Siirry pääsisältöön

Ukrainan historia

Varmaan monen mielestä kirjoitan jo liikaakin Ukrainasta ja sotatilanteesta, mutta aihe on mielessäni jatkuvasti. Seuraan edelleen päivittäin useamman tunnin sodan etenemistä ja perehdyn kaikkeen siihen tietoon, mitä sillä hetkellä on saatavissa.



Kärsinyt Ukraina

Maailman historiassa aina mainitaan, miten Puola on joutunut moneen kertaan ylikuljetuksi ja sotatantereeksi. Puolan kansaa on kuritettu monella miehityksellä ja kansanmurhalla. Samoin on käynyt Ukrainalle, mutta sitä harvoin muistetaan. Neuvostoliitto nitisti täysin koko ukrainalaisuuden ja ryösti maata sumeilematta.
En itsekään ole täysin ymmärtänyt ennen tätä sotaa, että Ukraina on täysin oma itsenäinen maansa, eikä mikään Venäjän satelliitti. Harrastamassani sotahistoriassa Ukraina ja Valko-Venäjä niputetaan aina yhteen Neuvostoliiton kanssa ja pyörin vain toisen maailmansodan aikakaudessa. 
Putin on nostanut uudestaan esiin sankaritarun Suuresta isänmaallisesta sodasta, joksi toista maailmansotaa Venäjällä kutsutaan. Hän unohtaa kokonaan, että pahimmat taistelut ja miehityksen kantoi juuri Ukraina. 
Sen seitsemänkymmenen vuoden aikana, minkä Neuvostoliitto oli olemassa, Ukrainassa tapahtui neljä kansanmurhaksi nimitettyä aikakautta. Englantilaiset historioitsijat nimittävät Ukrainaa tappotantereeksi. Stalinin noustessa valtaan Ukrainassa kuoli 3-4 miljoonaa ihmistä keinotekoisesti aiheutettuun nälänhätään, jota kutsutaan holodomoriksi. Stalin myi kaiken ukrainalaisten viljan ulkomaille ja antoi kansan kuolla. Tästä aikakaudesta ei Neuvostoliitossa saanut puhua edes Stalinin kuoltua. 
Toinen kansanmurha tapahtui 1937-38 Stalinin suuressa puhdistuksessa, jossa tapettiin lähes kaikki koulutettu kansanosa ja niin sanotut kulakit. Ellei heitä murhattu heti, he kuolivat Siperian vankileireillä. 
Sitten tuli Hitlerin joukot, jotka miehittivät Ukrainan ja pitivät kansaa ali-ihmisinä ja orjina. Samalla lähes kaikki Ukrainan juutalaiset murhattiin. 
Neljäs kansanmurha oli Stalinin ajojahti sodan jälkeen koko kansaa kohtaan. Jokaista epäiltiin natsien kätyriksi ja Hitlerin fasismin kannattajaksi. Kaikki, jotka olivat joutuneet sotavangeiksi lähetettiin kotiin palatessa vankileireille. Juuri ennen nykyistä sotaa syksyllä 2021 löydettiin Harkovan läheltä valtavat joukkohaudat, joissa oli satoja Stalinin käskystä sodan jälkeen teloitettuja ukrainalaisia.


Viides kansanmurha

Nyt Ukrainassa on menossa viides kansanmurha ja taas sen aiheuttaa Venäjän johtaja. Maan nimi on vaan muuttunut, mutta Neuvostoliiton tavat ovat ennallaan. Putin jatkaa tuota Stalinin luomaa mielikuvaa, että ukrainalaiset ovat natseja. Ukrainassa olikin 2010-20 aika äänekäs, mutta pieni ääriajattelijoiden puolue, jotka olivat natsimielisiä. Samalla tavalla kuin meillä on ollut ja on edelleen pieni porukka, jolla on fasistinen maailmankuva. Ukrainassa tähän natsiryhmään kuului ehkä pari tuhatta nuorta miestä agression huumassaan ja porukan nimi oli Azov. Heidän takiaan Putinin ei olisi kannattanut mobilisoida koko sotarepertuaariaan. Kuitenkin he tarjoavat hyvän tekosyyn, jolla hän voi omalle kansalleen selittää hyökkäyksen. Venäläiset tuntevat suurta katkeruutta siitä, mitä Hitlerin joukot heille aiheuttivat ja inho fasismia kohtaan on periytynyt isältä pojalle. 
Nykyisin tuo ukrainalainen Azov-ryhmä on siistiytynyt vanhoista natsiaatteista ja he taistelevat nyt Ukrainan armeijassa. Mariupolin Azovstalin terästehtaan taistelijat olivat juuri näitä Azovin miehiä, joita länsimaat nyt arvostavat korkealle. Noista pojista, jotka natsihörhöilivät nuoruusvuosinaan, sukeutui kunnon sotilaita ja paljon parempia kuin Putinin joukot.
Putinilla on menossa myös toisenlainen kansanmurha omia vähemmistökansallisuuksiaan kohtaan. Nyt sotilaiksi on lähtenyt Siperian perukoilta esimerkiksi burjaatteja. Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan näitä burjaatteja on Venäjällä 0,3 % koko kansasta ja nyt kaatuneista sotilaista on 12% burjaatteja. Monet vähemmistökansallisuudet tuntevat katkeruutta toisiaan kohtaan ja kerrotaankin, että Putinin armeijassa tsetseenit ja burjaatit ovat jo ottaneet pahasti yhteen. Myös Venäjän muslimeja on palkattu sotimaan Ukrainaan ja heidän annetaan surkeilematta kaatua. 
Venäjä on vienyt Donbasin alueelta noin 200,000 Ukrainan kansalaista Venäjälle ja niistä suurin osa on lapsia. Tarpeeksi pieninä ryöstetyt lapset on helppo venäläistää. 
Tätä samaa teki Hitler, kun hän halusi kasvattaa omaa kansaansa. Kaikki vaaleat ja sinisilmäiset lapset ryöstettiin vanhemmiltaan ja annettiin saksalaisperheisiin kasvatettavaksi. Vasta Saksojen yhdistyttyä nämä jo ikäihmiset alkoivat etsiä juuriaan. Nytkin jää nähtäväksi, mikä näiden nyt ryövättyjen lasten kohtalo on. 






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...