Olen jo siinä iässä, että elämä on opettanut minulle edes jotain. Kovapäinen olen ollut, mutta kantapään kautta tulleet opit ovat tarpeeksi monta kertaa minuakin koulineet. Olen oppinut hyväksymään sen, että teen välillä töppäyksiä.
Hävetä vai nauraa?
Yleensä töppäilyni on sellaista, mikä ensin hävettää minua, mutta hetken mietittyäni, se alkaa naurattaa ja tällainen tilanne oli taas viime maanantaina. Mieheni sanoi viikonloppuna mielestäni, että minulle on varattu auton kesärenkaiden vaihto maanantaina kello 10.00. Ajoin kovalla kiireellä maanantaina ennen työhön menoa tutun autohuollon pihaan. Olen käyttänyt sitä vuosikausia ja yleensä minut tunnetaan siellä. Nyt tiskillä olikin ihan uusi nuorimies ja kerroin hänelle, että minun piti tuoda auto kello kymmeneksi. Hän alkoi kyselemään, mitä varten auto tuotiin ja mikä on rekisterinumero ja auton merkki. Koko ajan hän selasi nettiä ja ilmeisesti katsoi heidän ajanvarauksia. En siinä hötäkässä edes muistanut rekisterinumeroa ja senkin juoksin vielä erikseen katsomaan. Olin tilannut jo taxin pihaan odottamaan, että pääsen sillä hoitolaan. Nuorimies vaan jatkoi kyselyään ja olin jo ihan ärtynyt, kun taxi nakutti pihassa. Sitten hän vielä luetteli puhelinnumeroni ja kysyi onko se minun. Siinä kohtaa kyllästyin ja sanoin napakasti, että se on mieheni numero ja soittakaa hänelle, jos on kysyttävää. Laitoin avaimet pöydälle ja totesin, että nyt pesen käteni tästä hommasta ja lähden töihin. Vielä taxissakin marmatin, että olipa nyt monenlaista kysymystä. Sitten työpäivän jälkeen mieheni haki minut ja totesi, että veit sitten väkisin autosi renkaiden vaihtoon, kun ajanvaraus oli vasta seuraavallle maanantaille. Meinasin ihan tukehtua häpeästä, että itsepäisesti änkesin autoni huoltopaikkaan, eikä se miesparka saanut sanottua, ettei mitään varausta ollut.
Töppäily on periytyvä ominaisuus
Äitini kanssa matkustaessa meille on tapahtunut kaikenlaista kommellusta, jonka vuoksi olen tehnyt johtopäätöksen, että tämä töpeksiminen on perintötekijöissä. Muutama vuosi sitten olimme Roomassa pienessä hotellissa, jossa ei ollut vastaanotto auki kuin päiväsaikaan. Iltaa varten saimme ulko-oven koodin, jolla oven piti aueta.
Ensimmäisenä iltana lähdimme ulos syömään ja palailimme hotelliin ennen puoltayötä muutaman viinin nauttineena. Hotellin ovi oli vanhanaikainen pariovi ja koodi laitettiin oven vieressä olevaan laitteeseen. Koodin laitettuani summeri alkoi kyllä surisemaan sen merkiksi, että oven pitäisi avautua. Me kiskoimme ovea auki kaikin voimin ja kokeilimme koodia varmaan kymmenen kertaa, mutta ovi oli ja pysyi kiinni.
Olin jo ihan paniikissa, että mitä teen lähes kahdeksankymppisen äitini kanssa viileässä yössä keskellä Roomaa.
Luin kaikki ohjeet, mitä olin hotellista saanut ja onneksi siellä oli ovenvartijan puhelinnumero ja soitin hänelle. Meni kymmenisen minuuttia ja selitin hänelle asiani. Hän painoi summerin koodin ja työnsi oven auki ilman mitään hankaluutta. Me katsoimme suu auki, kun tajusimme oven avautuvan sisään päin. Punastuimme kumpikin häpeästä, että juoksutamme vartijaa oman tyhmyytemme takia. Annoin hänelle kyllä ihan kunnon juomarahan ja jälkikäteen olemme saaneet siitä monet naurut.
Olen oppinut, että välillä tulee tehtyä töppäyksiä, eikä niille voi mitään. Niin kauan, kunhan ei vahingoita ketään, on vain hyväksyttävä oma inhimillisyytensä. Kukaan ei ole täydellinen ja siksi mieluummin nauran itselleni, kuin syyttäisin vahingoista jotakin muuta.
- Dermalogica PURE NIGHT NYT 72€ (norm.85€) yövoide ja
- Youngblood CC PERFECTING PRIMER NYT 43€ (norm.53€) meikinpohjustusvoide
Tämä on todellakin hieno ominaisuus jota toivoisi omassakin työssä näkevän enemmän, miksi on niin hiton vaikeaa myöntää että on itse töpännyt kun se on inhimillistä ja kaikille sattuu. On tosiaan taito osata nauraa itselleen. :D Timo
VastaaPoista