maanantai 8. elokuuta 2022

Se rumempi sisar

Mietin usein syntyjä syviä perustuen siihen kokemukseen, mitä olen vuosien aikana saanut ihmisten kuuntelemisesta. Nyt mietin perhedynamiikkaa, koska olen kymmeniä kertoja kuullut asiakkaalta, että hän on ”se perheen rumempi sisar”.



Epätasa-arvo sisarusten kesken

Tietysti olen siinä mielessä jäävi puhumaan sisaruudesta, koska olen lapseton ja itse ainoa lapsi. Kuitenkin olen kuullut kymmeniä tarinoita sisarusten välisistä suhteista ja loput olen lukenut rivien välistä. Minusta tuntuu tosi pahalta asiakkaani puolesta, joka vielä yli viisikymppisenäkin sanoo olevansa rumempi kuin sisarensa. Yleensä nämä ihmiset ovat hyvin hoidettuja, tyylikkäitä ja kaukana rumuudesta, mutta siitä huolimatta he mitätöivät itseään sisareen verrattuna. Yritän kertoa heille näkemykseni heidän ulkonäöstään ja nostan esiin kaikki hyvät puolet. Osaltani haluan korjata tällaista koko elämän kestävää mielipahaa.
Moni näistä ihmisistä on asiaa miettinyt paljonkin ja osaa sanoittaa sen, miksi he näin kokevat. Usein se lähtee hyvin pienistä asioista perheen dynamiikassa ja tuskin vanhemmat tarkoittavat sanoillaan mitään näin traumatisoivaa.
Näen myös asian toisen puolen. Minulla on ollut paljon kohtaamisia äitien kanssa, jotka aivan selvästi nostattavat yhtä lapsista ja vähättelevät toista. Tämä on harvinaisempaa, mutta niin selvää, ettei erehtymisen mahdollisuutta ole. Yleensä nämä äidit aloittavat jo ennen kouluikää kertomaan yhden lapsen poikkeuksellisesta lahjakkuudesta. Tämä lapsi on ihailtavan kaunis ja loistava kaikessa tekemisessään ja usein vielä aivan äitinsä näköinen. Välillä yritän kysyä muiden lasten kuulumisia, mutta yleensä ne kuitataan yhdellä lauseella. 
Tämäkin tuntuu minusta pahalta ja mietin millaisia aikuisia näistä lapsista tulee, kun äidin toiminta on tällaista. Varmaan suurimmassa osassa perheitä lapsille yritetään olla tasapuolisia, mutta vanhemmat voivat ihan tiedostamattaankin suosia yhtä. 


Ainoan lapsen syndrooma

Voin sanoa jopa traumaattiseksi kokemustani ainoana lapsena olemisesta. Ärsyynnyn vielä tämän ikäisenäkin, kun ainoasta lapsesta esitetään stereotyyppisiä oletuksia. Minun lapsuudessani oli hyvin harvinaista, että perheessä oli vain yksi lapsi. Kävin pientä kyläkoulua, jossa oli eläkeikää lähestyvät opettajat. Luulen, että olin heille ensimmäinen kokemus ainoasta lapsesta, eivätkä he osanneet asiaan suhtautua.
Opettajat toitottivat joka käänteessä miten itsekäs, omahyväinen, epäsosiaalinen ja ahne Inkeri on, kun hän ei ole koskaan joutunut jakamaan mitään sisarusten kanssa. Pidettiin itsestään selvänä, että olen pumpulissa kasvatettu prinsessa, jota pitää vähän tölviä, jotten luulisi itsestäni liikoja. 
Se on aivan väärä käsitys ainoan lapsen mielenmaisemasta. Itse en ole koskaan ollut ahne tai itsekäs, vaan päinvastoin olen ihan liian höveli jakamaan omaani muille. Samoin tiedän olevani ihan liian hyväuskoinen ja sinisilmäinen muiden ihmisten suhteen ja nuorempana poltin näppini monta kertaa, kun olin liian luottavainen. 
Tunnen jonkin verran ikäisiäni ainoita lapsia ja me olemme kaikki puheliaita ja hyvin sosiaalisia. Jännä yhteensattuma oli, että joskus 2000-luvun alussa Hämeenlinnan Yrittäjänaisten kahdeksasta hallituksen jäsenestä oli viisi ainoaa lasta. Me olemme kaikki puheliaita, työteliäitä ja halukkaita tekemään yhdistystyötä toisten hyväksi. Siitäkin ryhmästä itsekkyys oli kaukana.
Vielä nykyisinkin kuulen ihmisiltä kummallisia käsityksiä ainoan lapsen huonoista luonteenpiirteistä. Hyvin usein kuulen jonkun kertovan omasta lapsestaan tai lastenlapsestaan, että vaikka se on ainoa lapsi, sitä kasvatetaan niin, ettei siitä tulisi itsekäs. Mistä ihmeestä on saatu päähän, että ainoalla lapsella olisi syntymästään jo huonoja luonteenpiirteitä. Toivon, että ihmiset miettisivät tarkkaan ennen kuin päästävät suustaan sellaista.





1 kommentti:

  1. Anonyymi10:14

    Hyvää tekstiä perhedynamiikasta ja stereotypioista.

    Ylipäätään vanhempien, sukulaisten ja muiden kannattaisi miettiä, mitä laukovat.

    Tuli mieleen dokumentti Rossellinit. Siinä Isabella Rossellinin sisar kertoo, miten hän oli aina se rumempi kaksonen. Isabella toki on persoonallisella tavalla hyvin kaunis ja eräänlainen kauneusikoni, mutta en näkisi, että sisar, Isotta muistaakseni, olisi millään tavalla ruma tai edes vähemmän kaunis.

    Rossellinit on muuten vieläkin Yle Areenassa. Mielenkiintoinen dokumentti ei mistään pompöösistä perheestä. Jäsenet levittäytyneet ympäri maailmaa hyvin erilaisiin asemiin. Isabellan talo metsän keskellä (Amerikassa) edustaa mielestäni pohjoismaista asumista ja rentoutta.

    Ingrid Bergmanista jompi kumpi sisarista sanoo, että äiti ei ollut koskaan tyytyväinen.

    Leena

    VastaaPoista