Siirry pääsisältöön

Ongelmia silmien ympärillä

Silmänympärys on alue, missä näkyy ensimmäisenä ihon vanhenemisen merkit. Silmänympärys rypistyy, tummuu ja turpoaa ikääntymisen myötä ja tämä on aivan luonnollinen reaktio. Silti se saattaa olla joillekin yllätys.


Dermalogican Tähtitarjous BioLumin-C Eye Serum vähentää tehokkaasti silmänympärysten turvotusta ja tummuutta.


Silmäpussit harmittavat

Silmänympärysihon nopeampi vanheneminen selittyy sillä, että silmäluomien alueella on yksi ihokerros vähemmän, kuin muualla kasvoilla. Silmäluomilla ei juurikaan ole talirauhasia, eikä ihon oma rasva pidä ohutta ihoa suojassa ja joustavana. 
Olen käynyt lukemattomia keskusteluja kasvohoitoasiakkaiden kanssa ja ihan satunnaisten soittajienkin kanssa silmänympäryksen vanhenemismerkeistä. Olen hyvin hämmästynyt siitä, miten osa ihmisistä on sitä mieltä, että rypyt, tummuus ja silmäpussit ilmestyivät parissa päivässä. Tämä ei ole mahdollista, vaan vanheneminen on prosessi, joka etenee pikkuhiljaa. Olen pohtinut sitä paljon, miksi jotkut huomaavat tapahtuneen ihan yllättäen ja usein jonkun muun kriisin yhteydessä. Tietysti itkeminen saa nämä kaikki vanhenemisen merkit voimistumaan ja ehkä selitys löytyy siitä.
Vaikka joidenkin mielestä rypistyminen ja silmäpussit ilmenivät yhtäkkiä, mitään nopeaa hokkuspokkus-konstia ei ole niiden poistamiseen. Tiedän omasta kokemuksesta, miten harmittavaa on, kun yläluomi on niin turvonnut, että se valuu jo ripsienkin päälle. Itselläni sellaista alkoi tapahtumaan vasta 60 vuotta täytettyäni. Toisilla pussit iskevät silmien alapuolelle ja turvotus voi olla myös toispuolista. Tämä toispuolisuuskin saattaa aiheuttaa joillekin suuren ihmettelyn aiheen, mutta ihminen on toispuolinen, eivätkä silmät ole mikään poikkeus.


Kylmä poistaa turvotusta

Silloin, kun halutaan nopeita ja näkyviä tuloksia, pitää kääntyä plastiikkakirurgin puoleen. Kannattaa myös keskustella siitä riittääkö pelkkä silmäluomileikkaus vai kannattaisiko nostaa jo otsaa ja kulmakarvojakin. Näistä asioista kannattaa kysellä plastiikakirurgilta, koska minä en pysty seuraamaan heidän menetelmiensä nopeita uudistumisia. 
Silmänympärysvoide ennaltaehkäisee turvotusta ja nyt tarjouksessa oleva BioLumin-C Eye Serum NYT 59€ (74€) on tehokkain aineenvaihduntaa kiihdyttävä silmänympärysvoide. Yleensä noin 2-3 viikon käytön jälkeen turvotus vähenee ja myös tummuus vaalenee. 
Kylmäpakkaus otsalle ja silmien päälle on nopein konsti laskemaan edes vähän jo syntyneitä silmäpusseja. Itse tykkään kovasti tällaisesta kylmähoidosta, koska se myös rentouttaa ja poistaa stressiä. Kylmäpakkauksen alle kannattaa silmänympärille laittaa Dermalogican Stress Positive Eye Lift (62€), joka silottaa ryppyjä ja rauhoittaa atooppisen kuivaa ja turvonnutta silmäluomea. 
Dermatude-kasvohoito (170€) on paras ja tehokkain kasvohoito poistamaan turvotusta koko kasvoilta. Dermatude on hyvä hoito, koska siinä käsitellään myös silmäluomien alue. Suosittelen, että kannattaa ensin kokeilla kaikki kosmetologin konstit, ennen kuin lähdetään kirurgin pakeille.






Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...