perjantai 2. huhtikuuta 2021

Kevät ja pääsiäinen

Pääsiäinen on aina ensimmäinen kevään juhla ja tänä vuonna sillä on enemmänkin merkitystä. Kukaan ei ole päässyt talvella etelän aurinkoon ja siksi valo sekä lämpö tuntuvat entistä paremmilta. Kevät tuo myös toivon tunteen, että selvittiinhän tästäkin talvesta.

Talven jälkeen auringolle herkkä iho kannattaa suojata erityisen hyvin.

Talven jälkeen iho on täysin suojaton

Monet käyvät joka talvi jossain aurinkolomalla ja iholla on aina hiukan rusketusta. Tänä keväänä sellaista suojaa iholla ei ole ja siksi uv-säteilyn vaarat ovat suuremmat. Epäilen myös, että ne jotka käyttävät suusuojaa koko työpäivän, saavat helpommin ongelmia siitepölyistä, katupölystä ja auringosta. Suusuojan käyttö muuttaa ihon bakteerikantaa ja muutenkin iho on täysin uudessa tilanteessa. Siksi suosittelenkin, että suhtautukaa aurinkoon entistä varovaisemmin. Jo monena keväänä on muutama asiakas kertonut, että kasvot ovat palaneet pahasti kevään ensimmäisinä aurinkoisina päivinä. Säteilyn voima on kasvanutvuosien saatossa ja aurinko on vahingoittavampi kuin ennen.
Nyt Tähtitarjouksessa oleva iS Clinicalin ECLIPSE sk 50 Beige NYT 45€ (54€) on oikein hyvä suojavoide pääsiäisen pihahommiin. Siinä oleva kevyt sävy on mineraalipigmenttiä, joka myös antaa hiukan suojaa ihon pintaan. 
Siitepölyihin ja hankaukseen helposti reagoiva voi suojata ihoaan Dermalogican BARRIER REPAIR (45€) suojavoiteella. Herkälle iholle hyvä aamuhoito on ensin ULTRA CALMING SERUM CONCENTRATE (58€) seerumi ja sen päälle tuo Barrier Repair ja vielä lopuksi aurinkosuoja. Näillä helposti punoittava couperosa-ihokin pysyy suojassa pölyiltä, tuulelta ja auringolta.


Pääsiäisloma

Itselleni tämän vuoden pääsiäinen merkitsee neljää vapaapäivää peräkkäin. Olen ollut viimeksi lomalla talvella 2020 juuri silloin, kun koronan poikkeustila oli alkamassa. Jo silloin päätin, etten näissä poikkeusoloissa pidä suurempia lomia, koska ei pääse minnekään matkustamaan. 
Kesä- ja heinäkuu olivat viime kesänä todella kiireisiä, mutta se tuntui vaan mukavalta erikoisen kevään jälkeen. Elokuussa 2020 pidin yhden pidennetyn viikonlopun, kun kävimme katsomassa Ähtärin pandoja. 
Sitten jouluna olikin monta ylimääräistä vapaapäivää, eikä siitä tauosta ole kuin kolmisen kuukautta. 
Nyt tämän pääsiäisen jälkeen olen suunnitellut, että pitäisin ehkä pidennetyn viikonlopun heinä-elokuun vaihteessa riippuen tästä koronatilanteesta.
Nyt yksin ollessani joudun sulkemaan liikkeen lomani ajaksi, mutta niinhän tein 90-luvullakin. Eikä se ole taloudellisesti paljoakaan suurempi menetys kuin aikaisempi lomailuni. Yleensä, kun olen itse ollut pois työstä, tuotto putosi pariinkymmeneen prosenttiin. Tässä koronatilanteessa en uskalla ottaa riskiä, että pistäisin hoitolan vapaaehtoisesti pariksi viikoksi kiinni, kun siihen on vaarana joutua pakonkin edessä. 
Toistaiseksi en edes erityisesti kaipaa lomaa, koska niin moni asia on helpottunut tehdessäni yksin työtä. Minua on aina suojellut se, että olen peruslaiska ihminen ja voin ihan hyvin levätä ja löhötä, vaikka töitä olisi vieressä kuinka paljon. Enkä yleensä ole stressaantuvaa sorttia, niin selviydyn hyvin ilman taukojakin. 



Joko olet liittynyt postituslistallemme? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti