Tätä koronan aiheuttamaa poikkeustilaa on nyt takana kohta pari kuukautta. Todella kovasti se on kolahtanut yrityksiin minkä itsekin koen nahoissani, mutta vanhukset ovat eniten muuttaneet elämäntapaansa.
Läheisten vanhusten kokemuksia
En kirjoita tätä siksi, että jotenkin kritisoisin näitä koronatoimenpiteitä, koska ei minulla ole mitään parempaa ratkaisua ehdottaa. Nostan vaan esiin vanhusten omakohtaisia kokemuksia joihin pitäisi kiinnittää huomiota paljon enemmän.
Nyt on uutisissa ja lehtien palstoilla surtu koululaisten ongelmia, jos vanhemmat eivät kunnolla heistä huolehdi. Näin se varmaan onkin, mutta ihmettelen miksi ei vanhuksia huomioi kukaan. Vasta kuolemat herättää keskustelua, mutta vanhusten elämä ei näytä kiinnostavan.
Olen aika syvälle uppoutunut vanhusten hoitoon, koska päivittäisessä seurannassani on useita läheisiä vanhuksia. Tällä hetkellä tätini 88v.tilanne on ikävin. Juuri maaliskuun alussa hän muutti omasta asunnostaan hoivakotiin ja rakas kissakin piti lopettaa, koska sekin oli vanha ja monella tavalla sairas. Muutaman päivän kuluttua hänen muutostaan alkoi tämä poikkeustilanne ja sen jälkeen omaiset eivät ole päässeet häntä katsomaan. Lievästi dementoitunut tätini on aivan pyörällä päästään, kun olinpaikka on uusi eikä kukaan lapsista käy häntä katsomassa.
Parissa kuukaudessa häneltä on ihan unohtunut kuka kukin on ja ilmeisesti hän on ollut peloissaan ja ahdistunut ja saanut sen takia runsaasti lääkitystä. Puhelimessa hän ei oikein hahmota kenen kanssa puhuu ja ihmettelen eikö hoitokodeissa olisi mahdollisuutta järjestää Skype puheluita, että vanhus edes näkisi puhekumppaninsa. Mietin mikä hänen kohdallaan olisi paras ratkaisu. Olisiko inhimillisempää ottaa riski, että hän ehkä saisi lapsistaan koronatartunnan ja voisi jopa siihen menehtyä. Hänellä on jo pitkä elämä takana ja nyt elämä on pelkkää ahdistusta. Mielestäni olisi hänen kannaltaan paljon parempi, että edes yksi lapsista voisi käydä häntä katsomassa.
Vankina omassa kodissa
Vanhempani ja appivanhempani ovat nyt olleet kiltisti karanteenissa eivätkä ole liikkuneet kotoa mihinkään. Alan jo pelkäämään miten äitini ajotaidon käy, jos tämä jatkuu vielä pitkään. Äidilläni on aina ollut paljon harrastuksia ja ystäviä, mutta nyt kaikki sellaiset ovat pois. Puhelutkin toisten saman ikäisten kanssa vähenevät, kun kuulemma ei ole mitään kerrottavaa. Äitini on nyt ollut taukoamatta 24/7 dementoituneen isäni kanssa neljän seinän sisällä jo pari kuukautta. Voin hyvin kuvitella mitä se on sosiaaliselle ja vilkkaalle ihmiselle. Onneksi toistaiseksi hän näyttää selviytyneen hyvin ja nyt on pelastus, kun hän pääsee pihaa laittamaan. Siitä hän piti ehdottomasti kiinni, että lähtee itse käymään läheisellä puutarhalla kukkaostoksilla. Tiedän sen olevan hänelle niin suuri ilo, että olisi epäinhimillistä vaatia luopumaan siitäkin. Tosin siellä tuskin on enempää väkeä kuin myyjä ja pari asiakasta.
Onneksi isäni ei oikeastaan ymmärrä mitä tapahtuu. Joskus hän kyselee miksi minä tuon ruuat ja miksi äitini ei itse käy kaupassa. Kissat ovat hänelle elämän sisältö ja jos vielä hiukan lämpiää hän pääsee terassille istumaan ja katselemaan äitini ja kissojen yhteisiä pihahommia.
