Siirry pääsisältöön

Kasvohoitojen hintoja on vaikea vertailla

Välillä mietin, että asiakas on kyllä täydessä viidakossa, kun etsii itselleen kosmetologia tai hakee sopivaa kasvohoitoa. Nykyisin alkaa kosmetologien ammattitaito olla todella kirjavaa ja kasvohoitojen hintoja on lähes mahdoton vertailla keskenään.



Laadusta kannattaa maksaa

Vielä parikymmentä vuotta sitten Hämeenlinnan kosmetologit tunsivat toisensa ja tapasimme yhdessä silloin tällöin. Nykyisin en yhtään tiedä, millaisia hoitoloita kaupungissa on ja en tunne enää ketään kosmetologia henkilökohtaisesti. 
Tietysti voisin itse kutsua kokoon porukan ja tapaisimme, mutta olen niin paljon vetänyt erilaisia ryhmiä, etten enää halua siihen ruveta. Eikä siitä olisi suurta hyötyäkään, koska ellei koulutusta ole, siihen ei tapaamiset auta. En ymmärrä, miten joku uskaltaa perustaa kauneushoitolan ja tehdä kasvohoitoja ilman, että hänellä on siihen mitään koulutusta. Vahinkoja voi sattua niin paljon, että siinä mennään suurella riskillä. Sitten netistä tilataan mitä sattuu aineita ja ostetaan jokin hoitolaite, jonka vaikutuksia ei täysin tunneta ja kovalla somemarkkinoinnilla yritys saattaa pelittää vuoden tai kaksi. 
Netin hyvä puoli on siinä, että siellä aika nopeasti alkaa leviämään tieto ihan pieleen menneestä työstä. Toisaalta, ellei asiakkaalla ole itsellään kokemusta kasvohoidoista, harva edes ymmärtää saaneensa huonoa työtä. Moni ajattelee, että täysin mitätöntä työtä ja en enää toiste mene kasvohoitoon. Siinä kärsii koko ammattikuntamme.
Ei ole mitään järkeä mennä halpaankaan kasvohoitoon, ellei siitä ole mitään hyötyä. Valitettavasti kuulen ja näen vain haittoja, mitä on ilmennyt, kun asiakas on valinnut halvimman kauneushoitolan. Vanha totuus on, ettei halpa ja hyvä mahdu samaan pakettiin.


Hinnoitteluohjeita

Tiedän, että kokemattoman kosmetologin on hyvin vaikea osata hinnoitella kasvohoidot oikein. Riippuu hyvin paljon koulusta, mistä on valmistunut, miten hyvin yritystoiminta ja hinnoittelu on opetettu. Hyvä perussääntö on, että kasvohoidon hintaan pitää laskea työ ja hoitoon käytettävät tuotteet. 
Työtunnin hinta ei missään yrityksessä voi olla alle 55€ (sis.alv24%) on firma sitten kauneushoitola tai metallipaja. Tästä 55€ työtunnista jää tekijälle tuntipalkaksi noin kympin verran. Tämän tuntihinnan päälle lisätään hoitoon käytettyjen tuotteiden hinnat. 
Itselläni tuntihinnoittelu on hyvin alakanttiin nykyiseen taloustilanteeseen nähden ja viimeksi olen nostanut hintoja 2018, joten nostopaine on huutava. Tuntihintani on 58€ (sis.alv.24%) ja esimerkiksi Nanolift-hoito on hinnoiteltu niin, että työtä on puolitoista tuntia eli 87€ ja loppu 37€ menee hoitotuotteisiin. Nanolift-kasvohoitoon varaan kaksi tuntia, mutta asiakas maksaa vain puolestatoista tunnista. Jos joudun poistumaan puhelimeen tms. hoitoasiakas ei sitä maksa. 
Nanolift-kasvohoidossa hoitotuotteisiin lasketaan myös Nanolift -mikrovirtalaitteen maksut, vaikka se ei ole euroakaan per asiakas, mutta laitteetkin pitää huoltaa ja ne eivät ole ikuisia. Nykyisin kosmetologien laitteet kestävät käyttöä noin viitisen vuotta, ihan niin kuin kodinkoneetkin, eikä niitä juuri kannata korjata. Muistaakseni minulla on menossa toinen Nanolift -laite ja se on ollut käytössä jo useamman vuoden, joten uuden ostoon pitää varautua. 
Tuosta Nanolift-kasvohoidon hinnasta menee se 37€ siinä käytettäviin hoitotuotteisiin. Näitä hoitotuotteita ovat hoidossa käytetyt kuorinnat, tehotiivisteet, seerumit, hierontavoiteet- ja öljyt, naamiot sekä perushoitotuotteet puhdistukseen ja kosteutukseen. Tarvitaan noin 15-20 eri hoitotuotetta, jotta Nanolift-kasvohoito pystytään tekemään kunnolla. 
Kerralla ostettuna hoitotuotteiden perusvarasto on noin 2000-3500€ ja niillä pystyy tekemään noin 70-100 Nanolift-kasvohoitoa. Tietysti hoitotuotteiden perusvarasto pitää löytyä moniin muihinkin hoitoihin ja yleensä yhden kosmetologin työtuotteiden perusvaraston arvo on noin 5000-10.000€. 
Joku voi ajatella, että 58€ on korkea tuntihinta, mutta näin se ei ole. Summasta menee heti 24% arvonlisäveroa ja muihin veroihin, vakuutuksiin, yrittäjäeläkkeeseen ja muihin sen kaltaisiin menee noin 50%. Sen jälkeen jäävästä 29€ summasta maksetaan vuokrat, sähköt, siivous, kirjanpito, mainonta, maksuliikenne, työvaatteet, jäsenmaksut, desinfiointi, puhelin, tietokone- ja kassaohjelmat yms, yms. Jos näiden jälkeen jää vielä jotain, se on kosmetologin oma palkka. 
Jokainen kirjanpitäjä vahvistaa tämän, että alle 55€ tuntihinnalla ei pysty mitään palvelua tuottamaan. Nämä eivät ole mitään liikesalaisuuksia, vaan realiteetteja, joiden mukaan liike-elämä toimii. Tiedän, että moni kosmetologi lukee tätä blogia ja ellei hinnoittelu avaudu tämän jutun perusteella, vastaan mielelläni kysymyksiinkin. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...