Kaikki on varmaan tietoisia koronaviruksen aiheuttamista ongelmista ja ovat tehneet mielessään päätöksen, miten siihen suhtautua. Ainakin nyt ihmiset ovat pienessä shokissa, että mitä oikein tapahtuu, mutta alkujärkytyksen jälkeen toivon suhtautumisen tasaantuvan.
Ihminen ensin
Meillä hoitolassa toiminta jatkuu täysin normaalina. Ainoa toimenpide tilanteeseen liittyen on se, että nostimme käsidesipullon vastaanottotilaan asiakkaiden käyttöön. Itse en oikein pysty enää käsien pesua lisäämään, koska olen laskenut hoidon aikana peseväni kädet yli kymmenen kertaa. Minulla on selkäytimessä, että pesen käteni joka kerta, kun hoidon aikana kosketan muuta kuin hoitotarvikkeita tai asiakasta.
Toistaiseksi olen luottanut veteen ja saippuaan enemmän kuin käsidesiin ja niin edelleenkin ohjeistetaan. Sen muutoksen tein, että tilasin meille erikoispesuainetta, mikä tuhoaa myös pieneliöitä. Muutenkin olemme varautuneet desinfiointiaineiden ja tehosaippunesteiden kanssa todella hyvin ja niitä meillä riittää ainakin vuodeksi.
Kaikki käyttämämme sarjat tulevat USA:sta yleensä lentorahtina ja nythän lennot ovat loppuneet. Mitään hätää meillä ei kuitenkaan ole, vaan tavaraa meillä riittää vähintään pariksi kuukaudeksi. Tein jo muutama vuosi sitten mielessäni suunnitelman miten sitten toimin, jos jenkeistä ei saa tavaraa. Talouspakotteiden uhka Trumpin toiminnan takia oli aika akuutti jossain vaiheessa ja siksi minulla on vaihtoehtosuunnitelma.
Keskustelin kollegoiden kanssa näistä kosmetiikkatoimituksista viime viikolla ja kertoessani varautumisestani he olivat huvittuneita. Heidän mielestään olin lukenut liikaa sotakirjoja ja kuvittelin turhia. He vakuuttivat, ettei tuonti jenkeistä takuulla lopu, mutta en nyt viitsi kysyä, mites nyt suu pannaan. :)
Ihminen kaipaa iloa ja virkistystä
Opin 1980-luvun lopun lamasta sen, että poikkeustilanteissa kulutustottumukset muuttuvat. Uskoisin, että niin käy nytkin. Ihmiset lisäsivät kauneushoitolassa käyntiä huomattavasti, koska varaa ei ollut lomamatkoihin ja jotain kivaa haluttiin kuitenkin tehdä. Luulen, että nyt käyttäydytään samoin, kun alkujärkytys helpottaa.
Meillä on rauhallinen liikepaikka, jossa asiakas ei välttämättä tapaa muita asiakkaita. Luulen, että kauppakeskuksissa kauneushoitola- ja kampaamopalvelut voivat ainakin aluksi jonkin verran kärsiä. Ilmeisesti nytkin on tiedossa pitkä aika ilman ulkomaan matkoja tai isompia lomareissuja ja silloin elämän iloa etsitään hyvinvointipalveluista.
Menneisyyden lama-aika jotenkin tervehdytti ihmisten arvomaailmaa ja tavaroiden kuluttaminen ja kerääminen väheni ja aloitettiin huolehtimaan terveydestä ja hyvinvoinnista. Sellainen muutos tekisi mielestäni hyvää nykyihmisellekin. Ehkä tällainen yhteinen huoli ja ongelma palauttaa meidät inhimillisen ihmisenä olemisen äärelle.
Nyt tämän blogin kommentointi on taas kunnossa ja toivon, että osallistutte ja annatte palautetta jutuistani. Kommentit tulee ensin minulle tarkistettavaksi ja julkaisen ne vasta sitten. Tähän oli pakko mennä, kun nettihäirikkö kiusasi minua useamman vuoden. Nyt näitä törkyviestejä ei ole tullut pariin vuoteen ja kaikki kommentit ovat olleet asiallisia joten julkaisen ne kaikki. Ehkä kohta voisin lopettaa tämän tarkistamisen, kun näitä häirikköjä oli vain yksi ja hänkin onneksi väsyi ja lopetti.
VastaaPoistaInkeri