Päätin aloittaa omakohtaisen kokeilun eri tuoteyhdistelmistä, mitä Samppanjakasvohoidon yhteydessä kannattaisi käyttää. Eniten nämä suositukset palvelevat uusia asiakkaita, koska suurimmalla osalla vakioasiakkaita on jo olemassa tehokas ihonhoito-ohjelma.
Tähtitarjouksena oleva Hydra-Cool Serum on puhdasta kosteutta sisältävä seerumi, joka sopii kaikille ihotyypeille ja silmänympäryksillekin! |
Kotihoito jatkaa kasvohoidon vaikutuksia
Yritän nyt kovasti motivoida asiakkaita ottamaan kaiken irti uudesta Samppanjakasvohoidosta. Koen, että hoidosta menee osa hukkaan ellei kotihoito jatka kasvohoidon vaikutuksia. Kokeilen nyt muutaman tuoteyhdistelmän itselleni, jotta varmasti osaan neuvoa asiakkaita ja samalla ”koekäytän” uusia tuoteyhdistelmiä. Aloitin kokeilut jo joulukuun alussa, joten olen jo käyttänyt kolme erilaista yhdistelmää. Olenkin nyt tosi innostunut, kun tutustuin uusiinkin tuotteisiin, mitä en ole aiemmin kokeillut näin perusteellisesti.
Kokeilen vähintään kaksi viikkoa yhtä tuoteyhdistelmää, koska lyhyemmässä ajassa ei vaikutusta pysty arvioimaan. Yleensä kotihoitotuotteiden vaikutus näkyy 2-3 viikon käytön jälkeen. Tämä kannattaa muistaa uusia tuotteita hankkiessa, jottei tee liian nopeita johtopäätöksiä. Helposti odotetaan jo yhden käyttökerran jälkeen näkyviä muutoksia ihossa, mutta se ei ole mahdollista.
Moni myös luulee, että pystyy päättelemään jo yhden käyttökerran jälkeen, ettei tuote sovi hänelle. Silloin jää turhaan hyvä tuote käyttämättä.
Ohuen ja kuivan ihon tuoteyhdistelmä
Ensimmäiseksi päätin kokeilla iS Clinicalin yhdistelmää, mikä sopii hyvin ohuelle ja kuivalle iholle, joka tarvitsee kosteutta ja suojaa. Tähtitarjouksena on 24.1 asti HYDRA-COOL SERUM 15ml NYT 55€ (69€) ja 30ml NYT 83€ (109€) ja tämä tarjous kannattaa hyödyntää. Hydra-Cool Serum on puhdasta kosteutta sisältävä seerumi, joka sopii kaikille ihotyypeille.
Se on harvinainen seerumi sen takia, että se sopii myös silmien ympärille. Suosittelen, että Hydra-Cool Serumia käytetään 2-3 tippaa joka aamu ja ilta puhtaalle iholle. Huomatkaa levittää seerumit ja voiteet myös kaulalle.
Näin käytettynä pienempi (15ml) Hydra-Cool Serum riittää 4-6 viikkoa ja isompi (30ml) 8-12 viikkoa. Kannattaa ostaa tämä isompi koko, koska se tulee käytännössä edullisemmaksi ja kosteuden tarve on suuri ainakin maaliskuun loppuun asti.
Voiteeksi seerumin päälle suosittelen SHEALD RECOVERY BALM (15g 34€ ja 60g 87€) voidetta, joka sopii yö- ja päivävoiteeksi. Nyt tästä voiteesta on myös saatavilla pieni 15 gramman koko, joka riittää noin kaksi viikkoa. Se on kiva pitää mukana matkoilla tai ostaa tutustumista varten.
Sheald Recovery Balm on erinomainen pakkasajan voide, koska se estää tuulen, sateen ja kuivan sisäilman ihoa rasittavan vaikutuksen. Sheald Recovery Balm on täyteläinen voide, joka vahvistaa ihon omaa suojabarriääriä, mutta imeytyy kuitenkin nopeasti. Tämä seerumi ja voide yhdistelmä sopii myös meikin alle, eikä iho kiillä päivän mittaan.
Silmänympäryksille suosittelen YOUTH EYE COMPLEX (119€) silmänympärysvoiteen, mikä on asiakkaiden suosikkituote. Se on varsinainen ryppyvoide, joka kiinteyttää ja vähentää ryppyjen syntymistä. Youth Eye Complex on monipuolinen vaikutukseltaan, koska se samalla vähentää tummuutta ja turvotusta silmien ympärillä.
Tämä SAMPPANJAKASVOHOITOe NYT 79€ (105€) on jo itsessäänkin tehokas hoito silmänympärille ja se vähentää kuivuudesta johtuvia ryppyjä ja madaltaa silmäpusseja. Muistakaa, että Samppanjakasvohoidon tarjoushinta on voimassa vain 31.1.-22 asti.
UUTUUS SAMPPANJAKASVOHOITO NYT 79€ (norm.105€) ja kolmen kerran sarja NYT 229€ (norm.315€). Tarjous voimassa 31.1.-22 asti.
- Dermalogica PHYTO REPLENISH BODY OIL NYT 44€ (56€) vartaloöljy
- iS Clinical HYDRA-COOL SERUM 15ml NYT 55€ (69€) ja 30ml NYT 83€ (109€) kosteuttava seerumi
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti