Siirry pääsisältöön

Vaihtelua puhdistustuotteilla

Ihonhoitoon kotona motivoi välillä uusien tuotteiden kokeilu. Puhdistustuotteita voi vaihdella ihon tilanteen ja vähän fiiliksenkin mukaan, mutta vaikuttavat hoitoaineet seerumit ja hoitovoiteet on hyvä käyttää yhdellä kertaa loppuun asti. 


Puhdistuksella on suuri vaikutus ihonhoitoon.


Puhdistuksella on suuri merkitys ihonhoidossa

Ihoon imeytyvät vaikuttavat hoitotuotteet, esimerkiksi seerumit, on aina paras käyttää yksi pullo kerralla loppuun. Niiden vaikutukset tulevat esiin vasta noin 2-3 viikon käytön jälkeen ja nimenomaan säännöllisen käytön myötä. 
Puhdistustuotteita voi vaihdella ja ainakin itselläni koen sen lisäävän motivaatiota ihon hoitoon. Tällä hetkellä Dermalogicalta löytyy hyvin monenlaisia puhdistusaineita ja iS Clinicalillakin niitä on kolme erilaista. Nyt vielä Youngblood esitteli omat ihonhoitotuotteensa ja varsinkin heidän puhdistuksensa ovat hyvin suosittuja. 
Puhdistuksella on suuri vaikutus ihonhoitoon, joten ei niitä nyt kannata läträillä ihan miten sattuu, vaan ihon tilanteen mukaan. Seerumien ja muiden hoitotuotteiden imeytyminen on paljon kiinni siitä, miten hyvin ihon pinta on hoidettu. Hilseilevä ja tukkeutunut ihon pintakerros vähentää muiden hoitotuotteiden imeytymistä.
Meikin poistamiseen kannattaa kiinnittää myös huomiota. Uusien asiakkaiden kohdalla näen hyvin usein, että puhdistus on täysin riittämätön. Yleensä ripsiväriä ei välttämättä ole edes yritetty poistaa ja meikkivoide tai poskipuna on niin imeytynyt ihohuokosiin, että huokosissa oleva tali on punertavaa. Usein myös hiusrajassa ja kaulassa on meikkivoiderantu, kun pesun yhteydessä varotaan hiuksia ja puseron kaulusta. 
En oikein ymmärrä miksi ihon kustannuksella säästetään hiuksia ja puseroa. Eikö sillä ole merkitystä, kun iho kukkii huonon puhdistuksen takia, mutta pusero on puhdas ja tukka tällingissä? 


Puhdistusuutuuksia

Asiakkaat ja minä olemme pitkään harmitelleet, kun Dermalogican varsinainen silmämeikinpoistogeeli jäi markkinoilta pois jo muutama vuosi sitten. Se oli todella suosittu tuote Suomessa ja mitään vastaavaa ei ole tullut tilalle. Olen takuulla kokeillut 20-30 ammattikäytössä olevaa silmämeikinpoistoainetta, mutta ei sen veroista löydy.
Nyt YB:n puhdistustuotteet toimivat hyvin myös silmämeikinpoistajina. Olen ottanut käyttöön YB:n Micellar Water with Colloidal Silver (41€) miselliveden ja käytän sitä silmämeikkiinkin. Laitan vanulappuun pienen määrän tätä misellivettä ja poistan sillä ensin silmämeikin. Sen jälkeen käytän aivan ihanan Nourishing Cleansing Oilin (58€), jonka hieron koko kasvoille ja vielä kevyesti silmäluomillekin. Sen huuhtelen pois runsaalla vedellä ja takuulla ripsiväri on liuennut ja iho tuntuu raikkaalta. 
Myös tätä Nourishing Cleansing Oilia voi käyttää pelkästään silmämeikin poistoon eli samaan tapaan laitetaan vanulappuun tai kostutettuun vanulappuun pari tippaa öljyä ja sillä pyyhitään meikki pois. 
Kaikista suosituin ja eniten myydyin puhdistusaine on iS Clinicalin Cleansing Complex (55€), joka myös poistaa silmämeikin ja on helppo sekä miellyttävä käyttää. Sen rinnalla voi käyttää 2-3 kertaa viikossa Warming Honey Cleanseria (55€), joka on kevyesti kuorivakin.
Tehokas yhdistelmä vahvaan meikkiin on Dermalogican suosittelema kaksoispuhdistus eli ensin Precleanse (49€) ja sen jälkeen kevyesti kuoriva Daily Glycolic Cleanser (38€-59€). Tuon Precleansen tilalla voi kokeilla YB:n Nourishing Cleansing Oilia, joka toimii samoin kuin Precleanse, mutta on hiukan ohuempi ja vesimäisempi öljy. 
Teet puhdistuksen millä tuotteella hyvänsä, niin sen jälkeen kannattaa kokeilla Dermalogican uutta Daily Milkfoliantia (19€-68€), jonka kuoriva vaikutus lisää hyvää puhdistustulosta.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...