Siirry pääsisältöön

Aurinkosuojavoiteista jokainen löytää omansa

Olen huomannut, että tänä keväänä asiakkaat ovat olleet entistä kiinnostuneempia uv-suojallisista voiteista. Tähän asti on tuntunut, että neuvot ovat menneet kuuroille korville ja vain harva on ollut asiasta oikeasti kiinnostunut.

iS Clinicalin Extreme Protect SK30 suojaa, kosteuttaa ja korjaa ihoa. 

Värilliset suojavoiteet ovat suosikkeja

Vielä joskus kymmenisen vuotta sitten oli voiteita, joissa oli suojakerroin kolme tai kahdeksan, mutta niitä ei onneksi enää ole. Sellaisilla suojakertoimilla ei ole mitään suojaominaisuuksia ja esimerkiksi Amerikassa ei saa myydäkään kuin yli viidentoista suojakertoimella olevia voiteita. Tämän takia meilläkin alhaisin suoja on viisitoista ja se on Dermalogican TOTAL EYE CARE SK15 (47€) silmänympärysvoide. Tässä silmänympärysvoiteessa on kevyesti vaaleanpunertava väri, mikä tulee raaka-aineista ja se todella hyvin neutralisoi silmänympäryksen tummuutta. Kesäaikana Total Eye Care onkin meillä suosituimpia silmänympärysvoiteita. 
Kaikista suosituin suojaava tuote on Dermalogican SKIN PERFECT PRIMER SK30 (49€), joka on meikinpohjustusvoide. Suurin osa asiakkaista käyttää sitä meikkivoiteena ja se jo yksinäänkin tasoittaa hyvin ihonväriä ja neutralisoi kasvojen kalpeutta. Tuo suojakerroin kolmekymmentä on riittävä alle tunnin ulkoliikuntaan tai vaikka työmatkaan. 
Toinen värillinen voide on Dermalogican SHEER TINT SK20 (49€), joka on värillinen päivävoide. Se on niin sanottu CC-voide, koska siinä on kolme ominaisuutta yhdessä voiteessa. Sheer Tint on kosteusvoide, meikkivoide ja aurinkosuojavoide samalla kertaa ja sen voi laittaa suoraan puhtaalle iholle ilman mitään päivävoidetta. 
iS Clinicalin ECLIPSE SK50 beige (54€) on myös lievästi värillinen, mutta siinäkin väri tulee raaka-aineista eikä väripigmentistä. Tuo väri onkin vain hiukan kirjavuutta tasoittava, eikä sen värillisyyttä huomaa iholla. Sen päälle voi ihan hyvin levittää vielä meikkivoiteen. Siitä on olemassa myös täysin väritönkin versio, joka on hyvä päivävoide hiukan rasvoittuvallekin iholle. 


Äitienpäivälahjaksi uv-suojallinen voide

Äitienpäivä on 9.5. sunnuntaina ja se on näköjään sattumalta myös Eurooppapäivä ja Venäjällä yleensä suuresti juhlittu Voitonpäivä. Tämä Voitonpäivä ei tähän aiheeseen liity mitenkään, mutta en malta olla kertomatta, että odotan mielenkiinnolla, miten Venäjä sitä juhlii. Nyt, kun Putin kerää armeijaa Ukrainan rajalle ja oppositio vaatii Navalnyin vapauttamista, Voitonpäivä vietetään kireissä tunnelmissa.
Sitten itse asiaan eli suosittelen antamaan äitienpäivälahjaksi aurinkosuojallisen päivävoiteen, joista suositeltavin on Dermalogican DYNAMIC SKIN RECOVERY SK50 (69€). Se sopii päivävoiteeksi kaikille yli nelikymppisille ja se on hyvin hoitava sekä kosteuttava. Aurinkosuojallinen päivävoide on panostusta ihon terveyteen, koska yleensä 50-60-vuotiaana tulee esiin ensimmäiset solumuutokset, jotka tarvitsevat hyvän suojauksen. 
Kolmenkympin suojalla on useampiakin voiteita ja se on vähän makuasia, mikä niistä on mieleisin. Dermatuden MULTI DEFENSE SK30 (59€) on todella miellyttävä ja ohut hyvin imeytyvä voide. Kevään aikana moni alle nelikymppinen vähän rasvaisuudesta kärsivä on tätä voidetta kehunut ja sen suosio onkin selvästi nousussa.
Dermalogican PRISMA PROTECT SK30 (65€) on myös saanut suuren suosion, enkä sitä yhtään ihmettele. Prisma Protect on todella ohut voide, joka katoaa ihoon hetkessä. Toinen Dermalogican kolmenkympin suojavoide on INVISIBLE PHYSICAL DEFENSE SK30 (59€), joka sisältää vain fysikaalisen suoja-aineen. Tuo suoja-aine on sinkkioksidi ja siitä ihotautilääkärit sanovat, ettei sinkkioksidille tai titaanioksidille voi kukaan allergisoitua. Invisible Physical Defense on myös ohut ja hyvin levittyvä, eikä se jätä mitään valkoista kerrosta iholle, mikä oli menneinä vuosina fysikaalisten suojavoiteiden haittapuoli. 
Erittäin hyvä kolmenkympin päivävoide on iS Clinicalin EXTREME PROTECT SK30 (89€), joka sopii kuivalle ja ohuelle iholle oikein hyvin. Siinä on myös hoitavia raaka-aineita, joten talven kuivattamalle iholle se on juuri sopiva päivävoide.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...