Siirry pääsisältöön

Tähtitarjoukset 28.11. asti


Tähtitarjoukset 28.11. asti


Älä päästä vartaloa kuivumaan liikaa

Tässä vaiheessa vuotta pitää aloittaa vartalon tehohoito, jos aikoo selvitä kevääseen ilman hilseilyä ja kutinaa. On todella tärkeää aloittaa tehokas kosteuttaminen nyt, kun iho ei vielä ole huonossa kunnossa. Ennaltaehkäisy on tärkeää, jottei sitten helmikuussa tarvitse harmitella, kun sääret ovat naarmuilla ja selkä kutisee jatkuvasti. 
Dermalogican vartalohoitotuotteet ovat hyvin suosittuja ja niillä on näkyvä ja tuntuva vaikutus. Thermafoliant Body Scrub on kuorintavoide, jota kannattaa käyttää 2-3 kertaa viikossa. Se korvaa myös suihkuvaahdon, joten muuta pesuainetta ei tarvita. 
Kuorinta-aine on täyteläistä voidetta, jonka mekaanisesti kuoriva vaikutus tulee bambun kuorirakeesta. Vartalokuorinnassa on mukana myös hedelmähappoja eli papaiinia ja maitohappoa, jotka sulattavat kuollutta solukkoa pois. 
Tätä kuorintavoidetta voi levittää vartalolle ihan käsin tai jollain pesusienellä. Sääret ja käsivarret ovat yleensä ongelmakohdat ja niihin kannattaa kuorintavoide hieroa huolellisesti. Paras vaikutus tulee, kun on ennen kuorintaa ollut saunassa ja hilseilevä solukko on pehmennyt. 
Kuorintavoide pestään pois lämpimällä vedellä ja ihosta tulee ihanan sileä ja pehmeä. Hyvin kuoritulle iholle voiteet ja hoitotuotteet imeytyvät paremmin ja Thermafoliant Body Scrubin mukana saatkin pikkukoon Phyto Replenish Body Oil vartaloöljyä. Se on supertehokas kosteuttaja ja ehkäisee kutinaa sekä kuivia läiskiä. Tämä pikkukoko on pakattu roll-on pulloon, josta on helppo rullata iholle ohut kerros öljyä. Paras tulos tulee, kun ensin rullaa öljyä vähän sinne tänne ja kastelee kädet veteen ja levittää öljyn kosteilla käsillä. Öljy muuttuu hiukan maitomaiseksi ja imeytyy tosi nopeasti. 


Öljyseerumi kasvoille

Youngbloodin Radiance Renewal Treatment Glow Serum on tosi suosittu öljyseerumi kaikille ihotyypeille. Tämä ohut öljy on erittäin ravitseva ja hoitava tehotuote estämään talven kuivattavaa vaikutusta. Hoitovoiteeksi tämän öljyseerumin päälle käy mikä tahansa myymistäni voiteista.
Nykyisin öljymäisten tuotteiden koostumus on täysin uudistunut ja niistä on tullut ohuita ja hyvin imeytyviä. Radiance Renewal Treatment Glow Serum on viimeisintä kosmetiikkateknologiaa ja sen tehokkaan sekä miellyttävän vaikutuksen huomaa heti.
Seerumin sisältämä ruusunmarjaöljy vahvistaa pintakuivaa ja ohutta ihoa sekä lisää kollageenin ja elastiinin tuotantoa. Skvaleeniöljy parantaa ihon omaa suojapintaa ja lisää ihosolujen kosteudensitomiskykyä. Radiance Renewal Treatment Glow Serum sisältää myös hienostuneen helmiäisjauheen, joka jättää iholle kauniin hehkeän pinnan. Se ei ole mikään kiilto tai glitteri, eikä sitä huomaa iholla muuten kuin heleänä ja kirkkaana ihon sävynä. 
Nämä Youngbloodin hoitotuotteet sopivat äärimmäisen herkällekin iholle ja ne ovat Suomen Allergia-, iho- ja astmaliiton suosittelemia. 





Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...