Siirry pääsisältöön

Jokaisella on oikeus päättää omasta ulkonäöstään

Olen aina pyrkinyt toiminnallani tukemaan ihmisen itsemääräämisoikeutta ja luottamustehtävissäni olen tehnyt työtä perheväkivallan vähentämiseksi. Työni kautta tiedän, että on ryhmä naisia, joiden puoliso ei anna heidän meikata tai käydä kosmetologilla.



Mustasukkaisuus on vakava sairaus

Työssäni olen törmännyt siihen, miten sairaalloinen mustasukkaisuus voi rajoittaa puolison elämää todella paljon. Omassa työssäni näen asian niin päin, että mies on mustasukkainen, mutta varmasti se voi yhtä hyvin olla toisinkin päin. 
Olen joskus aikaisemminkin tehnyt blogijuttua siitä, etten rupea työssäni hyppäämään jonkun mustasukkaisen miehen pillin mukaan. Eräässä tapauksessa, kun vaimo on voinut tulla kasvohoitoon, häntä kontrolloitiin ulkoapäin koko ajan. Lankapuhelinten aikaan mies soitteli vartin välein hoitolaan ja pyysi vaimoaan puhelimeen, jotta pystyi varmistamaan naisen olevan kasvohoidossa. Nuorempana en ymmärtänyt, mistä oli kysymys ja keskeytin hoidon ja pyysin asiakasta käymään puhelimessa. Sitten myöhemmin, kun ymmärsin, mistä oli kysymys, en enää suostunut keskeyttämään hoitoa, koska koin sen myös oman työni mitätöinniksi. 
Kännyköiden aikaan asiakas vastailee vartin välein omaan puhelimeensa ja vieläkin välillä soitetaan myös hoitolan puhelimeen tarkistussoitto, ettei puoliso vain valehtele olevansa kasvohoidossa ja onkin jossain muualla.



Toinen ihminen ei saa määrätä ulkonäöstä

Silloin, kun kysymys on näin vakavasta mustasukkaisuudesta, nainen harvoin saa edes tulla kasvohoitoon ja häneltä kielletään ihonhoitotuotteet ja meikkaaminen. Meikkaaminenhan koetaan tehdyksi muita miehiä varten ja siksi se on kielletty. Yleensä puoliso on niin nujerrettu tällä henkisellä väkivallalla, ettei enää edes kyseenalaista kieltoja.
Joskus aikuiset tyttäret ostavat äidilleen kasvohoitolahjakortin, jotta äiti saisi nauttia jostain mukavasta. Silloinkin puoliso tulee istumaan hoitolaan, ettei toinen vaan pääse pois hänen silmiensä alta. Siihen en suostu, että mies tulee hoitohuoneeseen viereen istumaan, mutta odotustilassa saa istua. 
Ystävättäret saattavat ostaa jollekin lahjakortin, mutta lahjan saaja ilmoittaa, ettei käytä sitä, kun mies ei anna. Varmaan joka vuosi 1-2 lahjakorttia jää lunastamatta sen takia, että puoliso ei anna käydä kasvohoidossa.
Kerran minulle on tultu suoraan sanomaan, että kosmetologit pistävät naisten päähän kaikenlaisia ideoita, joiden takia ne jättävät miehensä ja haluavat eron. Tietysti olen hyvilläni, jos olen pystynyt jotakin auttamaan löytämään rohkeutta lähteä näin rajoittavasta suhteesta. Jos joku kieltää teitä hoitamasta ja kaunistamasta itseänne, pysähtykää miettimään, missä tilanteessa olette.






⭐️ Muista myös osallistua Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...