Muistoja menneisyyden kissoista

Tänään on uudenvuoden aatto ja tämä joulun sekä vuodenvaihteen seutu on sellaista muistojen ja tarinoiden aikaa. Varmaan on ihan hyväksikin palata välillä muistelemaan mennyttä elämää, koettuja asioita ja ihmisiä.

Kissamainen lapsuus

Minun perheelläni on ollut aina kissoja ja ensimmäinen kissa, jonka minä muistan oli Nöpö. Se oli keltaraidallinen iso kissa, joka oli vanhempi kuin minä. Olin ehkä 3-4-vuotias ja minulle opetettiin, ettei Nöpöä saa kiusata tai herättää, jos se nukkuu. Nöpö ei ollut mikään pikkulapsen kissa, joka olisi antanut itseään retuuttaa, vaan itsenäinen tyyppi, joka sihahti heti, jos en sitä totellut. 

Seuraava kissa olikin Lilli, joka oli pikimusta ja se oli ensimmäinen minun oma nimikkokissa. Lilli eli vanhaksi sen aikaisen mittapuun mukaan. Oletettavasti se oli noin 10-12-vuotias kuollessaan 1970-luvun alkupuolella. Ihan vanhoilla päivillään Lilli sai vielä pentuja ja se synnytti yhden ainoan isokokoisen vitivalkoisen pennun. Tämä muisto jäi koko sukuni mieleen, koska oli niin erikoista, että pikimusta kissa saa täysin valkoisen pennun. 

Tämä pentu nimettiin Otoksi ja siitä tuli pappani nimikkokissa. Muistaakseni tämä Otto oli ensimmäinen kissa, joka meillä sterilisoitiin ja se oli 1970-luvun alkua. Siitä lähtien on kaikki meidän kissat aina leikattu, ellei ollut tarkoitus teettää pentuja. Muistan, että tämä kissojen käyttäminen kaupungissa eläinlääkärissä herätti suurta hilpeyttä pienessä maalaiskylässämme. Siitä minulla ei ole muistikuvaa, miten näin edistykselliseen päätökseen tultiin ja vielä maalaistalossa. 

Isovanhempieni kissatarinoita

Vanhin kissa, josta olen tarinoita kuullut on Harmi, joka eli 1910-luvulla. Tästä Harmista on yksi valokuva ja se oli pappani isosiskon kissa. Pappani ja mummuni olivat syntyneet 1915, joten minulla ei ole tietoa muistiko pappani edes tuollaista Harmi-kissaa, joka oli syntynyt ennen häntä. Pappa ja mummu menivät naimisiin 1938 ja kuulemma ensimmäinen yhteinen hankinta oli oma kissa. Äitini syntyi keväällä 1941 ja pappanihan oli koko hänen varhaislapsuutensa sodassa ja poissa kotoa. 

Äitini oli ainoa lapsi vuoteen 1947 ja pappani usein kertoi saunareissuista yhden lapsen kanssa. Siihen aikaan sauna oli aina eri rakennuksessa kuin asuintilat. Pappani kantoi äitini isossa pärekopassa saunalle ja pärekorin toisessa päässä oli kaksi kissaa. Nämä kissat kuulemma nukkuivat kopassa pukuhuoneessa saunomisen ajan ja sitten taas Pappa kantoi koko porukan takaisin sisälle.

Isovanhempani pääsivät eläkeelle 1980-luvun alussa ja heillä oli silloin kaksi kissaa. Tuo jo mainitsemani vitivalkoinen Otto ja harmaaraidallinen Miiru. Muistan, miten pappani valitteli usein, kuinka vaativaa kissojen palveleminen on. Pappa odotti ja valvoi iltayön saadakseen kummankin kissan sisälle. Sitten Otto asettui hänen sänkyynsä ja Pappa kuulemma nukkui laidalla pienen peiton reunan kanssa, kun Otto valloitti kaiken muun. Mummuni heräsi hyvin aikaisin usein jo ennen viittä keittelemään itselleen kahvia ja hän toimi kissojen passaajana aamuyön. 

Papastani tuli eläkeiässä kovin aamu-uninen ja hän olisi mielellään nukkunut yhdeksäänkin, mutta kesäaikaan se ei käynyt. Me asuimme järven rannassa ja pappani tykkäsi kalastamisesta ja kissat tuoreesta kalasta. Miiru alkoi herätellä kesäisin pappaani jo kello 7-8, kun piti mennä katsomaan olisiko katiskoissa kalaa. Ellei kalaa löytynyt katiskoista, piti ruveta onkimaan, mutta ilman kalaa Miiru ei suostunut rannasta pois lähtemään. 

Onkin kiva muistella kesäaamuja näin talven kalseassa säätilassa ja pimeydessä. Itselleni tulee aina hyvä mieli, kun muistelen näitä lapsuuteni kissoja. Olin jo pitkälle teini-ikäinen, kun aloin ymmärtämään, miten huonosti kissoja yleensä kohdellaan. Kerron näitä kissatarinoita siksikin, että kaikki muistaisivat kohdella eläimiään hyvin.

Oikein hyvää uutta vuotta lukijoille sekä kaikille kissoille ja koirille!