keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Vapaapäiviä ja muita suunnitelmia

Päivitän taas hiukan millaista elämänmenoa olen hoitolaan suunnitellut loppuvuodeksi. Mitään pidempää lomaa en aio pitää ennen ensi vuotta. Odottelen siihen saakka, että voisi lähteä viikoksi ulkomaille turvallisemmin kuin tällä hetkellä.



Loppuvuoden aukioloajat

Nyt vielä ennen joulua aikomukseni on pitää 2-3 arkivapaata. Paras ystäväni on sairastunut syöpään ja olen lupautunut saattajaksi hänen lääkärireissuille TAYS:iin. Toivon, että asiakkaat ymmärtävät tämän ja eivät pahastu, kun liike on ylimääräisiä päiviä kiinni. 
Ajanvaraus on nyt aika täynnä, joten kannattaa tehdä varaus nopeasti, jos haluaa ilta-ajan vielä ennen joulua. Joulunaika on perinteisesti hyvin kiireinen, koska moni pitkäaikainen asiakas tulee joulun viettoon Hämeenlinnaan. Viime vuonnahan jouluna ei matkustettu, eikä vietetty perhejoulua, mutta nyt tämä joulu on varmaan jo entisen kaltainen. 
Mitään lomaa en joulukuussa pidä ja olen kaikki arkipäivät työssä paitsi jouluaaton ja uudenvuodenaaton. Loppiainen osuu torstaille ja olen työssä myös sen jälkeisen perjantain. Siinä on vielä vapaata, mutta tällainen välipäivä täyttyy yleensä nopeasti. Syyskuussa kerroin muutamalle asiakkaalle, että pidän Loppiaisena lomapäiviä, mutta se suunnitelma peruuntui ystäväni vakavan sairauden myötä. 
Olen jo aikaisemmin kertonut, että tämä vuosi on ollut täynnä kuolemaa ja sairautta ja nyt vielä tuli tämä ystäväni sairastuminen. Jostain syystä ikävät asiat tulee usein päällekäin ja tämä vaihe elämästä on vahvistanut minua paljon. Menetysten kokeminen antaa ymmärrystä myös muiden huolille ja toivon kasvaneeni entistä paremmaksi kohtaamaan muita ihmisiä. 


Teatteria ja muuta hauskaa

Loppuvuoteen kuuluu myös paljon teatteriesityksiä Turussa ja Tampereella. Olen aina rakastanut teatteria, mutta taisimme käydä vuosi sitten alkusyksystä edellisen kerran teatterissa. Nyt esityksiä on kasaantunut monelle viikonlopulle, koska saimme lahjakortteja aikaisemmin peruuntuneista esityksistä ja ne ovat voimassa vain vuoden loppuun.
Tuntuu jo ihan siltä, että osaako sitä enää edes käyttäytyä sellaisissa paikoissa, missä on paljon muita ihmisiä. Kummallista, miten pienestäkin asiasta on tullut iso juttu, kun on niin paljon vietetty aikaa kotona. Tosin itse viihdyn kyllä kotona, enkä erityisesti kaipaa mitään äksöniä elämääni, mutta teatterit ovat kivoja.
Suuri ilo on minulle olleet nämä äänikirjat, jotka ovat melkein tuplanneet lukukokemukseni. Nykyisin teen hoitolan verkkopaketit työpäivän jälkeen noin klo 20-21 ja melkein odotan sitä, jos on hyvä kirja kesken. Minulla on hyvin harvoin taukoa päivällä ja aikaa hoitaa verkkokaupan asioita, mutta heti jos on, kuuntelen äänikirjaa. 
Pikku Vinskikin on jo oppinut sietämään papattavaa ipadia. Vielä kesällä se kävi läpsimässä sitä, kun hoksasi äänen tulevan sieltä. Välillä se yritti katsoa tabletin alle, olisiko puhuja siellä ja aika usein se sai tassullaan sammutettua kirjan. Nykyisin sekin on jo tottunut tähän puhuvaan koneeseen, niin kuin vanhatkin pojat. 
Muistutan vielä, että BLACK FRIDAY on pe 26.11. ja siihen yritän saada taas hyviä tarjouksia. Tarkoitus on myös saada tuo seurakunnan tekemä seimiasetelma parvekkeelle valmiiksi siihen mennessä. 






Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti