Siirry pääsisältöön

Samppanjakasvohoitotarjous voimassa 31.1.-22 asti

Aloita vuosi hyvissä merkeissä ja tee palvelus ihollesi ja omalle hyvinvoinnillesi. Ellet ole aikoihin käynyt kasvohoidossa kannattaa tulla SAMPPANJAKASVOHOITOON NYT 79€ (105€), joka silottaa ihon ja vähentää stressiä.


Samppanjakasvohoito NYT 79€ (norm.105€) ja kolmen hoidon sarja NYT 229€ (norm.315€) tammikuun loppuun asti!


Onnistunut kehitystyö

Olen aivan innoissani tästä uudesta Samppanjakasvohoidosta, joka on osoittautunut mieleiseksi asiakkaille. Kehitin tämän kasvohoidon juuri tämän vuodenajan tarpeita ajatellen ja halusin myös suoda asiakkaille rentouttavan hoitohetken. Onneksi huomaan, että olen onnistunut.
Uuden kasvohoidon kehittäminen vaatii paljon ajatustyötä ja treenaamista, jotta kaikki sujuu käytännössä. Myönnän, että olen selvästi vielä kömpelö tuossa uudessa gua sha-kasvohieronnassa ja joudun keskittymään tarkasti saadakseni kädet oikeaan asentoon. Se harmittaa minua, koska en ole tottunut olemaan kömpelö omassa työssäni. Kuitenkin tiedän, että treenattuani sata Samppanjakasvohoitoa pääsen siihen täydellisyyteen, mihin pyrin. Tosin luulen, ettei asiakas huomaa tuota lievää haparointia, mutta itse vaadin itseltäni täydellisyyttä.
Ilmeisesti alitajuisesti työstin tätä hoitoa mielessäni, koska se pulpahti ajatuksiini pitkin syksyä. Vasta joulukuun alussa keksin, mitkä elementit hoitoon yhdistän. Kaiken perusta on tuo kupliva entsyymikuorinta ja uusi kasvohieronta gua sha-hierontarullalla. Olin jo kesällä tutustunut gua sha-hoitoon perehtyneeseen maahantuojaan, mitä kautta ostan nämä hoitoon käytettävät välineet. Toivonkin, että moni asiakas kokeilisi NANOLIFT-KASVOHOIDON (124€) tai DERMATUDE-KASVOHOIDON (170€) jatkona noin 2-3 viikon kuluttua tätä Samppanjakasvohoitoa.

Samppanjakasvohoito itselle lahjaksi

Samppanjakasvohoito on nyt siis tarjoushinnalla 79€ (norm.105€ ja kolmen hoidon sarja nyt 229€ norm.315€) tammikuun loppuun asti. Ajatukseni oli, että mahdollisimman moni asiakas pääsisi hyvän ihonhoidon alkuun heti vuoden alussa. Suunnittelin myös, että asiakkaat voisivat ostaa itselleen lahjakortin Samppanjakasvohoitoon nyt tarjoushinnalla ja käyttää sen sitten myöhemmin. 
Pohjaan tällä myös sitä, että jos taas tulee jokin lockdown, en jäisi ihan tyhjän päälle. Nythän tilanne on vielä ihan hyvä, eikä kukaan ole siirtänyt hoitoaikoja koronapelon takia. Kuitenkin vanhana ja ”viisaana” yrittäjänä pyrin varautumaan kaikkeen. Ellet siis pääse hoitoon juuri nyt, voit hyödyntää tarjouksen lahjakortilla itsellesi tai tietysti se on mukava lahja läheisellekin. 
Samppanjakasvohoito on erittäin kosteuttava hoito, joka poistaa iholta talven tuomaa hilseilyä, kuivuutta ja kireyttä. Gua sha-ruusukvartsikivi hieronta on myös todella rentouttava ja mielihyvää tuottava. Lopuksi rentoutuksen viimeistelee ruusukvartsikivinaamio, joka toimii painopeiton tapaan tuoden turvallisen rauhottumishetken. 






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...