Siirry pääsisältöön

Mihin tarvitaan seerumia?

Yritän aina perustella asiakkaille mahdollisimman hyvin, miksi mitäkin tuotetta käytetään ja uskon sen motivoivan niiden käyttöön. Ilmeisesti aika moni, joka ostaa ihonhoitotuotteensa ilman asiantuntijan apua, käyttää niitä väärin ja menettää niiden tehosta paljon.


Dermalogican Tähtitarjous Overnight Repair Serum (NYT 55€) ehkäisee ihon kuivumista ja kuivuuden aiheuttamaa ohentumista. 


Ihossa on useita kerroksia

Yritän antaa ohjeita jokaiselle asiakkaalle niin, että he ymmärtävät, miksi jotain tuotetta käytetään. En tee sitä siksi, että leveilisin tiedoillani, vaan se on minun työtäni. Joskus huomaan, että asiakasta ärsyttää perusteluni ja en sitten enää vaivaa niillä asioilla. Toivon kuitenkin, että kaikki asiakkaani tiedostaisivat minulla olevan selvät perustelut sille, mitä suosittelen. En vetele hatusta hoito-ohjeita, vaan niihin on aina joku syy.
Tehokkaimman vaikutuksen kotihoitoon saa, kun käyttää seerumia ja voidetta yhdessä. Tarkoitus on, että seerumi imeytyy ihon syvimpiin kerroksiin ja siitä ei jää mitään suojaa ihon pintaan. Seerumilla on yleensä täsmävaikutus yhteen iho-ongelmaan paitsi nyt uudella Dermalogican SMART RESPONSE SERUMilla (136€) eli älyseerumilla, joka pystyy vaikuttamaan neljällä eri tavalla. 
Seerumien päälle laitetaan aina hoitovoide, joka jää suojaamaan ihon pintakerrosta. Jos pitää valita vain yksi tuote, se on ilman muuta voide, koska ihon suojaaminen ja kosteuden sitominen on ihonhoidossa välttämätöntä. Pelkän seerumin käyttö yksinään jättää ihon alttiiksi kaikille ulkoisille ärsytyksille, mitkä eniten rypistävät ja veltostuttavat ihoa. Pidänkin kotihoidon suurimpana virheenä sitä, että käytetään pelkkää seerumia, joka ei ole tarkoitettu yksin käytettäväksi.


Overnight Repair Serum estää ihon kuivumista

Dermalogican OVERNIGHT REPAIR SERUM NYT 55€ (69€) tuli myyntiin lähes kymmenen vuotta sitten ja se oli ensimmäinen öljymäinen seerumi. Se sisältää arganöljyä, joka on monipuolisesti tehokas hoitoaine iholle. Argan hedelmä on erittäin vitamiinipitoinen ja siitä saatu öljy ohittaa teholtaan muut tunnetut ihonhoidossa käytetyt öljyt. 
Overnight Repair Serum ehkäisee ihon kuivumista ja kuivuuden aiheuttamaa ohentumista. Sisälämmityskausi haihduttaa ihosta runsaasti kosteutta ja kuivuminen aiheuttaa ihon ohentumista, kimmosäikeiden veltostumista sekä rypistymistä. Overnight Repair Serumin kosteutta sitova vaikutus vähentää monella tapaa ihon vanhenemisprosessia. Sen öljymäinen koostumus on todella hienojakoista ja sitä voi käyttää myös pintakuivalle rasvaiselle iholle. Mielestäni Overnight Repair Serumin hinta-laatusuhde on erinomainen, koska sillä on suuret vaikutukset ja se riittää käytössä pitkään. 
Tätä öljymäistä seerumia voi levittää 2-3 tippaa ensimmäiseksi puhtaalle iholle ja sen päälle hoitovoide. Todella hyvä valinta voiteeksi on nyt myös tarjouksena oleva iS Clinicalin SHEALD RECOVERY BALM NYT 69€ (87€). Tämä sama kotihoito tehdään aamulla sekä illalla ja iho ei kuivu tai hilseile talvisään takia. Tämä seerumi&hoitovoide-yhdistelmä on ollut jo useampana talvena asiakkaiden suosikki ja varsinkin atoopikot ja yli nelikymppiset kuivaihoiset ovat näihin tuotteisiin hyvin tyytyväisiä.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!

Kommentit

  1. Anonyymi21:41

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...