Toinen karanteeniin kypsynyt on anoppini 88v. ja hän sanoi suoraan olevansa vankilassa. Mieheni vanhemmat muuttivat maaliskuussa uuteen asuntoon missä appeni pääsee liikkumaan esteettömästi. Anoppini haluaisi päästä ostamaan sisustustarvikkeita ja muutaman huonekalun.
Tällaiset onkin vaikeita kysymyksiä, kun on useampi ihminen sanomassa mielipiteensä mitä tehdään. Minusta täyspäisen ihmisen itsemääräämisoikeutta pitää kunnioittaa ja en usko huonekaluliikkeissä olevan mitään ruuhkaa. Epäilen tästä tulevan sanomista ja tässä kohtaa oma ainoan lapsen roolini tuntuu tosi helpolta, kun kukaan muu ei puutu omien vanhempieni asioihin.
Näitä ikäihmisiä ei voi eristää yhteiskunnan ulkopuolelle ja epäilen, että jo nyt tämä karanteeni on aiheuttanut paljon mielipahaa ja yksinäisyyttä.
Voisikohan organisoida jonkun soittokamppiksen niin, että jokaiselle yli seitsemänkymmentävuotiaalle soitettaisiin edes kerran viikossa. Nyt on vanhuksilta otettu pois se, mitä he eniten kaipaavat eli läheisyys ja halailu. Onko sillä merkitystä, että elää muutaman vuoden pidempään, jos ne vuodet pitää kököttää yksinäisenä vankina omassa kodissa?
Toinen karanteeniin kypsynyt on anoppini 88v. ja hän sanoi suoraan olevansa vankilassa. Mieheni vanhemmat muuttivat maaliskuussa uuteen asuntoon missä appeni pääsee liikkumaan esteettömästi. Anoppini haluaisi päästä ostamaan sisustustarvikkeita ja muutaman huonekalun.
Tällaiset onkin vaikeita kysymyksiä, kun on useampi ihminen sanomassa mielipiteensä mitä tehdään. Minusta täyspäisen ihmisen itsemääräämisoikeutta pitää kunnioittaa ja en usko huonekaluliikkeissä olevan mitään ruuhkaa. Epäilen tästä tulevan sanomista ja tässä kohtaa oma ainoan lapsen roolini tuntuu tosi helpolta, kun kukaan muu ei puutu omien vanhempieni asioihin.
Näitä ikäihmisiä ei voi eristää yhteiskunnan ulkopuolelle ja epäilen, että jo nyt tämä karanteeni on aiheuttanut paljon mielipahaa ja yksinäisyyttä.
Voisikohan organisoida jonkun soittokamppiksen niin, että jokaiselle yli seitsemänkymmentävuotiaalle soitettaisiin edes kerran viikossa. Nyt on vanhuksilta otettu pois se, mitä he eniten kaipaavat eli läheisyys ja halailu. Onko sillä merkitystä, että elää muutaman vuoden pidempään, jos ne vuodet pitää kököttää yksinäisenä vankina omassa kodissa?
Ei yli 70- vuotiailta ole ulkoilua kielletty! Ei siis tarvitse olla koko aikaa neljän seinän sisällä.
VastaaPoistaOnneksi ulkoilua ei ole kielletty, mutta monen vanhuksen kohdalla se on tehty mahdottomaksi. Monien yksin elävien huonokuntoisten vanhusten ulkoiluttamisen hoitaa erilaiset hyväntekeväisyysjärjestöjen vapaaehtoiset. Mikään kunnallinen kotihoito tuskin ehtii ketään ulkoiluttamaan. Nythän nämä vapaaehtoiset eivät enää käy vanhusten luona.
PoistaHoivakodeissa lähes kaikki ovat siinä kunnossa etteivät he pysty yksin ulkoilemaan ja nyt siellä ei käy omaisiakaan ulkoiluttamassa heitä. Epäilen, että hoitajilla tuskin riittää aikaa viedä ketään ulos. Tiedän useampia vapaaehtoisryhmiä jotka ovat käyneet määrättynä päivänä ulkoiluttamassa jonkun hoivakodin vanhuksia, mutta sekään ei nyt onnistu.
Kuulen monelta siitä, että he ovat täysin kyllästyneet kävelemään samoja polkuja tai katuja päivästä toiseen. Onneksi Hämeenlinnassa on hienoja kävelypaikkoja, mutta suuremmissa kaupungeissa niitä ei ole. Monelle pihahommat ovat pelastus, että tulee jotain mielekästä tekemistä. Tietysti sekään ei onnistu huonokuntoisilta, mutta omakotitalossa tai rivitalossa asuvat pääsevät edes ulos istumaan.
Olen myös huolissani siitä miten paljon vanhuksen kunto laskee, kun liikkuminen jää pois. Jo nämä pari kuukautta voi jonkun kohdalla viedä liikuntakyvyn kokonaan.
Näitä asioita on vaikea ymmärtää ellei omassa elämässä ole vanhuksia. En vielä kymmenen vuotta sitten osannut kuvitellakaan mitä kaikkia ongelmia eteen tulee. Olen viime aikoina oppinut ihmisyydestä paljon uutta.
Inkeri
Raastavia tilanteita on paljon. Sen ikävämpiä, mitä sairaampi henkilö on.
VastaaPoistaTotta on, että eristys omaisista varmasti romahduttaa iäkkään muistisairaan kunnon ja lyhentää elämää. Tehostetussa palveluasumisessakin omaisilla on usein ratkaiseva rooli, jotta edes jonkinlainen kunto säilyy. Tällaiset vanhukset eivät kirmaile ulkona omin päin, toivottavasti.
Yli 70-vuotiaat ovat erittäin heterogeeninen joukko. Ongelmista saa vääristyneen kuvan, kun heitä edustamaan ajankohtaisohjelmaan laitetaan hyvinvoiva ja ilmiselvän varakas parskunta, joka melkein itkee harrastustensa perään.
Monet minkä ikäiset tahansa ovat ihan oikeasti yksin ja huolten riivaamina, kun ovat menettäneet ratkaisevasti toimeentuloaan koronan takia.
Toki tällainen pariskunta puhuu omasta puolestaan mutta mitään laajempia yli 70-vuotiaita koskevia johtopäätöksiä siitä ei voi vetää, minkä useimmat onneksi ymmärtävätkin. Tai sen johtopäätöksen, että tilanne nyppii vaikka kauhean suuria ongelmia ei näyttäisi olevankaan.
Turnauskestävyyttä kaikille meille!
Leena
Nämä yli seitsemänkymppiset ovat todella kirjava joukko. Jotkut ovat yhtä hyvä kuntoisia kuin viisikymppiset, mutta toiset voivat tarvita apua jatkuvasti. Tosiaan aika usein tv:ssäkin haastatellaan niitä ihmisiä jotka ovat koulutettuja ja varakkaita. Heistä moni osaa käyttää nettiäkin. Toinen ääripää unohdetaan kokonaan ja epäilen, että vasta loppuvuodesta paljastuu miten paljon nämä ikäihmiset ovat taantuneet.
PoistaMinusta myös vanhusten huolto tarvitsisi kriisirahoitusta, että saataisiin soittamaan ihmisiä ja kyselemään mitä vanhuksille kuuluu.
Inkeri
Olen tänään jutellut monen asiakkaan kanssa tämän blogijuttuni asioista. Ihmettelen miten erilaisia tapoja hoivakodeissa on käyttää skybe yhteyttä. Turenkilaisesta hoivakodista oli pyydetty asiakastani itse ostamaan tabletti äidilleen ja pitämään sillä yhteyttä. Harva vanhus enää oppii itsekseen mitään tablettia käyttämään.
VastaaPoistaHämeenlinnalaisessa hoivakodissa on hankittu tabletit tämän koronan takia ja hoitajat avustaa vanhuksia pitämään yhteyttä läheisiinsä. Sitten oma kokemukseni tätini hoivakodista on ettei tabletin hankkimiset ole tullut edes mieleen.
Luulisi, että tässäkin olisi joku yhtenevä käytäntö edes saman kunnan sisällä. Ilmeisesti tämäkin on kiinni hoitajien innostumisesta ja osaamisesta.
Inkeri