Siirry pääsisältöön

Suu kiinni Inkeri

Nyt kesä on villinyt minut täysin ja paasaan Ukrainan sodasta ja lukemistani aiheista yhtenään. Ihan jo hävettää, kun asiakkaat joutuvat kuuntelemaan luentojani ja pötköttämään hoitotuolissa edes karkuun pääsemättä. 



Kasvohoito sotahistorialla vai ilman

Minun varmaan pitäisi tehdä kaksi hinnastoa, jos ottaa kasvohoidon historiasaarnalla, sen saa halvemmalla ja ilman saarnaa hinta on normaali. :)
Yritän aina kuulostella, haluaako asiakas jutella vai onko hänelle parempi vain rentoutua. Itse olen monta kertaa ollut suunnattoman ärsyyntynyt, kun kampaaja tai hieroja puhuu puuta heinää, eikä anna minun rentoutua. Yleensä olen vaihtanut paikkaa aika äkkiä, koska minun mielestäni on asiakkaan oikeus valita puheenaihe. 
Mikään ei ole niin kamalaa, kuin kuunnella jonkun kehuja lastenlapsistaan tai juttuja urheilulajeista, joista en ole koskaan kuullutkaan. Tästä oppineena annan asiakkaan rentoutua rauhassa, enkä vaivaa häntä omilla mielenkiinnon aiheillani.
Tosin näin kesällä ihmiset ovat lomalla ja useammat asiakkaat ovat virkeitä ja juttutuulella. Asiakkaistani 95% on sellaisia, joita olen hoitanut vähintään kymmenen vuotta ja useampia monta kymmentä vuotta. He tietävät kiinnostuksen kohteeni ja välillä suorastaan yllyttävät minua luennoimaan. Varsinkin tämä Ukrainan sota on herättänyt paljon kysymyksiä ja kiinnostusta historiaa kohtaan. 
Aamun ensimmäinen asiakas on suurimmassa vaarassa saada historiaryöpyn niskaansa. Aloitan yleensä aamun uutisilla ja jatkan äänikirjalla tai nykyisin Maanpuolustuskorkeakoulun podcasteilla. Kuuntelen näitä koko aamutoimieni ajan ja vielä ajomatkallakin. Töihin päästyäni olen aivan intoa piukassa jostain kuuntelemastani aiheesta ja en millään malttaisi olla kertomatta ensimmäiselle asiakkaalle, mitä olen oppinut.
Ellette kehtaa suoraan sanoa, että suu kiinni Inkeri, niin voitte vihjaista olevanne väsynyt ja rentoutuminen tekee hyvää. Siinä kohtaa yleensä älyän olla jo hiljaa. :)


Näitä luentoja on luvassa

Hyvin usein asiakkaat kysyvät, mitä tällä hetkellä luen tai mikä on harrastukseni kohde. Siitä ymmärrän, että asiakas on valmis kuulemaan juttujani ja yleensä tulee hyvä keskustelu kummankin lukukokemuksista. Itse yleensä jumitun samaan aiheeseen pitkäksi aikaa ja luen sekä muuten etsin tietoa yhdestä aiheesta kerrallaan. 
Keväällä luin useamman suomalaisen naistaiteilijan elämäkerran ja olin tohkeissani naisten aseman muuttumisesta viimeisen sadan vuoden aikana. Juttelin monen asiakkaan kanssa siitä, miten köyhästi ja jatkuvassa rahapulassa taiteilijaperheet elivät 1900-luvun alussa. 
Juhannuksen tienoilla kiinnostuin taas juutalaisten kansanmurhasta ja nyt hollantilaisten kokemuksista. Luin peräjälkeen useamman kirjan holokaustista selvinneiden kokemuksista ja elämästä. Aihe on jatkuvasti mukana elämässäni, mutta aina siihen löytyy uusi näkökulma. 
Tietysti nämä Ukrainassa tapahtuvat sotarikokset ja Venäjän suodatusleirit nostavat pinnalle aikaisemmat rikokset ihmisyyttä vastaan. Olen myös perehtynyt uudestaan Venäjän vaiennettuun oppositoon eli Anna Politkovskajaan, Boris Nemtsoviin ja muihin murhattuihin toisinajattelijoihin.
Tiibetin miehitys ja tiibetiläisten sorto on myös uudestaan mielenkiintoni kohde. Varmaankin noin 2015-2016 perehdyin Tiibetiin edellisen kerran ja tästä blogistakin löytyy sen ajan juttujani. Tämä Tiibetin kamala tilanne Kiinan vallan alla on ollut jo kauan asia, mitä olen seurannut. Jossain vaiheessa perehdyin hyvin perusteellisesti Tiibetin menneisyyteen ja Dalai Laman käsityksiin, joten myös tiibetluentoja on odotettavissa.

Selvennän vielä, että tämä juttu on kirjoitettu pilke silmäkulmassa. En tosissani ketään asiakastani häiritse. Joskus vaan jälkikäteen olen huvittunut siitä, miten nopeasti tuttu asiakas saa minulta luennon kysymästään aiheesta. Uppoan juttuun niin suurella innolla, että itsekin välillä ihmettelen, mistä intoni pursuaa.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...