Juuri ennen joulua tuli postista Suomen Sotahistoriallisen Seuran Aikakauskirja 2021 ja heti selasin, mitä tutkimuksia ja julkaisuja oli vuoden aikana tehty. Ilokseni huomasin, että kirjassa oli selvitys koirien toiminnasta jatkosodan rintamalla.
 |
Lähettikoira valmiina viestiä viemään. Tuhka, Aukusti, kuvaaja 1941–1944. Museovirasto. Historian kuvakokoelma. |
Eläimet ja sota on ahdistava yhdistelmä
Minä rakastan eläimiä ja siksi minun on hyvin vaikea ajatella, miten suurta tuskaa ja pelkoa eläimetkin ovat sodan aikana kokeneet. Sotahevosista on kirjoitettu paljon ja Suomen hevonen on meidän sotien suuri sankari.
Nämä koirat minua kuitenkin kiinnostavat ihan erityisesti. Oma pappani on tuonut sodasta koiran lomalla käydessään ja jätti sen mummuni hoiviin. Minua harmittaa kovasti, etten tarkemmin selvittänyt miten ja mistä pappa koiran toi, vaikka hän välillä siitä koirasta kertoikin. Nykytietojeni mukaan oli laitonta tuoda eläimiä rintamalta Sisä-Suomeen ja en tiedä, miten pappani sen teki.
Kyseessä oli kuulemma hylätty cockerspanieli, joka oli kiintynyt pappaani. Itse kuvittelisin, että pappani, joka oli lääkintämies, toi koiran jonkun sairaskuljetuksen mukana tullessaan lomalle. Se ei ole mikään ihme, että pappani kesytti koiran rintamalla, vaan sitä tapahtui hyvin paljon. Karjalaiset olivat evakkoon lähtiessään jättäneet paljon eläimiä lähinnä kissoja ja koiria kotikonnuilleen. Samoin miehitetyllä alueella oli vapaana hyvin paljon kissoja ja koiria.
Oli hyvin tyypillistä, että asemasodan aikana sotilailla oli korsukissoja- ja koiria. Esimerkiksi Edwin Laineen Tuntemattomassa sotilaassa korsussa on kissa lemmikkinä. Kuitenkaan en ole sitä kuullut, että sotilaat olisivat yleisesti tuoneet koiria kotiinsa pois rintamalta. Sitä en ihmettele, että juuri pappani teki näin, koska hänelle oli luontaista olla eläinten kanssa. Meillä oli aina kesyjä harakoita, variksia, oravia ja tietysti kissoja, jotka olivat papalleni erittäin tärkeitä.
Nykyäänhän rauhanturvaajat tuovat usein koiria mukanaan Suomeen, kun kotiutuvat tehtävistään. Poikkeusoloissa eläimen seura on taatusti rauhoittanut ja tuonut iloa elämään.
Palveluskoirat talvi- ja jatkosodassa
Suomessa palveluskoiratoiminta alkoi Tullissa 1900-luvun alussa ja Puolustusvoimissa 1923, kun Suomi sai Tanskasta kaksi sotakoiraa. Talvisodassa sotakoiria oli noin 70, mutta silloin niiden hyötyjä ei vielä tiedetty. Talvisota oli niin raju, ettei koirille sopivaa toimintaa varmaankaan ollut. Jatkosodassa koiria oli jo 856, mutta niitä olisi tarvittu paljon enemmän. Valtaosa koirista oli saksanpaimenkoiria ja ne osallistuivat ensisijaisesti kaukopartiointiin, viestin vientiin ja etsintöihin.
Moni koira teki sankaritekoja hakemalla haavoittuneita ja ohjaamalla lääkintämiehet haavoittuneen luo. Kaukopartioissa koirien kuulo ja valppaus oli elintärkeää, jotta miehet selvisivät vihollisen selustassa. Kuvaukset koiraohjaajan ja koiran yhteistoiminnasta olivat hyvin tunteikkaita ja nämä sotakoirat olivat ohjaajilleen tärkeitä ystäviä. Koirien vaistoihin myös luotettiin ja väitettiin, että koirat tiesivät jo ennalta, milloin hyökkäys tai keskitys oli alkamassa.
Minulle on jäänyt erityisesti mieleen eläinkuvaus Wolf Halstin kirjassa Talvisodan päiväkirja. Halsti kertoo, että noin vuorokausi ennen kuin talvisota alkoi eli 29.11.-39 metsän eläimet alkoivat pyrkiä pois päin rintamalinjalta. Metsä oli kirjan mukaan täysin hiljainen ja linnutkin olivat kadonneet ja kaikki, myös luonto odotti, mitä tuleman pitää.
Voin kuvitella tunnelman kovassa pakkasessa ja lumisessa metsässä, miten aavemaisen hiljaista on, kun linnutkaan eivät laula. Ihmiset tiesivät, että sota alkaa hetkenä minä hyvänsä ja kaikki olivat kuolemanvaarassa. Silloin luonnonkin merkit tuntuvat synkiltä ja enteellisiltä.
Kommentit
Lähetä kommentti