Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nopeassa tahdissa tuonut meidän arkipäivään uutiskuvat sodan julmuudesta ja siviilien huonosta kohtelusta. Jostain syystä on oltu sellaisessa luulossa, että nykypäivänä sota olisi jotenkin sivistyneempää kuin historiassa, mutta näin se ei ole.
Siviilit kärsivät aina
Keväällä paljastui Kiovan lähellä olevan Bushan kylässä tehdyt sotarikokset. Busha oli noin viitisen viikkoa Venäjän miehittämä ja jo siinä ajassa kyläläisiä oli kohdeltu hyvin julmasti. Venäläisten jäljiltä löytyi 300 ihmisen joukkohauta ja erilaisia vankikellareita, missä ihmisiä oli pidetty.
Miehittäjä on aina julma, mutta jotenkin minäkin olin siinä uskossa, ettei nykyihminen ainakaan länsimaissa lähde heti tekemään joukkoteurastusta.
Naisten raiskaaminen ja lasten kaappaaminen on ikiaikainen sodan toimintatapa, joka ei ilmeisesti ole nykypäivään mennessä erityisesti muuttunut. Roomalaisten aikana näillä raiskauksilla oli tarkoitus nöyryyttää vihollisen sotilaita viemällä heiltä vaimot ja lapset. Ajatuksena oli myös sekoittaa viholliskansaan omaa perimäänsä ja näin luoda ajan kuluessa jonkinlainen viides kolonna.
Lapset vietiin yleensä miehittäjien kotimaahan orjiksi ja työväeksi ja samalla saatiin lisättyä omaa kansaa. Pikkulapset oli helppo kasvattaa uuden kotimaan tavoille ja aikana jolloin ihmismäärä oli voiman tae se oli hyvä tapa laajentaa kansan määrää. Näin toimi vielä Hitlerkin ja Puolasta sekä Ukrainasta vietiin vaaleat arjalaisen näköiset pikkulapset Saksaan ja lapsettomat pariskunnat adoptoivat heitä. Nyt Ukrainasta on väitetty viedyn 100.000-200.000 lasta Venäjälle valloitetuilta alueilta, eikä heistä ole kuulunut sen jälkeen mitään.
Pahimmat raiskausaallot toisessa maailmansodassa tapahtuivat sodan loppupuolella, kun Neuvostoliitto valloitti Saksaa. Väitetään, että Saksassa syntyi jopa 200.000 lasta neuvostoliittolaisten raiskauksista. Tämä oli vaiettu asia niin kauan, kun Neuvostoliitto oli olemassa ja ei ainakaan Suomessa kukaan uskaltanut näistä asioista puhua.
Naisen arvo näkyy sodissa
Sodan aikana tulee vääjäämättä esiin, mikä naisen arvostus on miehittäjien kotimaassa. Ilmeisesti Venäjällä naisten tasa-arvosta ei ole tietoakaan ja he ovat kasvotonta massaa, joiden kautta kostetaan heidän miehilleen.
Kuitenkin on hyvin vaikea ymmärtää, mikä saa nykypäivänä nuoret miehet käyttäytymään näin törkeästi. Ilmeisesti Venäjän armeijassa on hyväksytty tämä naisten raiskaaminen ja kiduttaminen Ukrainassa, koska sitä on tehty niin suuressa mittakaavassa.
Ainakin se oli hyväksyttyä Neuvostoliiton armeijassa kahdeksankymmentä vuotta sitten. Tosin silloin neuvostoliittolaiset kostivat saksalaisten tekemiä sotarikoksia heidän alueellaan eli suureksi osaksi juuri Ukrainassa.
Nyt vasta on tehty myös tutkimuksia siitä, miten amerikkalaiset kohtelivat ranskalaisnaisia Normandian maihinnousun jälkeen. Onkin käynyt ilmi, että raiskauksia olikin huomattavasti enemmän kuin on luultu. Yksi syy oli Amerikan armeijan johdossa, koska ylhäältä päin annettiin houkutteleva lupaus, että Euroopassa on odottamassa kiihkeät ja kiitolliset ranskattaret ja italiattaret.
Näin houkuteltiin myös Isisissä miehiä sotaan, mutta siellä ilot odottivat vasta kuoleman jälkeen. Nuoria muslimimiehiä houkuteltiin uhraamaan henkensä, koska paratiisissa heitä odotti kymmenet kauniit neitsyet.
Voi olla, ettei armeijoista saada koskaan karsittua pois tätä miehittäjien julmuutta siviilejä kohtaan. Se on niin syvällä sodan kulttuurissa. Ainoa tapa välttyä siltä on rakentaa rauhaa ja estää sotia syttymästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti