Siirry pääsisältöön

Salaliittoteorioiden ihmemaassa

Luin äskettäin tutkija Pasi Kiviojan kirjan Salaliittoteorioiden ihmemaassa ja aloitan juuri toista kirjaa samasta aiheesta eli Noora Mattilan Heränneet. Törmään nykyisin aika usein kollegoiden tai asiakkaiden uskomuksiin mielestäni hyvin outoihin asioihin ja haluan tietää niistä enemmän. 



Hyvinvointia hakemassa

Viimeisen kymmenen vuoden aikana jotkut kollegani ovat alkaneet uskoa mielestäni täysin huuhaa-asioihin, jotka heidän mielestään lisäävät hyvinvointia. Olen tästä huolissani siksi, että se syö koko ammattikunnan vakuuttavuutta. Erityisesti osa joogaopettajista on lähtenyt sille linjalle, että on olemassa jokin maailmanlaajuinen huijaus, joka paljastuu kohta ja sen jälkeen päättäjät joutuvat vankilaan tai heitä peräti rangaistaan kuolemalla. Iso osa näistä salaliittoteorioihin uskojista kannattavat jenkkien QAnon -liikettä ja Donald Trumpia. 
Tämä korona-aika on luonut hyvän alustan näiden epämääräisten uskomusten levittämiseen. Osa suomalaisistakin ei usko koko koronan olemassa oloon ja pitävät sitä lääkeyhtiöiden huijauksena. Tietysti he ovat myös rokotevastaisia ja pelkäävät heihin laitettavaa mikrosirua rokotteen mukana. Osa rokotteen vastustajista uskoo, että oman immuniteetin kasvattamisella voi säästyä koronalta ilman rokotuksiakin. Tähän immuniteetin lisäämiseen myydän jos jonkinlaista pilleriä sekä litkua ja hyvin usein näissä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä uskomuksissa on jotain myytävänä. 
Omalta osaltani voin sanoa, etten usko mihinkään, ellei sitä minulle tieteellisesti todisteta. En ikinä lähtisi myymään kenellekään mitään jonkun epämääräisen uskomuksen perusteella. Kuitenkin netistä löytyy ihan uskomaton määrä mitä erilaisempia hoitoja, hyvinvointikursseja ja hoitoaineita, jotka maksavat aikamoisesti. 
Luulen, että aika moni hyvinvointialan edustaja haluaa ihan vilpittömästi auttaa toisia ihmisiä ja heitä itseään on huijattu uskomaan huuhaahan. Ammattikuntani messutapahtumissa on esilleasettajina monenlaista kaupittelijaa, jotka myyvät herkkäuskoisimmille kassikaupalla tavaraa.


Hurjimpia salaliittoteorioita

Yksi syy, miksi juuri nyt kiinnostuin näistä salaliittoteorioista on se, että ne liittyvät myös tähän Ukrainan sotaan, jota seuraan tiiviisti. Tosin kirjat näistä asioista ovat ilmestyneetkin vasta hiljattain, joten tutkittua tietoa salaliittoteorioista ei ole ollut juurikaan saatavilla. 
Ihmettelen sitä, miten suuri osa koronarokotuksia vastustavista on nyt Putinin kannattajia ja uskovat venäläiseen disinformaatioon. Ensimmäisen twiitin tästä rokotevastustajan Venäjä-mielisyydestä näin muutaman tunnin päästä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Minulle kyllä tulee ensimmäisenä mieleen tämän olevan Venäjän hybridivaikuttamista.
Nämä QAnonin kannattajat selittävät Venäjän hyökkäyksen sillä, että ukrainalaisilla on maanalainen pedofiilirinki ja Nato tekee myrkkyjä Ukrainassa. Nyt kuulemma Venäjä pelastaa koko maailman kauhealta rikollisuudelta ja pahuudelta, mikä on juuri tuolla Ukrainassa.
Osa näistä salaliittoteorioiden levittäjistä on äärioikeistolaisia juutalaisvastaisia holokaustin kieltäjiä. Yksi kummallinen harhausko on pizzagate, joka on jenkeissä vahvasti levinnyt salaliittoteoria. Pizzagate tarkoittaa, että Hillary Clinton johtaa maailman laajuista pedofiilirinkiä erään pizzerian kellarissa. Tämä uskomus on meistä naurettava, mutta siihen uskoville totista totta. Muutaman kerran joku on mennyt aseen kanssa pizzeriaan etsimään sitä maanalaista luolaa. Samat ihmiset uskovat, että Biden todella voitti vaalivilpin takia Donald Trumpin. 
Ihan kummallista minusta on, että osa ihmisistä uskoo maapallon olevan litteä. Kuvittelin, että tämäkin asia on todistettu jo vuosisatoja sitten. Samat ihmiset uskovat liskoihmisiin ja että osa ihmisistä on robotteja. Suomalaisilla nettisivuilla leviää uskomus, että Sauli Niinistökin on robotti. 
Kamalinta näissä uskomuksissa on se, että moni menettää perheensä, ystävänsä ja työpaikkansa. Kirjan mukaan ihminen saattaa hurahtaa niin totaalisesti, että seuraa netin salaliittosivustoja 8-15 tuntia vuorokaudessa. Koko elämä pyörii vain näiden asioiden ympärillä, eivätkä läheiset sitä enää jaksa. Tietysti nämä salaliittoteorioihin uskovat vaativat myös perhettään mukaan uskomuksiin ja esimerkiksi kieltävät koronarokotukset. Uskomukset tulevat muutenkin kalliiksi, koska melkein kaikilla ”suurilla guruilla” on myytävänä jotain. Toivoisin, ettei oman alani ihmiset enempää sekaantuisi näihin uskomuksiin, eivätkä ainakaan käännyttäisi asiakkaitaan siihen.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...