee?

Vuosien kokemus keskusteluista asiakkaiden kanssa on antanut minulle paljon oppia ihmismielen toiminnasta. Hämmästelen välillä sitä, miten paljon ihmisten toimia rajoittaa pelko siitä, mitä joku muu ihminen hänestä ajattelee. Se on todella surullista.

Aina puhutaan

Itse koen, että olen täysin vapautunut miettimästä, mitä joku muu minusta ajattelee. Se on elämän myötä tullut oppi, koska lapsuuden perheessäni nämä ”ihmisten”sanomiset otettiin aina huomioon. Minusta se on myös hassu sanonta, kun puhutaan vaan ihmisistä. Ketä ja missä ne ihmiset ovat? Siitä olen vakuuttunut, että tekee niin tai näin, ihmiset puhuu joka tapauksessa. Omalla käytöksellään ei voi juurikaan näihin juorupuheisiin vaikuttaa.

Joskus 80-luvulla kosmetologilla käynti oli joillekin niin suuri häpeä, että asiakkaat yrittivät jotenkin piiloutua, ettei kukaan näe heidän tulevan meille. Koin sen hyvin loukkaavaksi ja näitä tapauksia sattuu välillä nykyäänkin. Tuntuu pahalta, että asiakas pelkää, mitä muut sanovat heidän kasvohoitokäynneistään. Onko tällaisten ihmisten puheilla mitään merkitystä, jos he ovat niin typeriä, että tuomitsevat kosmetologilla käynnin. 

Mielessäni on pari tapausta, mitkä ovat olleet minusta järkyttävää pelkoa ihmisten puheista. Eräs tuttuni harmitteli, kun heillä olisi illalla liput teatteriin, mutta he eivät voi mennä miehen työesteen vuoksi. Ehdotin hänelle, että menisi yksin. Rouva oli ihan hölmistynyt ehdotuksestani, kun eihän teatteriin voinut yksin mennä, jos ihmiset luulee heidän eronneen tai olevan riidoissa. Mieluummin hän jätti teatteriliput käyttämättä, kuin altistuisi ihmisten puheille. 

Toinen tapaus oli, kun eräs ystäväni oli raskaana kesän kuumimpaan aikaan ja hän oli ihan turvoksissa. Ystäväni valitti, kun vihkisormuksetkin puristaa jo ihan kivuliaasti. Kehoitin häntä ottamaan pois koko sormukset. Hän oli aivan kauhistunut, ettei hän voi liikkua kaupungilla raskaana ilman vihkisormuksia, jos joku luulee, ettei hän ole naimisissa. 

Nämä kertomani esimerkit aiheuttavat minussa surua, mutta myös hämmästystä ja ärsyyntymistä. Miten joku voi tehdä olonsa noin vaikeaksi pelkäämällä ihmisten puheita. En usko, että kukaan on kiinnostunut onko raskaana olevalla naisella sormukset vai ei. Ihminen on niin itsekeskeinen, ettei juuri kukaan kiinnitä huomiota toisten tekemisiin.

Pikkuleidiä ei kiinnosta tipan tippaa, mitä muut ajattelevat 

hänen epäkissamaisesta makuuasennostaan. 

Uteliaisuus on inhimillistä

Itse en ole yhtään kiinnostunut muiden ihmisten asioista, enkä utele kenenkään yksityiselämästä. Joillekin on elämän suola se, että he voivat urkkia toisten yksityisasioita ja päivitellä niitä. Jokaisella on varmaan joku tällainen lähipiirissään ja silloin ei tee mieli puhua mitään. Pahinta on, jos tällainen urkkija on asemassa johon kuuluu vaitiolovelvollisuus. Valitettavan paljon olen tuntenut näitäkin ihmisiä, jotka kertovat ihmisten henkilökohtaisista asioista pitkin kylää.
Siihen en usko, että näitä ”ihmisten puheita” voisi rajoittaa käyttäytymällä mahdollisimman näkymättömästi. Ihmiset takuulla keksivät paneteltavaa, vaikka toinen eläisi kuinka siivosti. Siksi onkin mielestäni ihan hölmöä muuttaa tekemisiään sen mukaan, mitä niistä muut ajattelevat.
Olen kuullut itsestäni sellaisia juoruja, ettei niissä ole mitään totuutta. Ne lähinnä huvittavat minua ja herättävät ihmettelyä, että kaikenlaista sitä keksitään. Olen aikoja sitten lakannut miettimästä, mitä muut minusta ajattelevat. Senkin olen huomannut, että vanhempien ihmisten elämässä on hyvin tärkeää pitää koko ajan mielessä, mitä se naapuri nyt sanoo, kun teen näin. Tämä on myös omien vanhempieni tapa elää ja toivon, että nuoremmat pääsisivät jo irti tällaisesta ajattelusta.