Siirry pääsisältöön

Naisyrittäjyys vaaran vuosina

Yrittäjänaisten keskusliitto eli nykyinen Suomen Yrittäjänaiset (SYN) on perustettu vuonna 1947 ja liitto viettää 80-vuotisjuhliaan 2027. Olen itse ollut mukana yrittäjänaisten toiminnassa vuodesta 1987.



Yrittäjänaisten historiaa

Olen lupautunut avustamaan SYN:n historiikin tekemisessä ja etsin myös taustoja vuodesta 1974, jolloin ensimmäisen kerran vietettiin Yrittäjänaisten päivää 24.10. ja siitähän tulee 50v. vuonna 2024. Tehtävä on minulle hyvin mieleinen ja Purkkiarmeijan komentajan lukijat saavat varautua varsinaiseen historiapurskahdukseen tuosta aikakaudesta. 
Olen vuonna 1997 vetänyt liiton 50-vuotisjuhlatoimikunnan ja juontanut tuon juhlaseminaarin. Samoin tein muistaakseni 60-vuotisjuhlavuonna, joten jotain vanhaa ennakkotietoa päästäni löytyy. Kuitenkin eniten minulta löytyy tietoa tuon aikakauden tilanteesta Suomessa ja yleensä maailmassa. 
Minulle on ollut aina todella suuri ihmetyksen aihe, miten Yrittäjänaisten Keskusliitto on voitu perustaa vuonna 1947, kun koko lähimaailma oli yrittäjyyttä vastaan. Liittoutuneiden Valvontakomissio poistui Suomesta syyskuussa 1947 ja Yrittäjänaiset perustettiin lokakuussa 1947. En voi ymmärtää, miten se uskallettiin tehdä. Ihan kuin olisi näytetty pitkää nenää Neuvostoliitolle. 
Tulitauko Neuvostoliiton ja Suomen välillä alkoi 4.9.-44 ja Moskovan välirauha allekirjoitettiin 19.9.-44, Lapin sota saksalaisia vastaan loppui 27.4.-45 ja varsinainen Pariisin rauhansopimus allekirjoitettiin helmikuussa 1947. Heti välirauhan alettua syksyllä -44 Suomessa kiellettiin noin 3200 eri yhdistystä, joiden mukana suuri Lottajärjestö
Sitten, kun Neuvostoliitto käänsi vähän selkänsä, naiset menivät perustamaan Yrittäjänaisten Keskusliiton mihin liittyi parin vuoden aikana noin 30 paikallisyhdistystä. Epäilen, että yhdistys annettiin perustaa sen takia, ettei naisia pidetty mitenkään vaarallisina ja he saivat touhuilla omiaan. 
Yrittäjänaisten Keskusliitto on ollut aina täysin puolueeton yhdistys, mutta kaikki yrittäjyyteen liittyvä oli Neuvostoliitossa tuohon aikaan täysin kielletty ja hyvä syy teloitukseen. Neuvostoliitto vaikutti siihen aikaan kaikkeen, mitä Suomessa tehtiin ja mietin tuliko Valpolle joku virhe, kun he eivät tätä yhdistyksen perustamista huomanneet. Yhdistys perustettiin Lahdessa, eikä Helsingissä, joten sekin voi olla tarkoituksella valittu paikkakunta kaukana Valpon pääkonttorista.


Vaaran vuodet

Vaaran vuosiksi on nimitetty aikakautta 1945-48 jolloin Suomessa oli kommunistihallinto ja suuri pelko vallankumouksesta. Valpo eli Valtiollinen poliisi oli täysin kommunistien hallussa ja yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa tehtiin. 
Tämähän ei sinänsä ollut Euroopassa mikään outo juttu, vaan esimerkiksi Ranska oli sisällissodan partaalla 1945 ja hiuskarvan varassa, ettei siitä tullut kommunistivaltio. Myös Suomessa pelättiin vallankumousta ja eniten juuri vuonna 1947, mutta virallisia tietoja tästä ei ole löytynyt tai niitä ei ole vielä avattu. Itselläni on asiasta epävirallista tietoa, koska asiakkainani oli 80-luvulla useita Panssariprikaatin iäkkäitä upseereja, jotka kertoivat olleensa jo valmiudessa torjumaan vallankaappaus. 
Nämä Yrittäjänaisten keskusliittoa perustamassa olleet naiset ovat taatusti olleet selvillä, miten riskialtista  asiaa he vievät eteenpäin. Historiikin tekijän pitää käydä läpi myös Valpon arkistot, onko siellä rekisteröitynä tietoa yhdistyksen perustamisesta ja onko perustajajäsenillä omia kansioita. 
Luin juuri ties kuinka monetta kertaa Imbi Pajun Torjutut Muistot, joka kertoi Viron ja virolaisten vaiheista 1944 eteenpäin, kun Neuvostoliitto miehitti Viron. Kirja on todella julmaa luettavaa ja ehkei kovin herkän ihmisen kannata sitä lukea. 
Itselläni olisi nyt kova into päästä Tallinnaan Patarein vankilamuseoon, missä on avattu KGB-museo. Sieltä löytäisin perusteellisempaa tietoa tuon aikakauden Baltian maista. Näiden suomalaisten yrittäjänaisten oli pakko tietää, mitä Baltiassa tapahtui, koska Viron veljeskansaan oli paljon yhteyksiä 1930-luvulla ja Virosta pakenevat toivat lisää tietoa. 
Virolaisia kyydittiin Siperiaan ihan ilman syytä kymmeniätuhansia ja pienestäkin rikkomuksesta teloitettiin. Siellä yrittäjyyden ajatuksestakin olisi menettänyt henkensä, eikä tuo Neuvostoliitto Suomestakaan niin kaukana ollut. Porkkala oli miehitetty vain muutaman kymmenen kilometrin päästä pääkaupungista Helsingistä. Paikka valittiin siksi, että siitä oli lyhyt matka marssia ottamaan Helsinki haltuun. 
Kiitän ja kumarran näitä naisia, jotka uskalsivat yhdistää voimansa ja luoda yrittäjänaisjärjestön, joka on vieläkin suuri voimavara naisyrittäjille. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...