perjantai 14. tammikuuta 2022

Tilastoasiaa

Yritän aina palvella asiakkaitani mahdollisimman hyvin ja siihen on suurena apuna se, että tunnen heidät hyvin. Kasvohoidoissa käy hyvin harvoin asiakkaita, joita en ole tavannut koskaan ennen ja myös verkkokaupan asiakkaista moni on jo vanha tuttu.


Tähtitarjouksena oleva PHYTO REPLENISH BODY OIL NYT 44€ (norm.56€) virkistää, rauhoittaa ja kosteuttaa talven kuivattamaa vartalon ihoa.


Tilastot kertovat asiakkaiden tarpeista

Näin vuoden alussa käytän paljon aikaa raportteihin hoitolan viime vuoden ostoista. Minulle erilaiset tilastot ja raportit ovat suoranainen viihdyke ja haluan aina olla selvillä, miten paljon mitäkin tuotetta käytetään. Tiedän, että kollegani eivät juurikaan raporttejaan vilkaise ja heitä ihmetyttää, miksi viitsin käyttää niihin aikaani. 
Minulle on itsestään selvää, että pysyn ajan tasalla siitä, mitä asiakkaat ostavat eli siis käyttävät kotihoidossa. Siitä näen, olenko onnistunut kertomaan asiat oikein ja ovatko neuvoni olleet sellaisia, että asiakkaat ovat ne ymmärtäneet. Tilastot kertovat totuuden, että olenko myynyt vuodenaikaan sopivia tuotteita vai onko se vaan oma mielikuvani. Hyvin helposti käy niin, että itse vaan kuvittelee asian, mutta numerot puhuvat totta.
Kaikissa ostoissa vuodenaika merkitsee paljon. Tällä hetkellä en myy juurikaan aurinkosuojavoiteita, vaikka yleensä talvellakin niitä menee kohtuullisen paljon. Yleensä tammikuussa Dermalogican PROTECTION SPORT SK50 (39€) on eniten myyty aurinkovoide. Tällä hetkellä sitä ei myydä ollenkaan ja se taas kertoo siitä, että korona stoppasi etelänmatkat lähes tyystin. Nyt on ollut jo kaksi talvea niin, ettei aurinkosuojavoiteita osteta kuin murto-osa normaaliin elämään verrattuna. Viime vuodesta opin, etten ole niitä edes ottanut hyllyyn, vaan tilaan niitä tarpeen mukaan. 
Sama kato on käynyt vartalonhoitotuotteissa. Kyllä talvisää kuivattaa vartalon ihon samalla tavoin kuin ennen koronaakin, mutta nyt ymmärrän, että ihmiset hoitivat vartaloaan etelänmatkoja ja kylpylälomia varten. Tämä on ihonhoidon kannalta tosi huono juttu, koska vartalon kutina ja kuivuus pitää hoitaa nytkin. Tähtitarjouksena oleva PHYTO REPLENISH BODY OIL NYT 44€ (56€) on onneksi saanut ihmiset heräämään ja toivon, että vartalo huomioidaan kotimaassakin.


Voiteita käytetään eniten

Minusta on hiukan huolestuttavaa, miten vähän asiakkaat ostavat puhdistustuotteita. Laskennallisesti pitäisi puhdistustuotteita mennä samassa tahdissa kuin voiteitakin, mutta näin se ei ole. Karkeasti laskettuna sataa voidetta kohden myyn kaksikymmentäviisi puhdistustuotetta eli neljäsosan voiteisiin nähden. Talvella voiteiden käyttö vielä korostuu, koska niitä kuluu enemmän ja ne vaihdetaan täyteläisempiin. Moni kuivaihoinen ei välttämättä käytä puhdistusmaitoa aamuisin ja etätyöt ovat vähentäneet vielä entisestään puhdistustuotteiden käyttöä. 
Onneksi silmänympärysvoiteita ostetaan noin seitsemänkymmentä sataa voidetta kohden ja seerumien kohdalla luku on sama. Tehotuotteiden eli kuorinnan ja naamion käyttö on 2000-luvulla lisääntynyt paljon, mutta edelleen se on hyvin vähäistä. DAILY MICROFOLIANT (51€) on selvästi innostanut asiakkaani kuorimaan ihoaan ja se on erittäin hyvä asia. Daily Microfoliant jauhekuorinta onkin maailman eniten käytetty kuorinta-aine, eikä se ole ihmekään. Sen nopea ja tehokas vaikutus kerää kyllä vakiokäyttäjiä. 
Viimeisten vuosien aikana iS Clinicalin HYDRA INTENSIVE COOLING MASQUE (120g 95€ ja 50g 55€) on myös lisännyt naamioiden käyttöä. 
Hydra Intensive Cooling Masquen tuntuvan raikas ja viileä vaikutus on miellyttänyt asiakkaita ja varsinkin viime kesän helle lisäsi sen myyntiä. Kuitenkin kuorintoja ja naamioita käytetään noin 10-20% verrattuna voiteisiin. 
Amerikassa nämä luvut ovat ihan erilaisia ja siellä kuorintoja ostetaan lähes saman verran kuin voiteita. Siihen en kyllä omien asiakkaiden kanssa pyri, koska liiallinen kuorinta ei ole hyväksi iholle. Onneksi Suomessa ei ole pelkoa, että joku hoitaisi ihoaan liikaa. Edelleen meillä on ongelmana liian vähäinen hoito tai täydellinen hoitamattomuus. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti