Olen vielä tämän aatonaaton työssä vähän lyhennetysti ja suljen hoitolan jo klo 15.00. Lahjakortteja voi ostaa verkkokaupastani ympäri vuorokauden, joten niiden takia ei ole tarvinnut päivystää. Muuten joulunalusaika on aina yrittäjällä kiireinen ja niin myös minulla.
Vielä ehdit hankkia lahjakortin verkkokaupasta ja tulostaa halutessasi korttipohjan. |
Ajatuksia menneestä syksystä
Tässä vuoden lopussa olen pitänyt tapanani koota ajatuksia ja tapahtumia menneestä vuodesta ja suunnitellut tulevaa. Tätä vuotta on vahvasti leimannut isäni kuolema, perunkirjoitukset ja muut järjestelyt. Koen, että välillä olen tehnyt kahta työtä, ensin työ hoitolassa ja sitten perehtyminen sekaviin papereihin, joita kuoleman jälkeen on pakko tehdä. Onneksi sekin alkaa olla jo loppusuoralla, eikä tehtävää ole enää paljon jäljellä. Onneksi hain apua Asianajotoimisto Fortis Oy:n Miina Vuorelalta ja Simo-Pekka Pitkäseltä. Voin suositella heidän palvelujaan, jos tarvitsette asianajajaa ja ilman heidän apuaan en olisi tästä työmäärästä selvinnyt.
Syksy on ollut työläs myös tuotteiden vaikean saatavuuden takia ja se tuntuu jatkuvan vielä ensi vuonnakin. Iloa ja työmotivaatiota on lisännyt sen sijaan erinomaiset tuoteuutuudet, joita on tullut Dermalogicalta ja iS Clinicalilta ja jo alkukesästä YB:ltä. Syksyn aikana koulutukset ovat jo muuttuneet livetapahtumiksi ja onkin tosi kiva oppia uutta pitkästä aikaa kollegoiden kanssa yhdessä.
Suunnitelmia tulevasta
Ihan tästä vuodenvaihteesta kerron, että kasvohoitoajat ovat poikkeuksellisen varattuja. Ennen loppiaista on kaksi hoitoaikaa vapaana, joten olkaa nopeita, jos suunnittelette kasvohoitoa tähän vuodenvaihteeseen. Myös tammikuun kaksi ensimmäistä viikkoa on aika täynnä ja vapaita aikoja on vain muutama. Tämä pitkällinen pakkanen aiheutti ihojen kuivumista jo tavallista aikaisemmin ja se näkyy ajanvarauksen täyttymisenä. Tietysti minun kannaltani se on hieno juttu, mutta on aika ikävä sanoa asiakkaalle, ettei aikoja ole.
Tosin viime kuukausina on tullut myös ajanvarausmuutoksia enemmän kuin koskaan ennen. Asiakkailla on ollut poikkeuksellisen paljon flunssaa ja myös koronaa. Onneksi kaikki ovat selvinneet muutamalla sairaspäivällä, mutta hoitoaika on pitänyt muuttaa. Tämä tarkoittaa sitä, että peruutusaikoja kannattaa kysellä, koska niitä tulee tavallista enemmän.
Olen joulun välipäivät työssä ihan normaalisti ja aloitan aamulla kello 10.00 ja lopettelen noin kello 18.00-20.00. Ainoastaan uudenvuoden aatonaaton pe 30.12. pidän vapaapäivänä. Tarkoitus on tehdä hyvien ystävieni kanssa taideretki Helsinkiin ja kiertää muutama museo ja taidenäyttely. Se on aina suorastaan terapeuttista ja vähintäänkin virkistävää viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa. Tämä on ensimmäinen kerta koronan jälkeen, kun saimme aikataulumme sopimaann yhteen ja pääsemme lähtemään. Olen myös suunnitellut, että yritän pitää mahdollisuuksien mukaan yksittäisiä vapaapäiviä, koska viimeiset kolme vuotta ovat menneet lähes ilman lomia ja vapaa-aikaa.
❤️ProSkin C-vitamiinikasvohoito & Dermalogican The Brighter Skin Set -pakkaus (sis. kaikki BioLumin-C tuotteet) NYT yht. 220€ (norm.319€) Tarjous voimassa 31.12. asti.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ
Kiitos menneestä vuodesta, Inkeri! Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
VastaaPoista