Siirry pääsisältöön

Lisää aurinkosuojaa PerfectTint Powderilla

 iS Clinicalin puuterimainen aurinkosuojatuote Perfect Tint Powder sk 40 (99€) on koko aurinkosuojauksen mullistava keksintö. Mitään tämän kaltaista tuotetta ei markkinoilla ole koskaan ennen ollut.

Puuteri siistii ihon

Perfect Tint Powder sk 40 ei ole meikkituote, vaikka se on puuterin tyyppinen. Se on aurinkosuoja jota on helppo lisätä päivän mittaan. Hyvän uv-suojan lisäksi se siistii ihon, poistaa kiillon ja supistaa huokoset. Se ei näytä iholla meikiltä eikä jää mitenkään muutenkaan näkyviin joten se sopii miehillekin erinomaisesti.
Aurinkosuojavoiteen suojakerroin ei säily kuin 3-5 tuntia riittävänä varsinkaan hikiseen aikaan. Kuitenkin aurinkovoidetta on epämiellyttävää levittää uutta kerrosta hikiselle iholle ja yleensä se jää lisäämättä. Meikin päälle aurinkosuojavoiteen lisääminen on mahdotonta ja suojakerroin hiipuu päivän mittaan. 
Siksi tämä Perfect Tint Powder onkin loistava keksintö, koska sitä voi lisäillä pitkin päivää. 
Iho taputellaan kuivaksi kasvopaperilla ja tuuheasta siveltimestä on helppo levittää uusi suojakerros iholle. Sivellin kulkee myös hyvin mukana eikä tarvitse pelätä voidetuubin vuotamista. 
Samalla, kun suojakerroin vahvistuu iho siistiytyy. Huokoset supistuvat, ihon väri tasoittuu ja ihosta tulee mattapintaisempi. 

Käytännöllinen pakkaus

Perfect Tint Powderia on saatavilla useampi värisävy ja suosituimmat niistä on Cream ja hiukan tummempi Beige. Vaalein sävy Ivory on todella kalpean vaalea ja se sopii aika harvoille. Samoin sävy Bronze on sopivin tumma tukkaisille joilla on syvä rusketus tai muuten tummasävyinen iho. Punatukkaisella tuo sävy Cream näyttää kauniilta ja sopii myös pisamaiselle iholle. 
Tätä puuteria voi ja kannattaa lisätä useamman kerran päivän aikana ja noin 2-3 tunnin välit ovat sopivia. Perfect Tint Powder sk 40 ei missään tapauksessa tuli ihoa ja se on helppo iltaisin pestä pois. Esimerkiksi iS Clinicalin Cleansing Complex (55€) puhdistaa ihon oikein hyvin aurinkosuojatuotteiden jäljiltä.
Tämä puuteri on pakattu siveltimeen ja tuo sivellin osa on kiinni magneetilla. Sekin on tosi fiksu keksintö, että siveltimen voi ottaa pesuun helposti ja palauttaa taas magneetilla kiinni tuubimaiseen pakkaukseen. Suosittelen, että sivellin pestään vähintään viikon välein. Pesuun sopii hyvin hiustenpesuaine.
Tämä tuote kannattaa jokaisen ottaa käyttöön. Itselläni meni hiukan aikaa ennen kuin ymmärsin näin erilaisen tuotteen käyttömahdollisuudet. Nyt en voi kuin ihailla, että näinkin fiksu ja tarpeellinen tuote on kehitetty.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...