Siirry pääsisältöön

Vuosi 2021 loppui suuriin tunteisiin

Viime vuoden olen elännyt yksityiselämässäni hautaustoimiston sekä sairaalan välissä ja kokenut laajan tunnekirjon. Vuosi loppuikin niin, että koin varsinaisen negatiivisten tunteiden ryöpsähdyksen, joka sisälsi pelkoa, raivoa, ärsyyntymistä, mielipahaa ja turhautumista.


Tammiale verkkokaupassa ja hoitolassa sunnuntaihin 9.1. asti!


Ajokortiton kosmetologi

Sain joulun jälkeisenä maanantaina poliisilta kirjatun kirjeen ja avasin kuoren kädet täristen, että mitä minä olen tehnyt. Kirjeessä oli tukku papereita, joissa oli leima salainen ja paperissa ilmoitettiin, että olen menettänyt ajolupani, koska en ollut toimittanut lääkärintodistusta poliisille. 
Täytin 60v. kesällä ja koska minulla on kuorma-autokortti, minun pitää toimittaa lääkärintodistus viiden vuoden välein. Olin ihan äimistynyt, koska kävin marraskuussa Mehiläisessä ja vielä kysyin lääkäriltä meneekö todistus varmasti heidän kauttaan. Varmistin asian siksi, että täyttäessäni 55v. kävi samoin, kun Mehiläisen lääkäri ei silloinkaan ollut todistusta toimittanut poliisille.
Olin aivan kiukuissani, kun tajusin, että lääkärikeskus oli mokannut kohdallani jo toisen kerran. Kiukku ei maanantai-iltana yhdeksän maissa auttanut mitään, vaan sovin kahdeksankymppisen äitini kanssa, että hän kuskaa minua niin kauan kunnes saan asian selvitettyä.
Sen selvittäminen ei ollutkaan yksinkertaista. Mehiläisen asiakaspalveluun ei päässyt millään konstilla. Puhelimessa tuli viesti, että odotusaika on 27-31 min. enkä minä voi työssä ollessani veivata puhelinta jatkuvasti. Yritin chatilla, mutta sekin ilmeisesti kaatui, kun asia jäi kesken. Koko ajan Mehiläisen nettisivuilla pahoiteltiin, että koronan takia asiakaspalvelu on ruuhkaantunut. Heillä ei ollut kuin yksi puhelinnumero, eikä mitään muuta tietoa, miten yhteyden saa.
Vasta myöhään iltapäivällä pääsin puhelimella läpi ja sain nuivan asiakaspalvelijan yhdistämään Hämeenlinnan toimistoon. Siellä palvelu oli ihan yhtä nuivaa ja jouduin olemaan tosi tiukkana, että sain ihmisen ymmärtämään, että asia pitää hoitaa heti.
En pysty ymmärtämään, että lääkärikeskukselle sattuu kaksi kertaa näin, ettei lääkärintodistus lähdekään. Toimistohenkilön mukaan lääkäri ei ollut tiennyt, millä tavoin lääkärintodistuksen kanssa toimitaan. Ihan käsittämätöntä, kun kyse oli lääkäreistä, jotka ovat olleet yli kymmenen vuotta Mehiläisessä. Olenko minä ainoa, joka hakee sieltä lääkärintodistusta ajokorttia varten? Nyt asiasta on kulunut viikko ja kysyin, onko poliisi nyt saanut paperini kuntoon ja onneksi oli, joten pääsen taas ajelemaan työmatkat omin voimin.


Asiakaspalvelun laatu on heikkoa

Ihmettelen sitä, että sain julkiselta viranomaiselta erinomaista palvelua, mutta yksityiseltä niin huonoa. Soitin poliisille useamman kerran ja laitoin sähköpostia ja postiin vastattiin alle tunnissa. Eräällä kerralla en jäänyt puhelinjonoon odottamaan, vaan lopetin puhelun, niin alle kymmenessä minuutissa minulle soitettiin takaisin. 
Mehiläinen, jonka asiakaspalvelu on maksullista, ei onnistunut asiakaspalvelussaan ollenkaan. Valtakunnallisessa numerossa, joka oli ainoa johon pääsi, henkilö oli hyvin tyly ja varmaan väsynyt, mutta se ei saisi asiakkaalle kuulua. Minulle ei missään kohtaa pahoiteltu, että näin kävi, eikä huomioitu sitä, miten vaikeaan tilanteeseen heidän mokauksensa takia jouduin. Ensimmäinen, mitä odotin, oli joku anteeksipyyntö tai pahoittelu heidän laiminlyönnistään. 
Hämeenlinnan toimistossa vielä yritettiin selittää, että menee monta päivää, kun pitää pyhien ohi odottaa lääkärini paluuta työhön ja hänen allekirjoitustaan. Vasta, kun napakasti sanoin, etten odota yhtään, henkilö lupasi pyytää allekirjoitusta joltain muulta lääkäriltä. En ole koskaan tehnyt mitään virallisia valituksia, mutta nyt tein ja jää nähtäväksi, mitä siihen vastataan. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...