Siirry pääsisältöön

Vaikeita asiakkaita

Minulla kävi viime viikolla erittäin vaikea asiakas eli oma äitini. Hän tuppaa huomauttelemaan kaikesta näkemästään, mutta sen lisäksi hänellä on hyvin haastava iho. Hänellä on äärimmäisen ohut, allerginen ja atooppinen ihotyyppi.


iS Clinicalin Sheald Recovery Balm on todellinen tehovoide korjaamaan ja suojaamaan vaurioitunutta ja herkistynyttä ihoa.


Haastavat ihot lähipiirissä

Olen joskus ennenkin kirjoittanut siitä, että hankalimmat ihot hoitaa löytyy lähipiiristäni. Oma äitini ja paras lapsuuden ystäväni ovat atoopikkoja, joiden iho reagoi milloin mihinkin. Äidilläni on se lisäksi aurinkokeratoosia ja basalioomaa, joita on jäädytetty ja leikattu. 
He ovat koekaniineina kaikille kasvohoidoilleni ja välillä saan pistää koko ammattitaitoni liikkeelle, että keksin heille apua. Toinen paras ystäväni on nyt 75-vuotias ja ulkoilmaihminen, joten hänellä on helposti pigmenttiläiskiä ja ahavoitumista. Hänelle kokeilen yleensä kaikki pigmenttihoidot ja ryppyhoidot.
Kumpikin ystävistäni ovat käyneet hiljattain läpi sytostaattihoidot, joten olen saanut hyvää kokemusta siitä, miten iho reagoi syöpähoitojen aikana ja jälkeen. 
Äitini on viime vuosina käynyt kasvohoidossa valitettavan harvakseltaan, koska hän oli monta vuotta niin kiinni isäni hoidossa. Siinä näin, miten helposti ihminen laiminlyö itseään ja ei pidä tärkeänä omaa hoitoaan. Sitten, kun on tarpeeksi väsynyt, niin kuin moni omaishoitaja on, ei vapaahetkenä jaksa edes lähteä mihinkään, vaan se vähäinen hetki menee lepäämiseen. 
Näin kävi äitinikin kohdalla. Ensin omat menot vähenivät, kun isääni ei voinut jättää yksin ja sitten ei lopuksi enää jaksanut ajatellakaan mitään menoja. Onneksi äitini on päässyt väsymyksestään ylitse ja on harvinaisen reipas 81-vuotias neljän kissan yksinhuoltaja. 


Arpia ja allergiaa

Äitini kohdalla olen saanut testailla hoitotuotteita myös kasvojen leikkausarpiin. Hänelle tehtiin kaksi kertaa samaan kohtaan leikkaus, missä poistetiin basalioomaa eli tyvisolusyöpää. Haava alkoi oikean silmän sisänurkasta ja päättyi suupieleen eli käytännössä koko kasvot oli viilletty auki. 
Nämä leikkaukset tehtiin kolme vuotta sitten ja nyt arpea tuskin huomaa. En olisi ikinä uskonut, että hänen ikäisellään iho voi parantua niin hyvin. Aloin heti noin viikon kuluttua leikkauksesta tekemään hänelle lymfan tyyppistä kevyttä hierontaa ja hän käytti 2-3 kertaa päivässä iS Clinicalin Super Serumia (111€-183€) ja Sheald Recovery Balmia (89€). Nämä kaksi iS Clinicalin tuotetta on parhaat tuotteet arpihoitoihin ja niillä on moni asiakas saanut hienosti häivytettyä arpiaan. 
Äitini on myös hyvin herkkäihoinen ja saa nokkosrokkoa ja ihottumaa milloin mistäkin. Nykyisin Pro-Heal Serum (113€-183€) on hänelle hyvä rauhoittaja, joka yleensä saa punoitukset laskemaan. Hoitovoiteena hänellä on Dermalogican Calm Water Gel (52€), jota hän käyttää käsivoiteenakin, koska se rauhoittaa myös niiden ihottumia. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...