Siirry pääsisältöön

Dermatude on ryppyhoitojen kuningatar

Teen nykyisin Dermatude-kasvohoitoja (170€ ja 4 kerran sarjahoito 600€) useamman kerran päivässä, koska myös asiakkaat ovat todenneet sen tehokkuuden. Vanhenemista ja rypistymistä ei voi pysäyttää, mutta sitä voi hidastaa ja hyvin hoidettu ryppy on aina kauniimpi kuin hoitamaton.


Dermatude-kasvohoito on tehokkain kosmetologin tekemä hoitomenetelmä ihon vanhenemiseen


Hyvin hoidettu iho on nuorekas

Dermatude-kasvohoito vaikuttaa ihoon kahdella tavalla. Dermatuden hoitopää tekee mikrokanavia, jotka osuvat noin 2-3 ihosolukerroksen alapuolelle ja saavat aikaan ihotoimintojen vilkastumista. Juuri näissä ihokerroksissa syntyy kollageenisäikeet, jotka ylläpitävät ihon kimmoisuutta ja hoidolla lisätään kollageenisynteesin toimintaa.
Näitä mikrokanavia pitkin hoidossa käytetyt tehoaineet imeytyvät syvemmälle, kuin tavallisesti ihon läpi imeytyessään. Hoitoaineiden vaikutus myös moninkertaistuu niiden imeytyessä paremmin. Dermatudessa on siis kaksi vaikutustapaa: tämä mekaaninen ihontoiminnan elvytys ja hoitotuotteiden parempi imeytyvyys.
Kuitenkin yritän aina muistuttaa, ettei kasvohoidolla pystytä samoihin tuloksiin kuin plastiikkakirurgialla. Dermatude-kasvohoito on tehokkain kosmetologin tekemä hoitomenetelmä ihon vanhenemiseen ja minä ja asiakkaani olemme hyvin tyytyväisiä sen tuloksiin. 
Monien on jotenkin vaikea ymmärtää sarjahoitojen merkitystä ja minulta kysytään usein, miksi tehdään neljä kertaa peräkkäin. Dermatude-kasvohoidossa käsitellään kasvojen lihaksia ja ihon kerroksia aivan samoin kuin kuntosalilla käydään kasvattamassa vaikka hauislihasta. Yksi kuntosalikerta ei riitä, vaan tuloksiin päästään toistoilla. Suosittelen, että Dermatude-kasvohoitosarjaa ylläpidetään kotihoitotuotteilla ja 4-8 viikon välein tehdyllä yksittäisellä hoidolla. 


Kotihoidolla on suuri merkitys

Parhaisiin tuloksiin päästään, kun kotihoidossa käytetään samoja hoitotuotteita, kuin kasvohoidossakin. Kotihoidossa lisätään niiden tehoaineiden vaikutusta, mitä kasvohoidossa on käytetty. 
Olen ajatellut, että minun varmaan pitäisi tehdä jokin ohjeistus, minkä voisin antaa uudelle asiakkaalle mukaan. Voisin valmiiksi tehdä vastauksia eniten kysyttyihin kysymyksiin. Ehkä asiakkaan olisi parempi lukea niitä rauhassa kotona, kuin sisäistää monet uudet asiat, mitä hoidon yhteydessä selitän. 
Jokaiseen asiaan on aina vastaus ja Dermatude-kasvohoito on tarkkaan harkittu hoitomenetelmä, jota on kehitetty pitkään. Haluaisin, että asiakkaat saisivat hoitosarjasta parhaan mahdollisen hyödyn ja siksi haluankin perustella mahdollisimman hyvin jokaisen hoitovaiheen merkityksen. 
Sen lisäksi, että Dermatude-kasvohoito on erittäin tehokas, se on myös miellyttävä ja rentouttava. Hoito ei satu ja sen aikana voi täysin rauhoittua. Iho on aivan rauhallinen hoidon jälkeen ja siihen voi tehdä meikinkin, jos niin haluaa. Jos varaatte hoitoajat nopeasti, vielä ehtii tekemään sarjahoidon kesäjuhlia varten ja voi yllättää ystävät entistä nuorekkaammalla ilmeellä. 




