torstai 5. maaliskuuta 2020

Suojaa ihosi kevätauringolta!

Kevätaurinko on voimallista tänäkin vuonna, vaikka lumihanget eivät kiiltelekkään kuin Lapissa. Viime viikon aurinkoinen sää tekee sielulle hyvää, mutta vahingoittaa ihoa ja tuo esiin myös pigmenttiläiskät.


Uv-säteily vahingoittaa ihoa monella tavalla

Sydämeni rutistuu, kun ajattelen miten paljon ihmiset vahingoittavat itseään altistaessaan ihonsa auringolle. Näen päivittäin niin paljon uv-säteilyn tuomia ongelmia kasvojen iholla ettei minulla ole epäilystäkään auringon tuhovoimasta. Dermatude-kasvohoidon myötä meille on tullut paljon uusia asiakkaita ja olen jo tässä vaiheessa vuotta lähettänyt neljä ihmistä lääkäriin basalioomaepäilyn vuoksi. Ihmiset jotka tulevat Dermatude-hoitoon ovat juuri sitä riskiryhmää eli yli viisikymppisiä joilla alkaa näkymään säteilyn aiheuttamat solumuutokset. Valitettavasti arvioin tilanteen jokaisen kohdalla oikein ja nyt he ovat lääkärin hoidossa. 
Kaikkien kohdalla ei synny solumuutoksia onneksi, mutta jokaisen iho rypistyy, kuivuu ja ohentuu uv-säteilyn vaikutuksesta. Ihosta tulee myös epämääräisen kirjava, kun yli nelikymppisellä melanosyyttisolut eivät jakaudu tasaisesti ja muodostuu pigmenttiläiskiä. 
Mihinkään hysteerisyyteen ei tarvitse alkaa suojautumisen takia, vaan normaali elämä auringon haitat tiedostaen riittää. Tärkeintä on käyttää päivävoidetta, jossa on valmiina aurinkosuoja tai aurinkosuojallista meikkiä. 


Käytä aurinkosuojallista päivävoidetta

iS Clinicalilla on kaksi päivävoidetta joissa on aurinkosuoja. ECLIPSE sk 50 (54€) on hyvin ohut ja kevyt päivävoide ja sitä saa värittömänä ja kevyesti värillisenä. Toinen vaihtoehto on EXTREME sk 30 (89€) joka on hoitava ja kuivallekin iholle sopiva hoitovoide. Tähän kevääseen sopii päivävoiteeksi Extreme sk 30 joka on samalla hyvin kosteuttava ja suojaava. Se imeytyy hyvin ja sopii myös meikinalusvoiteeksi. 
Eclipse sk 50 kannattaa ottaa käyttöön jo nyt, jos on taipumus pigmenttiläiskiin. Kuivalle ja ohuelle iholle suosittelen jotain hoitavaa seerumia Eclipsen alle, koska se on kevyt voide joka sopii sekaihollekin. 
Kannattaa huomioida, että nämä iS Clinicalin päivävoiteet ovat 100 ml eli tuplakokoisia verrattuna yleensä päivävoiteisiin. Tuon kokoinen pumppupullo riittää käytössä noin kolme kuukautta. 
Dermalogican DYNAMIC SKIN RECOVERY sk 50 (69€) on erittäin suosittu päivävoide ja se on ollut markkinoilla jo vuosikausia. Siinä on tehokas suojakerroin ja se on hyvin elvyttävä ja kiinteyttävä. 
Nykyisin ihotautilääkärit suosittelevat, että suojakertoimellista päivävoidetta kannattaa käyttää ympäri vuoden. Ihon saamaa säteilyn kokonaismäärää pitää vähentää ja silloin kannattaa torjua marraskuun harmauden vähäisetkin säteilymäärät.
Meille on alkuviikosta tullut myös huulirasva suojakertoimella 30 ja sen hinta on 15€. Huulten suojaaminen on erittäin tärkeää, koska huulisyövän määrä on Suomessa lisääntynyt merkittävästi ja yksi syy siihen on aurinko. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti