Siirry pääsisältöön

Ilahduta ystävää lahjakortilla kasvohoitoon

Kasvohoito on monelle paikka, missä voi rentoutua ja pysähtyä täysin välittämättä siitä, mitä elämässä muuten tapahtuu. Toisen ihmisen myönteisellä kosketuksella on myös tervehdyttävä vaikutus ja hyvin hoidettu ulkonäkö kohentaa itsetuntoa.


Lahjakortti kasvohoitoon voi olla ihana lahja myös surevalle.


Surussa tarvitaan ilon hetkiä

Yleensä lahjakortti ostetaan syntymäpäiväksi tai joululahjaksi, mutta myös virkistykseksi menetyksen kokeneelle läheiselle. Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, että käynti rentouttavassa kasvohoidossa, voisi olla esimerkiksi leskeksi jääneelle hyvin ilahduttava kokemus. En ehkä itsekään tulisi sitä ajatelleeksi, ellen olisi sitä työssäni niin monta kertaa kokenut. Tänä kesänä olen miettinyt tavallista enemmän, miten kohtaisin surevan asiakkaan, koska näitä lahjakortin saaneita on ollut tavallista enemmän.
Moni vakioasiakkaani lisää kasvohoidoissa käyntiä suruaikoina, koska kokevat sen hetken helpotukseksi raskaasta elämänvaiheesta. Ihmiset, jotka eivät ole aikaisemmin käyneet kasvohoidoissa, eivät osaa siihen itse hakeutua, mutta lahjakortin saatuaan, he ilahtuvat hoidosta kovasti. Minulla on useita vakioasiakkaita, jotka ovat aikoinaan tulleet sillä tavoin hoitolaani. 
Tietenkin kosmetologia valitessa pitää miettiä sellainen, joka ei nipistele ja raasta asiakasta, vaan hoito on nimenomaan rentouttavaa. Väsynyt ja surullinen ihminen on hyvin kipuherkkä ja mitään happohoitoa ei silloin kannata tehdä. Iho saattaa olla myös ärtynyt itkemisestä ja silmänympärykset voivat olla turvonneet ja hilseilevän arat.



Kuoleman kohtaamistakin voi oppia

Olen omasta mielestäni oppinut kohtaamaan kuolemaa ja surevia asiakkaita kohtuullisen hyvin. Yritän asettaa sanani harkiten ja miettiä, miten haluaisin itseäni kohdeltavan siinä tilanteessa. Omassa elämässäni olen kokenut paljon menetyksiä jo nuoresta pitäen ja elänyt lähellä ystäviäni, jotka jäivät yllättäen leskeksi alle nelikymppisinä. 
Ymmärrän hyvin, että asiakkaalle on iso kynnys tulla vaikka ensimmäistä kertaa kasvohoitoon ja vielä vaikeassa elämäntilanteessa. Ilmeisesti olen onnistunut asiakaskohtaamisessa, koska asiakas varaa yleensä uudenkin ajan. Tietysti oma ikäni tekee kohtaamisesta helpompaa, koska vieras asiakaskin voi olettaa, että olen itsekin kokenut jo suruja ja murheita. 
Pyrin välttämään sitä, että kertoisin omista surukokemuksistani ja kuormittaisi asiakasta niillä, vaan asiakas saa olla pääroolissa. On asiakkaan valinta haluaako hän jutella vai olla ajatuksissaan ja levätä. En myöskään kuormita kovin paljon ihonhoitoneuvoilla, jos huomaan, ettei asiakas jaksa ottaa tietoa vastaan. 
Mielelläni kyllä kuuntelen, koska olen hyvin kiinnostunut ihmisistä. Minusta on ihan mielenkiintoista kuulla, miten esimerkiksi puolison sairaus on edennyt ja miten kuolema tapahtui. Yleensä leski haluaa näitä asioita kerrata vielä vuosienkin päästä, koska suhde tapahtumaan elää koko ajan. 
Pysyn aina tiukasti roolissani, että olen kosmetologi ja ihminen, joka kohtaa toisen ihmisen. En ole terapeutti, enkä siihen rupea. Osaan myös vältellä ja torjua, jos koen, että minulta vaaditaan liikaa. Tämän kaiken olen työelämässäni oppinut ja opin koko ajan lisää.
Kasvohoito ei ole koskaan pelkkä rentouttava kokemus, vaan sen tarkoitus on kohentaa ulkonäköä ja ennaltaehkäistä iho-ongelmia. Yleensä suru laskee myös itsetuntoa ja omasta ulkonäöstä tulee tärkeämpi. Silloin on hyvä kokemus, kun peilistä katsoo hyvin hoidetut kasvot. Moni pelkää sitä, että näyttää jotenkin säälittävän rusentuneelta ja tähänkin tuntemukseen hyvin hoidettu iho auttaa. 
On ollut erittäin opettavaista ja hienoa saada seurata asiakkaiden elämää, jotka ovat aikoinaan tulleet ensimmäiseen kasvohoitoon surevana leskenä ja ovat vuosien saatossa rakentaneet uudestaan itselleen mielekkään elämän ja ehkä uuden parisuhteenkin. Se antaa toivoa siitä, että kaikesta on mahdollisuus selvitä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...