Siitä lähtien, kun kosmetiikkaan kehitettiin uusia vaikutusaineita hedelmähapoista ja muista kemiallisista aineista, kuorinta on ollut tehokkain ihonhoitotuote. Oikein valitulla kuorinta-aineella saadaan näkyviä ja kaunistavia vaikutuksia iholle.
iS Clinical -uutuus Cleansing Complex Polish sisältää sekä mekaanisen että kemiallisen kuorinnan, mutta on silti hyvin lempeä puhdistustuote. |
Hapot sulattavat hilseilyn
Nämä erilaiset kontrolloidut kemialliset kuorinnat tulivat ihonhoitoon jo 1990-luvulla, joten kyse ei ole mistään uudesta asiasta, mutta on vielä paljon kuluttajia, jotka eivät ole niitä löytäneet. Aikaisemmin oli olemassa vain mekaanisia kuorinta-aineita, jotka hankasivat hilseilyn ihosta irti ja tämä oli monelle ihotyypille liian raaka menetelmä.
Nykyisin nämä mekaanisetkin rakeet ovat pehmeitä sekä joustavia ja usein niitä käytetään kemiallisen kuorinnan kanssa yhdessä. Dermalogican ja iS Clinicalin kuorintarakeet eivät ole ympäristöä rasittavia mikromuoveja, vaan vesiliukoisia luontoystävällisiä kasvikuitu- tai selluloosarakeita.
Iho uudistuu jatkuvasti ja siitä irtoaa miljoonia hilsehiutaleita vuorokaudessa ja osa niistä ei irtoa kunnolla, vaan jää sameana kerroksena ihon pinnalle. Tämä hilseilykerros saa ihon näyttämään ryppyiseltä, veltommalta, harmaalta ja epämääräisen kirjavalta. Tämän takia jokaisella pitäisi olla kotona ainakin pari erityyppistä kuorintatuotetta.
Uudet kuorivat tuotteet
Viimeisen vuoden aikana Dermalogicalle ja iS Clinicalille on tullut useampi uusi kuorintatuote. Viime viikolla myyntiin tuli iS Clinicalin Cleansing Complex Polish (63€), joka on kuorinnan ja puhdistusaineen välimuoto. Se on toisaalta mieto, mutta kuitenkin tehokas ja sopii päivittäiseen käyttöön.
Cleansing Complex Polish sisältää mekaanisen ja kemiallisen vaikutuksen, mutta se tuntuu hyvin lempeältä, eikä aiheuta mitään kihelmöintiä tai muita tuntemuksia. Itse miellyin tähän heti ja koen myös selvästi, että tarvitsen vuosi vuodelta enemmän kuorivia vaikutuksia.
Vuosi sitten iS Clinicalilta tuli myyntiin Active Peel System (109€), joka on kuorintojen kuningatar. Active Peel System on tehokkain kotikäyttöön tarkoitettu kuorinta ja sen vaikutus tuntuu ja näkyy. Se on kaksivaiheinen hoitosysteemi, mikä tehdään 2-3 päivän välein iltaisin puhtaalle iholle. Ensin iho pyyhitään hoitolapulla 1, joka kihelmöi ja nipistelee iholla tuntuvasti ja se saa vaikuttaa 1-3 minuuttia. Sitten ihoa pyyhitään hoitolapulla 2, joka neutralisoi kihelmöinnin ja nämä kaksi ainetta saavat jäädä vaikuttamaan yön ylitse.
Active Peel System pakkauksessa on viisitoista lappuparia ja niillä saa tehtyä 4-6 viikon tehokuurin. Pidän tätä hoitosysteemiä ihan loistavana tapana hidastaa vanhenemista sekä kirkastaa ja silottaa ihoa. Ilman tätä hoitopakkausta olisin itsekin paljon ryppyisempi.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ
Pitäisi itsekin kokeilla tuota kasvojen kuorintaa. Olen myös happokuorintaa harkinnut. Voi olla, että semmoisen hankin ehkäpä ensi kuussa. Täytyy ehdottomasti myös pitää nämä tuotteet mielessä, ehkäpä sitä uskaltautuu kokeilemaan.
VastaaPoista