Siirry pääsisältöön

Kauneushoitolayritys ostajana

Aika monelle on hämärän peitossa, miten kauppaketju toimii kosmetologin ammattilaistuotteiden kohdalla. Olen itse tehnyt tätä yritystoimintaa niin kauan, etten aina edes huomaa, ettei kaikki voi tietää, miten palvelualan yritys toimii.



Kaikki on kiinni ammattitaidosta

Kauneushoitolassa myydään kahta erilaista artikkelia ja toinen on kasvohoitopalvelu ja toinen on ihonhoitotuotteet. Myös kasvohoidoissa tarvitaan hoitotuotteita ja niihinkin liittyy ostotoimintaa. Yleensä sanotaan, että yritykselle on tärkeintä osaava sisäänosto, eikä niinkään ulosmyynti. Myyntikate tehdään taitavalla sisäänostolla ja pidän sitä omana vahvuutenani. 
Silloin, kun kosmetologi haluaa ottaa jonkun tuotesarjan myyntiin, se ei ole mikään itsestäänselvyys. Kaikilla ammattilaissarjoilla on maahantuojat, jotka myyvät tuotteita hoitosarjan ja brändin määrittelemällä tavalla. 
Ensinnäkin yhtään ammattilaistuotesarjaa ei saa myyntiin, ellei pysty todistamaan olevansa kosmetologi ja tutkintotodistus on näytettävä. Tämäkään ei pelkästään riitä, vaan hoitolan taso mitataan tarkasti ja selvitetään ympärillä oleva kilpailu. Kosmetiikkasarjaa ei ole mahdollista saada yksin myyntiin missään paikkakunnalla, vaan myyntimäärät on pidettävä sellaisina, ettei maahantuoja tarvitse useampia myyntipisteitä. On hyvin poikkeuksellista, että olen saanut pitää Dermalogicaa ja Youngbloodia yksinmyynnissä Hämeenlinnassa näin kauan ja tämäkin tilanne ehkä tulevaisuudessa muuttuu. 
Sen jälkeen, kun maahantuoja on selvittänyt hoitolan tason, käydään läpi muita sopimuksia. Jokaisella hoitosarjalla on perusvarasto, mikä pitää ostaa, ennen kuin on virallinen jälleenmyyjä. Ilman tätä perusvarastoa ei tuotteita saa myyntiin. Esimerkiksi minä en voi ostaa muiden sarjojen yksittäisiä tuotteita, koska minulla ei ole niistä perusvarastoa ja jälleenmyyntisopimusta. 


Kauneushoitoloiden pitää ostaa kosmetiikkasarjasta perusvarasto

Perusvarasto tarkoittaa sitä, että tuotesarjan kaikki tuotteet ostetaan kerralla. Eikä riitä, että jokaista tuotetta ostetaan yksi kappale, vaan tyypillistä on ostaa jokaista kolme tai neljä kappaletta. Ammattilaisarjojen perusvarasto maksaa noin 5000-20,000€ riippuen sarjasta. Tämän lisäksi tehdään vuosisopimus ja arvioidaan, millä summalla kuukausiostoja pitää tehdä. Ellei tätä vuosisopimusta pysty täyttämään, hoitosarja voidaan ottaa hoitolalta pois. 
Toinen tärkeä vaatimus on käydä hoitosarjan vaatimat koulutukset. Dermalogica ja iS Clinical vaativat jatkuvaa ajan tasalla pysymistä ja Dermalogicalla on noin 10 koulutuspäivää vuodessa ja lukuisia muita lyhyempiä tietoiskuja. Ellei tätä ehtoa täytä, Dermalogica lopettaa sopimuksen. Eikä se ole pelkkä uhkaus, vaan olen Hämeenlinnassa nähnyt, että kaksi kertaa Dermalogica on hoitolasta vedetty pois heikon kouluttautumisen vuoksi. 
Kauneushoitolassa ei ole järkevää pitää kovin montaa hoitosarjaa, koska varaston ylläpitäminen on hyvin kallista. Minulla on kaksi hoitosarjaa ja se on yritystoiminnallisesti järkevää. Jos ottaisin vielä kolmannen sarjan, se parantaisi asiakaspalvelua ja toisi vaihtoehtoja, mutta taloudellisesti se ei ole järkevää. 
Aloittavan kosmetologin suurin hankaluus on sisäistää nämä kaupankäynnin lait. Yritystoiminta on hyvin pitkälle matematiikkaa ja ilman sitä, yrittäminen ei onnistu. Itselläni on aina ollut taskulaskin päässä ja olen varmaan ns. yrittäjäluonne. Olen aina ollut myös matemaattisesti suuntautunut ja laskeminen on minusta kivaa. Tiedän sen olevan poikkeuksellinen ominaisuus kosmetologille, mutta olen myös aina kehittänyt tätä taitoa. 
Kauneushoitolayrittäjäksi ei ole niin helppo lähteä kuin ensin voisi kuvitella, vaan siinä tarvitaan monta eri vaihetta ja sopimusta, ennen kuin yritystoiminta pääsee edes alkamaan. 



Tähtiarvonta! Osallistu kommentoimalla julkaisuja Facebookissa, Instagramissa ja blogissa. Aikaa on ma 9.1. asti ja palkintona SkinPerfect Primer SK30 + Youngblood ripsiväri!




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ

Kommentit

  1. Anonyymi12:12

    Hyvä katsaus kauneusalan yrittäjyyteen ja yrittäjyyteen yleensä.
    Kauneusalalla ei ole itsestäänselvyys saada myydäkseen huippusarjoja.

    Hyvää ja tuottoisaa vuotta 2023!

    Leena

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...