Siirry pääsisältöön

Silmänympärykset kärsivät kasvomaskista

Kasvomaskit ovat olleet jatkuvassa käytössä yli vuoden verran ja niistä ei vieläkään päästä eroon. Nyt pidemmän kokemuksen myötä on huomattu, että maski hidastaa kasvojen alueen aineenvaihduntaa ja silmäpusseja, tummuutta sekä ryppyjä syntyy helpommin.



Hoida silmänympärykset entistä paremmin

Vasta nyt maskin käytön myötä on huomattu, miten paljon sen kevyt painallus poskipäillä sulkee lymfatiehyitä ja aiheuttaa sitä kautta silmäpusseja ja rypistymistä. Olen myös ikäväkseni huomannut tämän tänä syksynä omissa silmänympäryksissäni. Enitenhän asia tuo näkyviä ongelmia yli nelikymppisille, joiden aineenvaihdunta alkaa muutenkin hidastumaan ja iho rypistymään. Ilmeisesti silmänympärys kuivuu myös tavallista enemmän, koska hengitysilma nousee maskin alta suoraan silmiin ja rasittaa ohutta ihoa. 
Nämä seikat kannattaa ottaa huomioon silmänympärystuotteita valitessa ja muutenkin silmänympärysalueen hoitoon kannattaa panostaa enemmän. Tähän aikaan vuodesta myös silmätippojen käyttö lisääntyy ja ne valuvat helposti poskille kuivattaen silmänalustaa. Suojaavin silmänympärysvoide on Dermalogican MULTIVITAMIN POWER FIRM (58€), joka sulaa ihon rakenteeseen ja jättää iholle suojapinnan. Suosittelenkin tätä silmänympärysvoidetta lähes kaikille näin talvella ja se toimii myös hyvin huulirasvana. Multivitamin Power Firm on hyvä käyttää ainakin päivällä, koska se suojaa myös tuulelta, sateelta ja pakkaselta. 
Tehokkain rypistymistä ehkäisevä silmänympärysvoide on iS Clinicalin YOUTH EYE COMPLEX (119€), jota voi käyttää aamulla ja illalla. Paljon ulkoilevalle suosittelen vielä Youth Eye Complexin päälle päivisin tämän Multivitamin Power Firmin, ellei käytä suojaavaa meikkiä.
Atooppisen kuivalle ja helposti ärtyvälle silmänympärysiholle kannattaa käyttää naamion tyyppistä Dermalogican STRESS POSITIVE EYE LIFTiä (57€), joka on todella hoitava ja herkistymisiä rauhoittava. Sen voi jättää vaikuttamaan koko yöksi ja se ei tee pahaa päiväkäytössäkään. Tiedän atooppisia asiakkaitani, jotka ovat saanet silmänympärysihottumat kuriin käyttämällä Stress Positive Eye Liftiä.


Silmänympäryshoito kauneushoitolassa

Nyt, kun minulle on alkanut selvitä, miten paljon asiakkaiden silmänympärykset kärsivät maskin käytöstä, olen alkanut suunnittelemaan hoitolassa tehtävää silmänympäryshoitoa asiakkaille. Valmiita konseptejahan on kyllä kosmetologeille tarjolla, mutta ne eivät tyydytä minua. 
Kaikki hoitomenetelmät tulevat Suomeen ulkomailta ja niissä ei huomioida meidän ilmastoa, joka muuttaa hoitojen vaatimuksia. Nyt on erittäin muodikasta tehdä erilaisia happohoitoja korkeillakin pitoisuuksilla ja niitä on tarjolla myös silmänympäryshoitoina. Toivon, ettei kukaan erehdy niihin, koska tämän vuodenajan pakkasissa ja sisälämmityksen kuivuudessa, hapot aiheuttavat ihan liian voimakkaan reaktion.
Silmänympäryshoito pitää suunnitella meidän ilmastoon ja sille asiakasryhmälle, joka minulla käy. Siksi teen vielä kokeiluja ja etsin tietoa, joiden avulla pystyn kokoamaan täsmähoidon silmänympärysongelmiin. Niin kehitin Nanolift-kasvohoidonkin ja siitähän tulikin superhyvä. 
Kerron myöhemmin, mitä olen saanut aikaan ja missä vaiheessa kokeiluni menee. Asiakkaat voivat myös kokeilla Dermatuden ANTI-AGEING EYE PADS (49€) silmänympäryslappuja, jotka poistavat turvotusta ja silottavat ihoa. Itse olen saanut niillä suuren avun juuri niinä aamuina, kun silmien alla on varsinaiset eväspussit. 



Kommentit

  1. Molemmat tässä mainitut Dermalocigan silmänympärysvoiteet käytössä ja alle vielä laitan C-vitamiiniseerumia ja atopiasta ei tietoakaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...