Kommentit

  1. Anonyymi10:44

    Olen kirjoittanut monesti aiemminkin, että Dermatude-hoito on todella tehokas.

    Olen kokenut, että se kiinteyttää ja napakoittaa piirteet, ja ilmankos, kun kirjoitat, että se on ikään kuin kuntosaliharjoitusta kasvojen lihaksille. Varmaankin vaikutusta tehostaa myös se, että hoito buustaa aineenvaihduntaa.

    Dermatude-hoidon jälkeen iho on pitkään niin ihanan pehmeä.

    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi22:33

      Kiitos Leena kommentistasi. Tämä Dermatude-kasvohoito tekee tosiaan ihosta pehmeän ja sileän. Itse koen, että parasta hoidossa on sen kiinteyttävä vaikutus. Ärsyttävät löllöt leukaperät pysyy kurissa ja aineenvaihdunnan parantuminen vähentää turvotusta.
      Dermatudella saa ehdottomasti parhaan tuloksen ihon vanhenemisongelmiin mitä ikinä olen hoitolassani tehnyt. Se antaa myös minulle työmotivaatiota, kun näen asiakkaiden hyvät tulokset.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi09:45

    Mari teki Dermatuden aina koko kasvoille mutta sinä teet vain aikalailla keskikasvoille, otsa ja posket jäävät käsittelemättä. Miksi näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi19:35

      Kiitos hyvästä kysymyksestäsi.
      Dermatude-hoito tehdään aina määrätyn kaavan mukaan joka on kuin koreografia tai hierontakaava ja se takaa sen, että joka kohta tulee takuulla käsiteltyä. Sitten, kun tätä peruskaavaa on tehty tarpeeksi pitkälle eli tarpeeksi monta kertaa ja iho on hyvällä hoitotasolla voidaan täsmäyttää hoito asiakkaan tilanteen mukaan. Silloin käsitellään enemmän lihasten kiinnityskohtia joiden veltostuminen ja löystyminen vaikuttaa eniten ihon kiinteyteen. En jätä mitään kohtia käsittelemättä vaan käsittelen ne eri tavalla ja ”täsmäyttäen”. Mitä parempi anatomian tuntemus kosmetologilla on sitä yksilöllisempää hoitoa asiakas saa.
      Kasvohoidossa kosmetologin jokainen käden liike ja hoitotoimenpide on harkittu. Itse teen jokaisen kosketuksen ihoon niin, että se osuu oikeaan lihakseen, on oikean suuntainen ja oikealla painovoimalla. Ilman tätä kokonaisharkintaa ei saada aikaan tulosta joka vaikuttaa koko ihmisen aineenvaihduntaan ja verenkiertoon.
      Aina kannattaa kysyä, jos joku asia mietityttää. Kaikelle löytyy aina selitys mitä kosmetologi ei ehkä vaan huomaa kertoa.

      Inkeri

      Poista
    2. Anonyymi11:56

      Kiitos, tämä oli oikein hyvä ja valaiseva vastaus.

      Poista
    3. Anonyymi20:07

      Muistakaa aina kysyä, jos joku asia vaivaa. Kaikelle löytyy selitys ja parempi kysyä suoraan, kuin pähkäillä mitäs se Inkeri oikein meinaa.
      On varmaan paljon asioita, mitä en hoksaa kertoa. Moni asia voi olla minulle itsestäänselvyys, enkä huomaa ettei se ole asiakkaalle niin. Minusta on tosi kiva, kun asiakkaat kyselevät joko tässä blogissa tai hoidon yhteydessä. Olen niin innostunut omasta työstäni, että kerron tosi mielelläni kaikesta, mikä vaan asiakkaita kiinnostaa. Yritän tietysti kysymättäkin kertoa ja selittää kasvohoidon aikana, mitä olen tekemässä ja miksi.

      Inkeri

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...