Siirry pääsisältöön

Nuoren iho kuntoon

Nyt loppuvuodesta on ollut varsinainen ”buumi” nuorten ihonhoidossa. Olen tehnyt muutamassa kuukaudessa TEINIPUHDISTUKSIA (45€-68€) enemmän kuin yleensä koko vuoden aikana ja se on todella hyvä asia.


Myös nuoren ihoa kannattaa alkaa hoitamaan ajoissa kosmetologin ihonpuhdistuksilla ja sopivilla hoitotuotteilla. 


Ihonhoidon tarve alkaa noin 11-vuotiaana

Olenkin jo moneen kertaan kirjoittanut siitä, että lasten teini-ikä alkaa huomattavasti aikaisemmin kuin vielä viisikymmentä vuotta sitten. Oman työurani aikana on tullut huomattava muutos siihen, missä iässä ihonhoidon tarve alkaa.
Vielä 80-luvulla tyttöjen iho-ongelmat alkoivat noin 13-vuotiaana ja nykyisin nuorin tyttö, joka on käynyt teinipuhdistuksessa on 10-vuotias. Pojilla pahin rasvoittuminen alkoi aikaisemmin noin 14-15-vuotiaana ja nykyisin se alkaa noin 12-vuotiaana. Tähän ei ole mitään yksiselitteistä syytä ja näin tapahtuu kehitysmaissakin, eikä vain hyvinvointivaltioissa. 
Joka tapauksessa on suuri mullistus lapsen elämässä, kun ihoon ilmestyy finnejä ja mustapäitä ja ihosta pitäisi alkaa huolehtimaan. Tytöillä tämä yleensä käy nopeasti ja he ottavat itse selvää netistä, miten ihoa hoidetaan. Pojilla ihonhoito jää pitkälti vanhempien varaan, mutta tiedän omista asiakkaistani, että moni äiti jaksaa hyvin patistaa poikaansa ihonhoitoon. 
Yleensä poikia käykin enemmän teinipuhdistuksessa kuin tyttöjä, koska tytöt hoitavat ihoaan omatoimisemmin. Säännöllinen teinipuhdistus onkin tosi hyvä apu vähentämään finnejä ja ihon rasvaisuutta. 


Clear Start -tuotteet auttavat kotihoidossa

Olen todella tyytyväinen, että nykyisin on saatavilla kosmeettisia aineita, joilla ihon rasvoittumista voi hoitaa. Vielä 90-luvulla oli hyvin vähän keinoja, millä kosmetologi pystyi finnejä ja rasvoittumista auttamaan. Samoin lääketieteen puolelle on myös tullut tehokkaita ja turvallisia lääkkeitä. 
Hoitolassa tehtävän teinipuhdistuksen lisäksi kotona pitäisi olla hyvät hoitotuotteet säännöllisessä käytössä. Dermalogican Clear Start-linjan BREAKOUT CLEARING FOAMING WASH (19€-29€) on erinomainen pesugeeli kaikille ihotyypeille. Se ei kuivata ihoa, mutta puhdistaa hyvin meikin, rasvan ja lian pois ihon pinnalta. 
Nyt Tähtitarjouksena oleva CLEANSING COMPLEX NYT 42€ (52€) sopii myös nuorille ja sen lievä kuoriva vaikutus auttaa hyvin tasapainottamaan ihon rasvaisuutta. Voimakkaaseen rasvaisuuteen voi käyttää CLEARING BOOSTERia (21€) ja kosteusvoiteena COOLING AQUA JELLYä (26€). 
MICRO PORE MIST (19€) hoitosuihke rauhoittaa myös talineritystä ja varsinkin pojille tämä suihke on helpoin ja nopein käyttää. Tämän hoitosuihkeen voi sumuttaa myös selkään, rintakehään ja reisiin. 
FLASHFOLIANT (25€) vaahtokuorinta tuli myyntiin pari vuotta sitten ja se on monen ihon pelastus. Sekin on helppo ja nopea käyttää, koska se vain levitetään iholle ja jätetään vaikuttamaan päiväksi tai yöksi. FlashFoliant estää huokosten tukkiintumista ja vähentää mustapäitä. 
Nyt hoitotuotepaketista on hyvä tarjous vielä tammikuun loppuun. Foaming Wash, Aqua Cooling Jelly ja FlashFoliant NYT 50€ (70€) tai tuon Aqua Cooling Jellyn tilalle voi ottaa SKIN SOOTHING HYDRATING LOTIONin, joka on tarkoitettu kuivalle ja kosteutta tarvitsevalle iholle. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...