Siirry pääsisältöön

Mineraalipigmentti on suuri parannus meikkituotteissa

Itselleni alkaa olla jo vanha juttu mineraalipigmentit meikkien väriaineina. Se oli joskus 2000-luvun alussa, kun ensimmäisiä mineraalimeikkejä tuli markkinoille ja hiljalleen ne saapuivat Suomeenkin.


Youngblood -tuotteet perustuvat puhtaasti mineraalipigmentteihin ja on Suomen Allergia-, Iho- ja Astmaliitton suosittelema. 


Mineraalipigmenttimeikit ovat suositeltavia herkkäsilmäisille 

Mineraalipigmentit ovat olleet jo sen verran kauan myynnissä, että en aina huomaa, etteivät ne välttämättä ole tuttuja asiakkaille. Pitkästä aikaa paneuduin miettimään näitä mineraalimeikkejä syvällisemmin, kun asiakas valitti, miten vaikeaa oli ostaa meikkivoidetta kemppariosastoilta, joissa kukaan ei neuvo tai auta. Hänen käsityksensä mukaan meikkivoide jättää kaulaan selvän rajan, jos väri on vähänkin väärä. Samoin hän pelkäsi, että meikkivoide olisi liian paksua ja kasvoista tulisi vahamaisen epäluonnolliset. Huomasin, että hän selvästi kertoi synteettistä pigmenttiä sisältävistä meikkivoiteista, jotka olivat sen lisäksi koostumukseltaan paksuja.
Tätä ongelmaa selvitellessäni huomasin, miten vähän edelleenkin on myynnissä puhtaasti mineraalipigmenttiin perustuvia meikkisarjoja. Lähes kaikki värikosmetiikka on synteettistä tai jotain luomua, joiden väriaine ei pysy stabiilina. 
Olen myynnyt Youngblood -meikkisarjaa vähintäänkin kymmenisen vuotta ja se on arvioitu moneen kertaan eri maissa parhaaksi meikkisarjaksi ja myös yksittäiset tuotteet ovat saaneet palkintoja. Youngblood on ainoa meikkisarja, jota Suomen Allergia-, Iho- ja Astmaliitto suosittelee. Meikkisarjassa ei ole hajusteita, eikä tunnettuja allergeeneja säilöntöaineina. 
Youngbloodin meikkisarjassa on kaikki meikkiin tarvittavat tuotteet ja nyt keväällä myyntiin tuli muutama ihonhoitotuotekin. Suosituimmat meikkituotteet Youngbloodilla on ehdottomasi jauhemainen meikkivoide Natural Mineral Foundation (65€). Sitä tuotetta, kun kerran on aloittanut käyttämään, ei halua vaihtaa. Kokeilen jatkuvasti uusia meikkisarjoja, mutta mikään meikkivoide ei pääse lähellekään Natural Mineral Foundationin laatua.

Mineraalipigmentti on läpikuultavaa 

Synteettinen pigmentti ja mineraalipigmentti eroavat täysin toisistaan. Synteettinen väripigmentti on pyöreä pallo, joka ei läpäise valoa. Mineraalipigmentti on ohut sekä litteä ja valo pystyy sen läpäisemään. Synteettiset pallomaiset pigmentit meikkivoiteessa asettuvat päällekäin ja kerroksesta tulee huomattavasti paksumpi, kuin litteistä mineraalipigmenteistä.
Valon läpäisevyys tekee mineraalipigmenttimeikkivoiteesta kevyemmän ja kuulaamman. Samalla se sopeutuu ihon väriin paremmin, kun ihon oma sävy kuultaa näkyviin meikkivoiteen alta. Synteettinen pigmentti meikkivoiteessa antaa täysin peittävän pinnan ja värisävyn pitää olla juuri oikea, jottei se eroa liiaksi omasta ihon väristä.
Itse en enää missään tapauksessa myisi synteettisen pigmentin omaavia meikkejä, enkä varsinkaan meikkivoiteita. Meikkivoiteissa tämä synteettinen pigmentti on ongelmallisin, koska se saa ihon näyttämään elottomalta ja vahamaiselta. Tällainen meikkivoide on vaikea pestä pois ja siihen tarvitaan ehdottomasti kaksoispuhdistus. Huolimaton puhdistaminen saa ihon helposti tukkeutumaan ja ihoon ilmaantuu ongelmia. 




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...