sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Odotettu uutuus iS Clinicalilta!

Nyt vasta huippu-uutuus on tullut, kun iS Clinical esitteli ACTIVE PEEL SYSTEM (109€) tehohoitomenetelmän. Tästä kerrottiin jo maailmankongressissa, joka oli webinaarina syyskuussa ja olen itse käyttänyt tuotetta siitä lähtien.


iS Clinicalin uutuus Active Peel System saa aikaan sekä nopeita että pitkän aikavälin hoitotuloksia ja parannuksia.


Iho sileäksi kahdella pyyhkäisyllä

Dermalogica ja iS Clinical ovat ottaneet pitkiä askelia eteenpäin kosmetiikan kehittelyssä, enkä olisi vielä pari vuotta sitten osannut uneksiakaan näin tehokkaasta kotihoitomenetelmästä kuin tämä Active Peel System on. 
Tämä hoitotuote on kaksivaiheinen, mutta helppo ja nopea käyttää. Ensin laitetaan puhtaalle iholle tuote numero 1, joka on yksittäispakattu liina, jolla nestemäinen hoitoaine levitetään iholle. Tuote kuorii ja uudistaa ihoa ja sen annetaan vaikuttaa kolmisen minuuttia. Sen jälkeen levitetään tuote numero 2 samanlaisesta liinasta ja se on kosteuttava, kiinteyttävä ja silottava vaikutukseltaan. Nämä kaksi hoitoainetta levitetään siis päällekäin, eikä ykkösainetta pestä välillä pois. 
Hoitosysteemiä suositellaan käytettäväksi joka toinen päivä ja iltaisin. Muita hoitotuotteita ei pesun jälkeen tarvita, kuin tämä Active Peel System ja silmänympärysvoide.


Active Peel System on kaksivaiheinen, mutta helppo ja nopea käyttää.


Tehoa joka näkyy ja tuntuu

Olen aivan innoissani tästäkin uutuustuotteesta, koska se on selvästi uusi kehitysaskel kosmetiikan tehokkuudessa. Tuo ykkösaine on hiukan kihelmöivä ja viilentävä, kun se vaikuttaa, mutta se kuuluu asiaan. Tuo raikas nipistely saa aikaan tunteen, että aine todellakin tehoaa. 
Ykköstuote irrottaa hilseilyn, tasoittaa ihoa ja ihonväriä sekä häivyttää juonteita ja ryppyjä. ACTIVE PEEL SYSTEM on tarkoitettu yli kolmekymppisille hidastamaan ihon vanhenemista ja yli viisikymppisillä se poistaa jo olemassa olevia ikääntymisen merkkejä. 
Ykköstuote sisältää myös amerikantaikapähkinää, joka poistaa tulehdusta ja rauhoittaa rasvoittuvan ihon talineritystä. Myös finnien jättämät pigmenttimuutokset ja arpeutumat paranevat Active Peel Systemin vaikutuksesta. 
Kakkosaine levitetään omasta lapustaan tuon ykkösaineen päälle ja kihelmöinti loppuu heti siihen. Kakkosaineen vaikutus on kosteuttava ja ihon kiinteyttäviä kollageeni- ja elastiinisäikeitä vahvistava. Aineet saavat jäädä vaikuttamaan yön ylitse ja aamulla iho on ihanan pehmeä ja sileä. Kasvot pestään aamulla normaalisti ja levitetään hoitotuotteet päiväksi.
Meikki levittyy huomattavasti paremmin Active Peel Systemin käytön jälkeen ja iho on tuntuvasti sekä näkyvästi sileämpi ja kirkkaampi. Pakkauksessa on 15kpl hoitolappuja, joten se on kuukauden annos, kun niitä käyttää joka toinen ilta. Suosittelen kokeilemaan tätä tehoyhdistelmää, niin hämmästytte, mihin kosmetiikka nykyisin todella pystyy.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti