Siirry pääsisältöön

Asiaa lahjakorteista

Kevät on perinteisesti lahjakorttien aikaa, kun on äitienpäivä ja erilaisia valmistujaisia. Yleensä keväällä ja kesällä järjestetään enemmän synttärijuhlia ja muita, mihin voi viedä lahjaksi lahjakortin. Tämä vuosi on täysi arvoitus ja voi vaan toivoa, että lahjakortteja ostetaan tänäkin vuonna.

Voit ostaa lahjakortin myös verkkokaupasta ja tulostaa itse siihen kauniin pohjan.

Lahjakortti verkkokaupasta

Lahjakortin voi ostaa verkkokaupasta ja silloin sen voi tulostaa itse. Lahjakortti on A4-kokoinen kivan näköinen arkki, jonka voi antaa lahjan saajalle. Aika harva lukee nuo lahjakortin ohjeet kunnolla ja moni odottaa, että varsinainen lahjakortti lähetetään kotiin. Minun pitää vielä selkeyttää niitä ohjeita, jottei ostos olisi liian monimutkainen. 
Lahjakortin voi hakea myös hoitolasta ja kortin voi kirjoittaa joko määrätylle hoidolle tai rahasummalle. Kumpikin vaihtoehto on ihan yhtä suosittu ja minun kannaltani se on aivan sama, miten kortti kirjoitetaan. Silloinkin, kun lahjakortti on kirjoitettu vaikka Nanolift-kasvohoitoon, voi lahjansaaja ostaa sillä kotihoitotuotteitakin, jos niin haluaa. 
Pyrin olemaan mahdollisimman joustava lahjakorttien kanssa ja otan vastaan myös vanhentuneet kortit. Heti muistutan sen olevan vain minun tapani toimia ja jossain muussa kauneushoitolassa kortti menee vanhaksi, jos sen voimassaoloaika ylittyy. Itse kyllä pidän oikeudenmukaisena joustaa tässä, koska eihän se lahjakortista maksettu raha mihinkään katoa. Tietysti on toivottavaa, että lahjakortti käytetään sen voimassa ollessa, joka on puoli vuotta. 


Joustavaa palvelua

Joskus asiakas voi hukata lahjakortin tai hoitoon tullessaan se jää kotiin, mutta se ei ole mikään katastrofi. Kaikki ostetut lahjakortit on meillä listattuna, joten näen helposti kenellä lahjakortti on olemassa. Yleensä käytetty lahjakortti jätetään hoitolaan ja minä revin sen ja laitan roskiin. 
Tietysti, jos asiakas haluaa säilyttää lahjakortin muistona, sekin käy ja kirjoitan kortiin sen olevan käytetty ja päivämäärän. Tämänkin kirjaamisen opin kantapään kautta aikoja sitten. Eräs keski-ikäinen rouva oli löytänyt kuolleen anoppinsa kodista kolme meidän lahjakorttia kasvohoitoon. Niissä ei ollut mitään merkintää, että ne oli käytetty ja tunsin hyvin tuon anopin, joka halusi pitää kortit muistona, vaikka ne oli jo käytetty.  
Yritin tämän kertoa miniälle, että lahjakortit on jo käytetty ja päiväyksetkin niissä oli vuosien takaa. Miniäpä ei tätä uskonut, vaan oli vakuuttunut, ettei hänen uskovainen anoppinsa ole missään kasvohoidossa käynyt ja kauhisteli kuka niitä oli edes ostanut. Hän myös vaati, että nuo kasvohoidot piti tehdä hänelle ja uhkaili minua kuluttaja-asiamiehellä. Pyysinkin häntä kysymään apua kuluttaja-asiamieheltä ja jos siellä ollaan sitä mieltä, että lahjakortit ovat edelleen voimassa, niin ilman muuta teen hoidot. Tämän jälkeen en kyseisestä rouvasta kuullut mitään, mutta tapaus jäi mieleeni ikuisesti. Varsinkin, kun hänen anoppinsa oli aivan ihana ihminen ja vakioasiakkaani. Nuo lahjakortit hän sai ystäviltään, jotka usein ostivat yhdessä kasvohoidon vuosia täyttävälle. 
Lahjakorttiin kirjoitettua hoitoa voi mielensä mukaan muuttaa ja maksaa itse lisää, jos haluaa kalliimman hoidon. Haluan näissä lahjakorttiasioissa toimia aina asiakkaan parhaaksi ja usein niitä käy ostamassa aina samat ihmiset. Joten niistäkin on tullut pitkiä ja mukavia asiakassuhteita. 





Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...