Matkailumuistoja

Vasta nyt huomaan, miten iso osa elämääni matkustaminen on ollut ja sen puuttuessa elämänmuutos on aika suuri. Nyt olen tyytyväinen siihen, että olen ehtinyt elämässäni jo näkemään ja kokemaan maailmaa, jota voi tässä tilanteessa muistella.

Sotahistoria on määrittänyt matkojani

Varmaan on ihan hyvä pysähtyä välillä analysoimaan omien kokemustensa vaikutuksia, vaikka näin pakon edestäkin, kun uusia matkakokemuksia ei saa. Nyt huomaan, miten paljon sotahistoria on määrännyt matkojeni suuntaa ja tulee määräämään tulevaisuudessakin. Jo pari vuotta sitten suunnittelin, että kesällä 2021 haluan Venäjän sotamuseoihin tai ainakin Pietariin. Ensi kesäkuussa tulee kuluneeksi kahdeksankymmentä vuotta siitä, kun natsisaksa hyökkäsi Neuvostoliittoon ja historioitsijat odottavat Venäjältä tulevan vielä uutta tietoa asiasta.

Minä en ole käynyt Venäjällä kuin kerran Neuvostoliiton aikana Leningradissa ja se oli 1980-luvun alkua. Olen tyytyväinen, että olen kokenut senkin verran elämää diktatuurissa, jossa ei ollut kunnollista ruokaa, kaikkea vahdittiin ja ihmiset halusivat ostaa kaiken, mitä meillä oli päällämme. 

Ensimmäinen käyntini Viron Pärnuun oli aika pian heidän itsenäistymisensä jälkeen ja menimme sinne omalla autolla. Syy matkaan oli siellä avattu näyttely saksalaisten miehitysajasta Virossa, mikä oli minun ensimmäinen Eurooppalainen sota-ajan näyttely, jota varta vasten menin katsomaan.

Ajelimme sinne syksyisenä iltana suoraan Tallinnan laivalta ja epäilimme jo moneen kertaan, että olemme eksyneet. Via Baltica oli niin onneton kärrypolku, ettei mikään maalaistiekään Suomessa ollut niin huonossa kunnossa. Pärnuun päästyämme siellä ei ollut katuvaloja kuin muutama, mutta onneksi meillä oli taskulamppu. Nousin aina kadun kulmassa autosta taskulampun valossa tiirailemaan, mitä katukilvessä luki ja sillä konstilla löysimme vihdoin hotelliimme. 

Israel ja Lähi-Itä

Ikä varmaan tekee tehtävänsä, koska mieleeni on tullut paljon yksityiskohtia 1980-luvun matkoista. Minulla oli ”Israel -kausi” joskus 70-luvun lopulla ja siksi matkat suuntautuivat Israeliin ja Lähi-Itään. Samoihin aikoihin minulla oli menossa kiinnostus Korean sotaan ja Vietnamin sotaan, mutta ne olivat ihan mahdottoman kaukaisia kohteita 80-luvulla. Enkä ole ikinä ollut mikään reppureissaaja, vaan haluan kunnollisen hotellin ja pyörillä olevan matkalaukun, jota ei itse tarvitse raahata. 

Israel, Egypti, Jordania ja Syyria olivat hyvin eksoottisia kohteita lähes neljäkymmentä vuotta sitten. Ehkä mieleenpainuvin matkailumuistoni on kiipeäminen juutalaisten pyhälle vuorelle Massadalle. Sinne oli kyllä jokin köysiratakuljetuskin jo siihen aikaan, mutta halusimme oikeaoppisesti kiivetä Massadalle. Muistan aina, kuinka tuuli suhisi korvissani, kun hengästyneenä kiipesin kivikkoista vuoren reunaa ylöspäin. Israelin itsenäistymisen jälkeen 1948 jokainen Israelin armeijan sotilas joutuu juoksemaan täyspakkaus selässään Massadalle ennen kuin pääsee armeijasta pois. 

Holokaustiin perehtyneenä se kosketti minua tosi paljon, vaikka vielä 80-luvulla en ollut käynyt Euroopan keskitysleirimuseoissakaan. Jerusalemissa tai jossain muussa vanhassa kaupungissa, missä oli kapeat kadut, opin selviämään juoksevasta mellakkajoukosta. Lähi-Idässä kaikissa kaupungeissa on osia, jotka on tehty jo ennen ajanlaskun alkua ja kadut ovat kapeita ja kivitaloilla reunustettuja. Lähi-Idässä ihmiset ovat kuumaverisiä ja väkijoukko voi riehaantua hyvinkin pian. Meitä neuvottiin painautumaan kasvot seinää vasten ihan litteiksi seinään kiinni ja pysymään siinä, ettei väkijoukko vie mennessään. Vielä kannatti yrittää äkkiä löytää kohta jossa oli oven kahva tai jotain muuta mistä pitää kiinni, koska oli suuri vaara joutua väkijoukon tallomaksi. Rauhallisena pysyminen oli äärimmäisen tärkeää, ettei säikähtäneenä lähtenyt juoksemaan väkijoukkoa karkuun. Kaksi kertaa olen tuon tilanteen kokenut ja tiedän pienenä ihmisenä olleeni hengenvaarassa, ellei mieheni olisi pitänyt minua pystyssä. Onni oli myös se, että yleensä pystyn säilyttämään rauhallisuuteni tilanteessa kuin tilanteessa.

Nykyisin haaveilen, että pääsisin Israeliin uudestaan ja varsinkin Tel Aviviin. Meillä oli jo pari vuotta sitten sinne lentoliput varattuna, mutta Finnair keskeytti lennot sotatilan kiristyessä. Arabimaat eivät minua enää kovinkaan paljoa kiinnosta muuten kuin museoiden takia. Egyptin Niilin risteily olisi kiva kokea, mutta muuten en tällä hetkellä tunne kiinnostusta Lähi-Idän sotahistoriaan. Tämä vuosi ainakin menee vielä kotimaan matkailussa, mutta toivotaan, että ensi vuonna tilanne olisi jo parempi.