Käytän aina hoitojen aikana hiljaista taustamusiikkia, joka on rentouttavaa. Tämän musiikin olen tarkasti harkinnut ja olen myös perehtynyt musiikin terapeuttiseen vaikutukseen. Kuitenkin silloin, jos asiakas haluaa, suljen musiikin.
Rentouttava musiikki pitää valita oikein
Tähän taustamusiikin valintaan on monta kriteeriä ennen kuin voidaan todeta sen olevan oikeasti rentouttavaa. Koskaan musiikki ei saa olla mitään tunnettua, esimerkiksi klassista musiikkia, koska se vie ajatukset omiin asioihin. Joku klassinen kappale saattaa jollekin merkitä surumusiikkia ja toiselle iloa ja sitähän minä en voi tietää musiikkia valitessani. Musiikki pitää olla tuntematonta, jottei se herätä mielleyhtymiä menneisyydestä.
Tämän takia rentoutusmusiikki on ihan oma kategoriansa ja kuuntelen aina uuden cd:n läpi ennen kuin soitan sitä asiakkaalle. Tilaan nämä cd:t ihonhoitoalan tukusta, mutta varmaan niitä saa muualtakin.
Musiikin pitää olla rytmiltään sellaista, että se rauhoittaa ihmistä ja tekee raukean olon.
Kamalin asia on, jos hoidon taustamusiikkina pauhaa radio ja asiakkaan on pakko kuunnella kaikenlaiset aamulypsyt, hittilistat ja höpötykset. Ainakin itse kärsin kovasti, jos hierojalla tai kampaamossa joudun väkisin kuuntelemaan kaiken mahdollisen, mitä radiosta tulee.
Yleensähän radio on tarkoitettu tekijän viihdyttämiseksi eikä asiakkaalle. Jotkut kokevat hyvin tylsäksi tehdä puolentoistatunnin hierontaa, kun asiakas on hiljaa ja nukkuu. Silloin tuo radio on kai viihdyke hoitajalle, mutta näin se ei saa olla. Kyllä hoitajan pitää pystyä keskittymään työhönsä ilman tälläistä ulkopuolista häiriötä.
Musiikin merkitystä ei aina ymmärretä
Musiikki on tärkeä asia ja herättää paljon tunteita. Tämän olen ihan konkreettisesti todennut, koska jotkut kiukustuvat tuosta rentoutusmusiikista. Yleensä tämä johtuu siitä, ettei heillä ole tietoa musiikin rentouttavasta vaikutuksesta. Ilmeisesti myös uusi ja erilainen asia herättää helposti ärsyyntymistä, vaikka joskus olen aika ihmeissäni sellaisesta reaktiosta. Joskus asiakasta selvästi pelottaa, mitä tuollaiset ”avaruusäänet” merkitsevät. Rentoutusmusiikista ja musiikkiterapiasta on olemassa lukuisia tutkimuksia ja tohtorin väitöksiä ja olen osaan niistä perehtynyt. Tuo musiikki ei siis ole valittu hetken mielijohteesta, vaan olen miettinyt sen tarkasti.
Tietysti, jos asiakas haluaa, musiikin voi sulkea, mutta senkin voi ilmaista neutraalisti. Yleensä, kun selitän musiikin merkityksen, asiakas ymmärtää mistä on kysymys ja haluaakin kokea tuon rentoutusvaikutuksen. Viimeistään kasvohierontavaiheessa ja naamion vaikutusaikana asiakkaat kertovat, että musiikki vie mennessään ja ihminen on unen ja valveen rajamailla. Tämä tunne kertoo siitä, että on tavoitettu haluttu vaikutus.
Joskus asiakkaat kysyvät soitanko samaa cd:tä vuodesta toiseen, mutta en todellakaan. Vaihdan tuon cd:n yleensä maanantaina eli kerran viikossa musiikki vaihtuu. Minun valikoimassa on kymmeniä erilaisia musiikkivaihtoehtoja, koska johan itse hermostuisin, jos vinguttaisin yhtä ja samaa viikosta toiseen. Korostan vielä sitä, ettei tämä taustamusiikki ole tarkoitettu minun viihdyttämiseksi, vaan osaksi asiakkaan hoitokokemusta.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!
Minä kyllä rentoudun parhaiten klassista musiikkia kuunnellessani. En pidä yleensä erilaisista rentoutus- tai meditointimusiikista, koska minulle ne eivät ole musiikkia vaan taustaääniä, joka ei välttämättä miellytä korvaani.
VastaaPoista