Siirry pääsisältöön

Kesällä iho kaipaa tehokkaampaa puhdistusta

Kyllä minun maailmassani huolia riittää. :) Ensin olen huolissani siitä, ettei ihmiset käytä aurinkosuojavoiteita ja nyt keksin huolestua siitä, ettei niitä puhdisteta kunnolla pois ja iho on täynnä näppylöitä.  


Kaksoispuhdistus on erityisesti kesällä tarpeellinen, jotta aurinkosuojavoiteet ja kaikki ulkoinen lika saadaan varmasti pois kasvoilta.


Aurinkosuojavoiteen ominaisuudet

Aurinkosuojien ominaisuudet ovat vaikeita asioita siksi, ettei voiteet saa liueta hien mukana tai uidessa pois, mutta niiden pitäisi lähteä puhdistettaessa ihosta helposti. Tämä on hyvin vaikea yhtälö ja yleensä joku näistä ominaisuuksista ei ole kovin hyväksi iholle. Aurinkosuojatuotteet eivät saisi myöskään ärsyttää hikoilevaa ihoa, jossa huokoset ovat apposen auki. 
Näiden ominaisuuksien lisäksi aurinkovoide pitää olla miellyttävä käyttää niin, että se tulee varmasti käytettyä. Sellainen aurinkosuoja, jossa on hyvät suojaominaisuudet, mutta voidepohja paksua tahnaa, ei houkuttele sitä käyttämään. 
Kuten olen moneen kertaan kirjoittanut, iS Clinicalin ja Dermalogican aurinkosuojavoiteet ovat maailman parhaita, koska ne ovat amerikkalaisia ja siksi erittäin tarkkaan tutkittuja. Amerikassa aurinkosuojavoiteet katsotaan lääkeaineiksi ja niiden ominaisuudet pitää olla juuri sitä, mitä luvataan. 
Yksi sääntö on, että niiden suojaominaisuus pitää pysyä stabiilina sen ajan, mitä tuotepurkissa on luvattu ja yleensä aika on vähintään 3-4 tuntia. Tämä tarkoittaa, että viidenkympin suoja pitää pysyä viisikymppisenä normaalin hikoilun ja rasituksen puitteissa. Tämä on tärkeä asia, koska huonompi laatuisissa aurinkovoiteissa suojaominaisuus alkaa laskea jo levitysvaiheessa ja hikoilun myötä viidenkympin suoja onkin kaksikymppiä parin tunnin päästä. 
Esimerkiksi Dermalogican ”yleisaurinkosuoja” Protection Sport SK50 (39€) pysyy viisikymppisenä noin 3-4  tuntia levityksestä. Se on hyvä voide olkapäille, selkään ja yleensäkin vartalolle ja vaikka hiki valuisi selkää pitkin, sen suoja pitää. Esimerkiksi golfareille se on mieleinen tuote, koska sen suoja pitää koko kierroksen ajan. 
Uv-säteily on myös niin voimakasta, että vesillä tai golfkentällä kannattaa laittaa aurinkovoidetta vartalolle, vaikka onkin paita päällä. Ohut kangas päästää säteilyn läpi ja esimerkiksi olkapäät kannattaa voidella hyvin ennen ulkoilua.


Aurinkosuojavoiteet pitää illalla puhdistaa pois

Suurimmassa osassa aurinkosuojavoiteita on mineraaliöljyjä, joita on vaikea puhdistaa pois. Dermalogican ja iS Clinicalin tuotteissa ei näitä vaseliinimaisia öljyjä ole, joten ne ovat siksikin iholle parempia. Kuitenkin uv-suojallinen tuote on aina vaikeampi poistaa kuin tavallinen hoitovoide. Varsinkin pelkästään fysikaalinen aurinkosuoja, esimerkiksi Dermalogican Invisible Physical Defense SK30 (49€), tarvitsee mielellään kaksoispuhdistuksen.
Muutenkin suosittelen kaksoispuhdistusta erityisesti silloin, kun on käyttänyt jonkun muun kuin Dermalogican ja iS Clinicalin aurinkosuojavoidetta. Tämä kaksoispuhdistus on varma tapa liuottaa tehokkaasti, mutta hellävaraisesti hiki, ihon erittämä tali, ulkoinen lika ja pöly sekä aurinkosuojavoide. Varsinkin paljon vaseliinimaista mineraaliöljyä sisältävät voiteet, joissa on fysikaalinen uv-suoja, tukkivat ja rasvoittavat ihoa, ellei niitä poista kunnolla. 
Hyvä vaihtoehto on ensin PreCleanse (49€) tai PreCleanse Balm (46€) ja toisena puhdistuksena iS Clinicalin Cleansing Complex (55€) tai Dermalogican Special Cleansing Gel (39€-57€). Youngbloodin uusi Nourhising Cleansing Oil (58€) on myös aivan ihana alkupuhdistusöljy ja sen tuoksu on syötävän ihana ja luonnollisestikaan se ei ole hajuste, vaan tulee raaka-aineista. 
iS Clinicalin Warming Honey Cleanser (55€) on kevyesti kuoriva, mutta sopii hyvin päivittäiseenkin puhdistukseen. Sekin poistaa tehokkaasti hiukan paksumman voidekerroksen iholta. 
Yksinkertaistettuna voin sanoa, että jos käytätte jonkun muun sarjan kuin Dermalogican ja iS Clinicalin aurinkosuojatuotteita, ne kannattaa varmuuden vuoksi poistaa kaksoispuhdistuksella.





Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ

Kommentit

  1. Löysin vasta blogisi ja tämä on mainio apu viittäkymppiä lähestyvälle purkkiviidoissa hämmentyneelle naiselle. Nuorena tuotevalikoimaa oli paljon vähemmän ja kaikki muutenkin yksinkertaisempaa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi17:11

      Kiva, että löydät tietoa ja ohjeita jutuistani. Purkkiarmeijan komentajan onkin tarkoitus auttaa purkkiviidakossa. :)
      Kannattaa selailla vanhojakin juttuja, olen ehtinyt kertoa varmaan kaikesta mahdollisesta. Näkökanta on kuusikymppisen kosmetologin, niin tiedän jo omakohtaisesti, miten ihoa kannattaa hoitaa. :)

      Inkeri

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...