Olen nähnyt vuosien aikana hyvin monenlaisia iho-ongelmia, eikä mikään ole minulle enää vierasta. Tutuin iho-ongelma on atooppinen iho ja atooppinen ihottuma, joista kärsii moni pitkäaikainen vakioasiakas.
Tehokkain apu atooppiselle iholle on säännöllinen Nanolift-kasvohoito. |
Vaikea atooppinen iho on kärsimys
Ei pidä koskaan väheksyä iho-ongelmia ja varsinkin atooppinen iho aiheuttaa henkistä ja fyysistä tuskaa. Kuitenkin kaikenikäiset vakioasiakkaat kertovat lapsuudestaan ja kouluajoistaan, miten vanhemmat ja opettajatkaan eivät ymmärtäneet atooppisen ihon ongelmia. Joskus opettajat saattoivat ärsyyntyä, kun pieni koululainen kiehnää pulpetissa eikä pysy paikallaan. Se johtui kutinasta, joka kiusasi jatkuvasti. Näin talvella huomaan vakioasiakkaistani, että he säpsähtelevät ja rapsuttelevat ihoaan koko ajan, koska aina jostain kutisee.
Minulle ja asiakkailleni on suuri ilo, kun monella on pahin kuivuusihottuma pysynyt kasvoilta poissa vuosikausia NANOLIFT-KASVOHOIDON (124€) ansiosta. Minulla käy asiakkaita monen sadan kilometrin päästä, koska Nanolift-kasvohoitoa ei tee kukaan muu.
Yleensä kasvohoidot pitää aloittaa jo syksyllä ennen kuin sisälämmitys alkaa ja ihottuma nousee näkyviin. Syys-lokakuu on hyvä aika aloittaa valmistautuminen talveen ja sen jälkeen Nanolift-kasvohoitoja tehdään 3-6 viikon välein. Kesällä atooppinen iho voi yleensä paremmin ja hoitoväliä voi pidentää 8-10 viikkoon. Tietysti tämä on yksilöllistä, mutta oikea rytmi löytyy aika helposti.
Melting Moisture Masque auttaa atooppiseen kuivuuteen
Nyt Tähtitarjouksena oleva MELTING MOISTURE MASQUE NYT 59€ (71€) on osoittautunut tehokkaaksi avuksi atooppiseen ihottumaan. Tätä naamiota voi käyttää yli kaksitoista vuotiaille lapsillekin, koska teini-iässä atopia yleensä pahenee.
Joskus atooppiset asiakkaat kertovat, etteivät voi käyttää meikkiä, vaikka haluaisivatkin, koska meikkivoide ei levity kunnolla. Tähän varma apu tulee Melting Moisture Masquesta, joka levitetään puhtaalle iholle aamulla ja sen päälle vielä hoitovoide. Naamio saa jäädä meikin alle vaikuttamaan koko päiväksi ja meikki pysyy siistinä ja tasaisena koko päivän.
Melting Moisture Masqueta voi käyttää noin joka kolmas päivä ja tällä hoitorytmillä iho ei ehdi kuivua. Naamio pitää ihon ehjänä ja rauhoittaa hilseilevää punakkaa ihottumaa. Ennen kaikkea Melting Moisture Masque poistaa kutinan ja kirvelyn.
Huom. SAMPPANJAKASVOHOITO NYT 79€ (norm.105€) ja kolmen kerran sarja NYT 229€ (norm.315€). Ole nopea! Varaa aika tai osta lahjakortti 31.1.-22 mennessä!
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti